Tyttö katsoo kameraan. Hänellä on musta pipo päässään ja korkea kauluri

Ohjaajana Toukorinteen perhetukikeskuksessa Kuopiossa

Työ toi Pohjois-Karjalassa syntyneen Birgitta Turusen Kuopioon. Hän työllistyi heti valmistumisensa jälkeen kesätöiden kautta Kuopion kaupungin Toukorinteen perhetukikeskukseen. Toukorinne on lastensuojelulaitos, jonka asiakkaat ovat 13-18-vuotiaita kiireellisenä sijoituksena, huostaan otettuna tai avohuollon tukitoimenpiteenä sijoitettuja nuoria.

– Tavallinen arkipäivä sujuu tutuilla askareilla työvuorosta riippuen: herätys, aamiainen nuorten kanssa, nuorten kouluunlähtö, päivän aikana nuorten tilanteeseen liittyviä puhelinsoittoja, erilaisia palavereja, verkostotyötä ja paperihommia. Kun nuoret palaavat koulusta, on vuoro läksyille ja päivälliselle. Aikaa on myös yhdessä olemiseen ja vaikka pelailuun ja leipomiseen. Illalla syödään vielä yhdessä iltapalaa ja jutellaan päivän tapahtumista ennen nukkumaan menoa.

Oma aikansa Birgitalla on mennyt siihen, että hän on opetellut tuntemaan kaupunkia, palvelujärjestelmiä ja välimatkoja. Nuoret saattavat välillä koetella rajojaan ja yrittää iskeä ohjaajan heikkoon kohtaan mm. riittämättömän kaupunkituntemuksen seurauksena.

Innostava työyhteisö

– Työssäni on mahdollisuus kehittyä koko ajan ja saada lisää varmuutta omaan työskentelyyn. Työpaikan ilmapiiri on kannustava ja vastuutakin olen saanut haluamani määrän. Myös nuorilta oppii paljon. Kolmivuorotyökin tuntuu tässä vaiheessa sopivalta, kun vapaita voi olla keskellä viikkoa ja päiväsaikaan. Välillä on mukavaa olla töissä aamulla, välillä taas illalla ja toisinaan myös yöllä. Jokainen päivä on erilainen, eikä ikinä voi tietää mitä tuleva vuoro tuo tullessaan.
Ennen Humakia Birgitta kirjoitti ylioppilaaksi ja suoritti vuoden mittaisena asevelvollisuuden. Pohjois-Karjalan Prikaatista hän lähti alikersanttina. Useamman vuoden leirityöstä ja inttiajasta hänelle kertyi ryhmänohjauskokemusta, josta on ollut iloa niin opinnoissa kuin työssäkin.

Arvostan, että opettajat tuntevat meidät nimeltä

– Minulle on ollut tärkeää, että kampukset ovat pieniä yhteisöjä, jossa kaikki tuntevat toisensa vuosikurssista riippumatta. Arvostan sitä, että myös opettajat tuntevat opiskelijat nimeltä. Tuutorina ollessa sain myös mahdollisuuden olla mukana kehittämässä kampuksen ilmapiiriä ja tekemässä Humakia ja yhteisöpedagogin tutkintoa tunnetuksi.

Birgitta odottaa kiinnostuneena sitä, mitä yhteisöpedagogitutkinnon tulo Humakin Kuopion kampukselle tuo tullessaan: olisiko esimerkiksi yhteisöpedagogiopiskelijoiden mahdollisuus oppia jo opintojen aikana tukiviittomat, kun sekä yhteisöpedagogi- että viittomakielentulkkiopiskelijat opiskelevat samalla kampuksella? Sellaista hän itse toivoi vielä Humakissa opiskellessaan.

Birgitta suosittelee Humakia ja yhteisöpedagogin tutkintoa ihmisille, jotka haluavat ihmisläheiseen työhön ja arvostavat opiskelua pienessä yhteisössä.

Teksti: Erja Anttonen, maaliskuu 2013