Roihu JP Tuononen Liittyviä tiedostoja

Liittyvää sisältöä

Linkkejä:

Roihu Vapaaehtoistoiminnan opinnollistaminen Roihussa

—Tästä vapaaehtoispestistä kertyi paljon kokemusta ja 20 opintopistettä, ja sain kokea upean tapahtuman, toteaa Jussi-Pekka ”JP” Tuononen, Humakin toisen vuoden kulttuurituottajaopiskelija Jyväskylästä. Hän työskenteli kahden vuoden ajan Suomen Partiolaisten suurleirin Roihu 2016 tuotannossa yhteisohjelmapäällikkönä. Roihuun osallistui 20.–28.7.2016 yli 17 000 nuorta 45 eri maasta.  Jättiläismäinen partioleiri pidettiin Evolla, Hämeenlinnan ja Padasjoen välillä.

– Projekti oli suuri ja myös siinä mielessä ainutlaatuinen, että lähes kaikki sen tekijät olivat vapaaehtoisia partiolaisia, kertoo Tuononen, jonka vastuulla oli leirin suurten ohjelmien eli yhteisohjelmien tuotannosta vastaaminen. —Tuotin ohjelmia valtavan, yli 200-henkisen tiimin kanssa.  Useimpien pesti kesti yli vuoden. Lisämaustetta tähän antoi myös se seikka, että melko harvat tunsivat toisiaan projektin alussa.

Festivaaliosaaminen kertyy tuotantoja tekemällä

Yhteisohjelmien näkyvin osa oli Roihun suuri päälava ja kaikki sen ohjelma reilun viikon ajan. Siellä tapahtuivat Roihun suuret yhteiset iltaohjelmat, mm. suosikkiartisti Sannin yllätyskeikka keskellä Evon metsää.

Yhteisohjelmatiimi vastasi myös Roihun musiikista eli leirilaulusta ja musavideosta sekä esiintyjistä ja luvista, valtaosasta koko leirin tapahtumatekniikasta ja ohjelmalavoista sekä tarinallisesta sisällöstä ja hahmoista. Kaikki suuret ohjelmat esitettiin livenä päälavalla, jossa niitä kerrallaan seurasi yli 17 000 ihmistä.

Lisäksi ohjelmat lähetetiin livenä netissä ja osa taltioitiin myös myöhempää käyttöä varten, muun muassa Ylen toimesta. Mikäli live, striimit, ja taltioinnit lasketaan yhteen, on ohjelmille kertynyt tässä vaiheessa jo yli 140 000 katselukertaa.

Taloustaitoja ja kontakteja oikeisiin ihmisiin

—Opiskelen teoriassa nyt juuri sitä, mitä Roihulla tein: tuotan isoa projektia ja johdan organisaatiota. Humakissa opiskelu on minulle sopivaa, sillä lukemisen lisäksi haluan päästä tekemään asioita käytännössä, kertoo Tuononen.

—Tämä projekti on ollut minulle niin suuri ponnahduslauta, tilaisuus oppia ja harjoitella sekä näyttää kynteni nuorena tapahtumatuottajana. Uskon sen kantavan vielä pitkälle tulevaisuuteen. -Roihu on kasvattanut minua kokonaisvaltaisesti ihmisenä – tapahtumatuottajana ja johtajana. Erityistä oppia olen saanut vastaavan tuottajan roolissa, jossa kaikkien lankojen käsissä pitäminen vaatii tiettyä tarkkuutta, sopivaa tunnetta ja katsetta tulevaan.

Verkosto-osaaminen on yksi tuottajan keskeisistä kyvyistä. Sitä Humakin opiskelijat hankkivat koko opiskelujensa ajan, kun he suorittavat osia opinnoistaan työskentelemällä harjoittelijoina ja projekteissa. On ihan eri asia hakea töitä, kun on toiminut projekteissa alansa parhaiden ammattilaisten kanssa.

JP Tuononen paitsi verkostoituu itse, myös jakaa tietoaan ja verkostojaan muille ympärillään. Hän pohdiskelee: ”Kun mietin saamaani kokemusta ja saatuja oppeja, voin vain todeta, että kyllä tulevaisuuden tapahtumilla tulee olemaan todella hyvät oltavat.”

Hän piti Roihun jälkeen esityksen Roihun tuotannoista Humakin opiskelijoille. JP on myös järjestänyt humakilaisia apukäsiä tapahtumiin, mm. Cheekin keikoille. Keväällä 2016 hän perusti tapahtumatuotantoon keskittyvän yrityksen.

Kulttuurin sisällöt ja pienet tuotannot tuovat vaihtelua

– Minusta on hyvä, että Humakissa pääsen tuottamaan eri kokoisia projekteja. Tällä hetkellä kalenteri näyttää melko tyhjältä ajatellen tulevaa kesää ja uusia projekteja, kertoo JP. Aion panostaa tämän kevään täysillä opiskeluun. Talouspainotteisen syksyn jälkeen opiskelen nyt soveltavan taiteen tuottamista ja kulttuuripolitiikkaa.  Tällä hetkellä tuotannossa on muun muassa vapputapahtuma “Hyvänmielenosoitus” Korpilahdelle yhdessä paikallisen toiminta- ja päiväkeskuksen kanssa. Tapahtuma on osa kevään opintojani. Kesälle on luvassa festivaalituotantoja muun muassa stagemanagerina ja teknikkona.

Roihu oli uskomaton kokemus!
Opinnollistaminen roihahtaa! -tilaisuudessa 25.1.2017 Metropolia Ammattikorkeakoulussa keskusteltiin vapaaehtoistoiminnan opinnollistamisesta. Eri korkeakoulujen opiskelijat kertoivat  siitä, miten Roihussa työskentelyä on opinnollistettu. Keskellä kuvassa JP Tuononen

Kuvassa sivun ylälaidassa JP edessä ja osa hänen 200 hengen tiimistään taustalla. Kuva on otettu Roihun päälavalla päättäjäisten jälkeen. Kuvaaja: Joel Forsman.

Mitä jos hakisit kulttuurituottajaksi?

Kulttuurituotannon AMK-tutkintoon Humakissa voit hakea kevään 2017 yhteishaussa joko päivä- tai monimuotototeutukseen. Päiväopinnot alkavat syksyllä Turun yksikössä ja pääkaupunkiseudun yksikössä. Turussa opinnot aloitetaan kampuksella Harjattulassa ja opintojen puolivälissä siirrytään Logomoon työelämäläheisiin opintoihin. Pääkaupunkiseudulla kaksi ensimmäistä vuotta opiskellaan Kauniaisissa, minkä jälkeen siirrytään tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiokeskukseen Helsinkiin.

Kolmen vuoden kulttuurialan työkokemuksen jälkeen voit jatkaa opintojasi kulttuurituottaja (ylempi AMK) –tutkintoon. Tämä koulutus on kulttuurituotannon alan pitkäikäisin maisteritason koulutus. Alan suurimmat kouluttaja Humak ja Metropolia Ammattikorkeakoulu toteuttavat sen yhdessä. Haku ylempään tutkintoon on syksyn yhteishaussa. Lähiopetuspäivät pidetään Helsingissä.

Klikkaa tästä koulutukseen Opintopolku.fissä

Alla olevasta linkistä pääset suoraan koulutuksiimme Opintopolussa. Laita se muistilistallesi.