OPISKELUTULKKI.FI -sivut ovat avautuneet

Opiskelu, Tutkimus, Palvelut

Humanistisessa ammattikorkeakoulussa (HUMAK) on työstetty Opetusministeriön rahoituksella vuosina 2007-2009 Opiskelutulkkauksen kehittämishanketta. Hankkeessa on selvitetty opiskelutulkkauksen nykytilaa, käytäntöjä ja tulevaisuuden näkymiä. Hankkeessa on haastateltu viittomakielisiä ja kuulovammaisia opiskelijoita, tulkkikeskuksia ja tulkkipalveluiden tuottajia sekä lähetetty kyselyt sosiaalitoimistoille sekä opiskelutulkeille. Tietoa opiskelutulkkauksesta on pyritty keräämään mahdollisimman laajasti.

Hankkeen lopputuotteena julkaistaan nettisivut www.opiskelutulkki.fi. Nettisivusto jakautuu perustieto-osioon, opettajan, opiskelijan, tulkin, vanhempien ja opiskelukaverin osioihin. Nettisivuilla kuvataan monipuolisesti ja käytännönläheisesti opiskelutulkkausta ja pyritään vastaamaan usein esiin nouseviin kysymyksiin. Sivuille on linkit myös muille aiheeseen liittyville sivuille. Vuoden 2010 Kela-muutokseen liittyvistä asioista pyritään myös tiedottamaan sivuilla.
Sivut on tarkoitettu erityisesti ensimmäistä kertaa opiskelutulkkausta käyttävälle opiskelijalle ja opettajalle, tuoreelle opiskelutulkille, opiskelukavereille sekä uudessa tilanteessa myös Kelan työntekijöille.

Esimerkkejä sivuston sisällöstä:

  • Miten saan opiskelutulkin?
  • Miten opiskelutulkkaus järjestetään?
  • Opiskelu tulkin välityksellä
  • Työskentely tulkin kanssa
  • Mitä opiskelutulkin työhön kuuluu?
  • Miten voin opettajana huomioida viittomakielisen tai kuulovammaisen opiskelijan?
  • Opiskelutulkkauksen eri tilanteet

Lisätietoja

  • projektipäällikkö Mikko Karinen, p. 020 - 7621 324, mikko [dot] karinen [at] humak [dot] fi
  • projektityöntekijä Helmi Koukka, p. 020 - 7621 371, helmi [dot] koukka [at] humak [dot] fi