Vastavalmistuneiden työllistymistä tuetaan Sanssi-kortilla

Työ- ja elinkeinoministeriö käynnisti viestintäkampanjan nuorten vastavalmistuneiden työllistymisen vauhdittumiseksi. Erityisesti kampanjoidaan palkkatukeen perustuvan ns. työllistymissetelin eli Sanssi-kortin puolesta.  Kampanja suunnataan sekä työnhakijoille että työnantajille. Setelin tavoitteena on aktivoida nuoria hankkimaan työpaikka itse ja välittämään työnantajille tietoa palkkatuesta.

Sanssi-kortti on kohdennettu erityisesti vastavalmistuneille, joilla on ammatillinen tai muu tutkinto, mutta jotka eivät ole vielä saaneet työpaikkaa. Alle 25-vuotiaat voivat saada Sanssi-kortin heti käyttöönsä. 25–29-vuotiailta työllistymisseteli edellyttää kuuden kuukauden työttömyysjaksoa yrityksiin työllistyttäessä. Julkiselle, yhdistyksiin ja säätiöihin kuuden kuukauden työttömyysjaksoa ei edellytetä.

Palkkatuki on enimmillään 550 euron kuukausittainen tuki työnantajalle, joka palkkaa vastavalmistuneen nuoren kokoaikaiseen työhön. Tukea voi saada enintään kymmenen kuukauden ajan. Työsuhde voi olla joko toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen. Oppisopimuskoulutuksessa palkkatukea voi saada koko koulutuksen ajan.

TE-toimisto myöntää Sanssi-kortin nuorelle ja tarkistaa työnantajan tukikelpoisuuden

Setelin käytöstä sovitaan työnhakijan kanssa TE-toimistossa henkilökohtaista työllistämissuunnitelmaa tehtäessä. Nuorelle myönnetty työllistymisseteli on työnantajalle työnhaun yhteydessä esitettävä todiste siitä, että nuoren kanssa on sovittu palkkatuen käytöstä ja että palkkatuki myönnetään, jos työnantajaan liittyvät myöntämisedellytykset täyttyvät.

Kampanjan käytännön toteutuksesta vastaa TEM:n viestintäyksikkö.

Lisätietoja Sanssi-kortista ja kampanjan toteutuksesta:

www.sanssi.fi

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote:

http://www.tem.fi/?89506_m=99058&s=2467