Minna Rauas (2014) Pieniä tekoja, suuria asioita. Nuorisotyön eettinen näkökulma

Lataa PDF

Nuorisotyöntekijät ovat saaneet oman ammattieettisen ohjeistuksensa. Useimmat ovat kuulleet lääkärikunnan eettisistä ohjeista eli Hippokrateen valasta ja monella muullakin alalla, esimerkiksi toimittajilla, opettajilla ja lakimiehillä on omat eettiset ohjeensa, mutta nuorten parissa työskenteleviltä nämä ovat puuttuneet.

Nuorisotyön eettistä ohjeistoa varten kerättiin kokemuksia ja mielipiteitä käytännön työssä toimivilta ammattilaisilta ja vapaaehtoisilta. Tämän jälkeen työelämää, tutkimusta ja koulutusta edustanut asiantuntijaryhmä kokosi kyselyn tulokset nuorisotyön eettiseksi ohjeistukseksi.  Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) on osallistunut projektiin, sillä sen yhteiskunnallisiin tehtäviin kuuluu nuoriso- ja järjestöalan valtakunnallinen kehittäminen ja alan ammattilaisten kouluttaminen.

Nuorisotyön valtakunnalliset toimijat Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi sekä Nuoriso- ja Liikunta-alan Asiantuntijat Nuoli r.y. ovat yhdessä Humakin kanssa julkaisseet eettisen ohjeistuksen kirjassa PIENIÄ TEKOJA, SUURIA ASIOITA, Nuorisotyön eettinen näkökulma. Kirja esittelee ammattieettisen ohjeistuksen ja kannustaa hyödyntämään sitä. Tavoitteena on tehdä eettisesti kestäviä ratkaisuja nuorisotyössä.

Kirjan kirjoittaja ja projektin alullepanija Minna Rauas toteaa, että koska nuorisotyössä tehdään työtä ihmisläheisesti alaikäisten nuorten parissa, on tärkeää, että eettisyyttä pidetään esillä ja sen toteutumista seurataan.

– Eettisten kysymysten pohdinta kasvatusalalla on tärkeää ja ajankohtaista. Siksi myös Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi on halunnut olla tässä työssä mukana. Ammattieettiset ohjeet ovat vielä nuoret ja niiden soveltamista vasta opetellaan nuorisotyön piirissä, sanoo Allianssin palveluista ja kehittämisestä vastaava johtaja Markus Söderlund.

Nuoli r.y.:n toiminnanjohtajan Petteri Piiraisen mielestä eettinen ohjeisto on tärkeä kehikko nuorisotyön ammattikunnalle  oman ammatillisen toiminnan eettiselle pohdinnalle, laadun tarkkailulle ja itsesääntelylle.

– Eettinen ohjeisto on myös merkki ammattikuntamme professionalisaatio -kehityksestä ja ennen kaikkea omasta arvostuksestamme tekemäämme työtä kohtaan: nuorisotyö ansaitsee omat eettiset ohjeensa. Eettinen ohjeisto lisää uskoakseni ammattikuntamme yleistä arvostusta myös suhteessa muihin ammattiryhmiin, jolla toivomme ammattiliittona olevan myönteistä vaikutusta ajan myötä myös nuorisotoimialan palkkaukseen”, toteaa Piirainen.

Kunnat, järjestöt ja oppilaitokset käyttäjinä

Kirja on tehty käytettäväksi erilaisissa arjen tilanteissa kuten nuorisotyön perehdytyksessä ja työn kehittämisessä.  Se sopii kuntien, järjestöjen ja oppilaitosten käyttöön.

– Eettiset kysymykset ovat vain harvoin kyllä-ei -valintoja. Vastuu eettisistä ratkaisuista onkin aina nuorisotyöntekijällä ja viime kädessä sillä organisaatiolla, jossa hän työskentelee, Söderlund muistuttaa.

”Mitä tehdä, jos nuori tulee nuorisotilaan rasistinen t-paita päällään?”

Kuinka tulisi suhtautua nuoreen, joka tulee nuorisotilaan rasistinen t-paita päällään? Pitäisikö nuorisotyöntekijän vain jaksaa, vaikka uupumus on viemässä voiton?  Mitä tarkoittaa käytännössä se, että etiikka nostetaan nuorten tieto- ja neuvontatyössä keskeiseksi työn tekemisen lähtökohdaksi? Mm. näitä kysymyksiä pohtivat nuorisotyöntekijät ja kouluttajat.

–       Mikään eettinen ohjeistus ei voi olla kaiken kattava ja antaa valmista ratkaisua kaikkiin työelämän tilanteisiin … Eettinen osaaminen rakentuu päivä ja kokemuskerrallaan, toteavat kirjassa myös Humakin yliopettajat Annikki Kluukeri jaMerja Kylmäkoski.

Tärkeä perusteos löytyy myös verkosta

Kirjaa on saatavina julkaisijoilta paperiversiona, mutta sen saavutettavuutta on haluttu lisätä lataamalla se ilmaiseksi verkkoon.

Minna Rauas on saanut julkaisulleen Suomen Tietokirjailijat ry:n apurahan esikois-tietokirjan kirjoittamiseen.

Nuorisotyön ammattieettinen ohjeistus ja siihen liittyvää materiaalia on julkaistu myös Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat Nuoli r.y.:n verkkosivuilla.

Lisätiedot:

Minna Rauas
minna.rauas@elisanet.fi p. 044 3030513

Markus Söderlund, johtaja, Allianssi, p. 040 762 6809
markus.soderlund@alli.fi

Petteri Piirainen
toiminnanjohtaja, Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry, puh. 045 894 5757