Nuorisotyönsuunnittelija ja järjestövastaaja SPR:n Savo-Karjala piirissä

Ismo Nuutinen, Yhteisöpedagogi AMK
Nuorisotyönsuunnittelija ja järjestövastaaja SPR:n Savo-Karjala piirissä

Ismo Nuutinen

Ismo Nuutinen (synt. 1969) hakeutui Humanistiseen ammattikorkeakouluun päivittämään opistotasoisen sosiaaliohjaajan tutkintonsa ammattikorkeakoulututkinnoksi. Monimuotoisena aikuiskoulutuksena yhteisöpedagogin tutkinnon pystyi suorittamaan joustavasti työn ohessa.

Pohjalla vankka kokemus

Ennen opintojensa aloittamista Ismolla oli vankka kokemus nuorisotyöstä.  Aiempi sosiaaliohjaajan tutkinto oli poikinut lastensuojelutyötä kuntasektorilla.  Ilman aiempaa kokemusta järjestökentästä, Ismo työllistyi Suomen Punaiselle Ristille (SPR) erityisnuorisotyöprojektin vetäjäksi 1990-luvun lopulla. Hankkeen aikana Ismo suoritti työnohjaajan erikoistumisopinnot. Hankkeen päätyttyä Ismo on toiminut SPR:n Savo-Karjalan piirin nuorisotyönsuunnittelijana. Ismo halusi päivittää tutkintonsa saadakseen uusia eväitä ja valmiuksia järjestökentällä työskentelyyn.

Koulutuksen myötä lisää vastuuta

Ismo valmistui yhteisöpedagogiksi joulukuussa 2005 HUMAKin Joensuun kampukselta.  Valmistumisen myötä Ismon vastuualueet työssään SPR:llä kasvoivat: nuorisotyönsuunnittelun lisäksi Ismo sai järjestövastaavan tehtävät hoitaakseen. Ismo kokee saaneensa yhteisöpedagogin koulutuksesta uusia näkökulmia ja toimintatapoja työn tekemiseen. Erityisen tärkeänä Ismo pitää opiskelun aikana luotuja kontakteja ja verkostoja. Tuleville opiskelijoille Ismo korostaa erityisesti harjoittelujen merkitystä opiskelun aikana, joiden kautta hahmottuu aito kuva tulevista työtehtävistä.

”En vielä tiedä, mikä minusta tulee isona”, toteaa Ismo. Tulevaisuudessa hänellä on suunnitelmissa kartuttaa osaamistaan kouluttautumalla lisää.

Teksti ja kuva:
HUMAKin Joensuun kampuksen yhteisöpedagogiopiskelijat
Minna Huttu-Hiltunen ja Siru Konttinen
(huhtikuu 2010)

Jaa sisältö Jaa