Kulttuurisihteerinä Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:ssä

Tanja Turunen

"... But I've always found my way somehow
by taking a long way..."
Dixie Chicks: The Long Way Around

Peruskoulun jälkeen muutin Mikkelistä Kuopioon lukioon. Tie kiilsi leveänä edessäni ja Ylioppilasteatterista sain sisaria. Lukion oppikirjat tosin vaihtuivat pian mopinvarteen. Seuraavaksi oli päästävä töihin ulkomaille! Seitsemästoista suvi hujahti hoitoapulaisena länsinaapurissa. Sen jälkeen tuntuikin hyvältä ajatukselta maalata ikoneja Valamon Kansanopistossa. Seuraava teini-ikäinen projekti oli Dante-Akatemia, Räisälän kansanopiston luovan kirjoittamisen linja. Kun ystäväni painoivat valkolakin päähänsä, minut oli sijoitettu Mikkelin kaupungin työllistämistukitöihin ja siivosin urheilualueita lievästi masentuneena.

Työväen Akatemian kulttuurisihteerin opintolinja antoi mahdollisuuden solmia kulttuuriharrastusten langat yhteen ja parkkeerata suuren maailman valintoja pakoon. Kauniaisten Kultapossukerhossa kului neljä vuotta. Opiskelu loi olemiselleni turvalliset raamit ja huomasin yllätyksekseni olevani käytännön ihminen.

Kulttuurisihteeriksi valmistuttuani asetuin Mannerheimin Lastensuojeluliiton iltapäiväkerhojen ohjaajaksi. Leipää leventääkseni toimin aamupäivisin kouluavustajana. Kun neljäs työvuosi erilaisissa assisteeraustehtävissä alkoi, itkeä tirskutin harva se päivä opettajanhuoneen vessassa turhautumistani. Muutaman työpaikkapsykologilla käynnin jälkeen sain lentokorkeutta hakeutua Humanistisen Ammattikorkeakoulun Korpilahden yksikköön muuntokoulutukseen.

Kontaktiviikonloput kulttuurityössä toimivien opiskelijakollegojen kanssa antoivat minulle uskoa siihen, että minäkin voisin vielä sujahtaa koulutustani vastaaviin töihin. Irtisanouduin tuulten kuljetettavaksi, mutta jo kolmen viikon työttömyyden jälkeen sain tietää, että minut oli valittu kulttuurisihteeriksi Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:hyn. Joku oli haistanut motivaationi.

Elokuussa 2001 alkoi kuherrusaika vammaisten kulttuuriyhdistyksessä. Arki oli niin kiireistä, että opiskelut pysähtyivät loppumetreille enkä sitä liiemmälti ehtinyt suremaan. Järjestin kursseja, kerhoja ja kulttuuritapahtumia, kirjoitin lehtijuttuja ja vapaa-ajallani ohjasin Näkövammaisteatteria ja rakastuin. Sain ensimmäisen lapseni ja avioiduin. Äitiyslomani jälkeen palasin Näkövammaisten Kulttuuripalveluun vs. toiminnanjohtajaksi ja opin paljon yhdistyksen pyörittämisestä. Toisen tyttären parkaistua päätin jäädä hoitovapaalle.

Kun yöt lasten puolesta olivat kokonaisia, kesken jääneet opiskelut alkoivat valvottaa. Vuosikymmen sitten valmistuneiden kulttuurisihteereiden grillijuhlissa minulle vihjaistiin, että voisin hakea muuntokoulutukseen, tällä kertaa HUMAKin Joutsenon yksikköön. Nykyisessä Lappeenrannassa minulle räätälöitiin puolentoista vuoden opiskelupaketti opintojeni päätökseen saattamiseksi. Ennen kuin palasin kulttuurisihteeriksi kolmen vuoden kotiäitikokemuksen jälkeen, postiluukusta tipahti kulttuurituottaja AMK tutkintotodistus. Se muistuttaa minua siitä, että kulttuurituottajan tärkein työväline on ammatillinen itsetunto.