Suurtapahtuman turvallisuussuunnitelmassa huomioidaan terrorismi

Humakin alumni Oona Torniainen piti luennon terrorismin ehkäisystä tapahtumissa Turun kampusella.

”Euroopassa tehdyt autoiskut opettivat tapahtumajärjestäjille, kuinka autoilla tehtyjä iskuja voidaan ehkäistä. Manchesterin viimeviikkoinen nuoriin ja lapsiin kohdistunut isku puolestaan vaatii tapahtumajärjestäjiä miettimään turvallisuusasioita jälleen kerran”, kertoo Humakista kulttuurituottajaksi vuonna 2015 valmistunut Oona Torniainen.

Torniainen opiskelee parhaillaan maisteriopintoja kansainvälisessä tapahtumatuotannon koulutusohjelmassa Kaledonian yliopistossa Glasgow’ssa.  Hän vieraili Turun kampuksella puhumassa siellä opiskeleville kulttuurituottajille aiheesta terrorismi, turvallisuus ja tapahtumien järjestäminen.


Terrorismi muuttaa mailmaa ja tarvitsemme medialukutaitoa

Vaikka Iso-Britanniassa on ennenkin tapahtunut terroritekoja, Manchesterin isku oli erilainen. Terrorismin tarkoituksena on luoda pelkoa ja Manchesterin iskussa lähes kaikki uhrit olivat lapsia ja nuoria. ”Isku herätti koko maailmassa tunteen, että sama voisi tapahtua missä vaan. Monelle vanhemmalle on varmasti tullut pelko siitä, ettei uskalla päästä lastaan enää lähtemään keikoille. Tällaista tunnetta ei ollut ennen tätä iskua”

Nykyään uutiset tulevat ulos jo tapahtumien aikana. Tämä saattaa vääristää totuutta, ja median tulisikin olla tarkempi uutisoidessaan tapahtumista. ”Media luo ja herättää toisinaan turhaan pelkoa ja näin ollen terroristien toive toteutuu. Helposti uutisoidaan jotain mikä ei välttämättä vielä ole totta. Nykyään ihmisillä on hirveä tarve saada tietää ja uutistoimistot haluavat vastata tähän tarpeeseen.”

Oona muistuttaa, että uutiset ovat kuitenkin kaikkien vastuulla: ”Lukijan pitää olla kriittinen ja journalistien vastuulla on faktojen tarkistaminen. Poliisien sekä poliitikkojen vastuulla taas on se, miten he kertovat tai kommentoivat tapahtuneita. Vaikka luet uutista mielestäsi luotettavasta lähteestä, kannattaa käyttää omaa järkeä ja lukea mitä samasta asiasta sanotaan muualla ja myöhemmin.”

On tärkeää, että tuottajat ja turvallisuusalan ammattilaiset tekevät yhteistyötä

Manchesterin isku opetti sen, että nyt on ajateltava ja tehtävä asioita eri tavalla. ”Autoiskuihin saatiin idea onnettomuuksista, ja vastaiskuna näihin tapahtumissa autot onkin laitettu tientukkeeksi, jotta sinne ei pääse. Tämä on Suomessa jo lähes standardi.”                   

Vaikka kävijät toivovat enemmän informaatiota tapahtumien turvatoimenpiteistä, niin kaikkea ei kuitenkaan kannata kertoa. ”Näiden iskujen tehokkuus piilee siinä, että nämä henkilöt osaavat muuttaa suunnitelmiaan, kun tietävät miten niihin varaudutaan.”

Isoissa tapahtumissa työskentelee alan ammattilaisia eikä tapahtumantuottaja joudu yksin turvallisuusasioiden parissa painimaan. Vaikka erilaiset varotoimenpiteet vaativat lisää työtä, ne luovat kuitenkin turvallisuutta ja paremman kävijäkokemuksen.

”Tuottajien pitäisi enemmän kuunnella mitä alan ammattilaiset sanovat ja tehdä sen mukaan muutoksia. Turvallisuusalan ammattilaisten tarkoitus ei ole vaikeuttaa tuottajan työtä, vaan tarkoituksena on että kaikki tapahtumassa menee hyvin ja on turvallista.”

Suurimmalla osalla tuottajista on kuitenkin ymmärrys, että kaikki turvallisuussuunnitelmat tehdään asiakkaiden ja työntekijöiden vuoksi.

Festivaalikuva Turun H2Ö-festareilta

Turvallisuussuunnitelma suhteutettava tapahtuman kokoon

Vaikka terrori-iskuja tapahtuu, se ei tarkoita sitä että jokaisen tapahtumantuottajan tarvitsisi toimia samoin kuin suurtapahtumissa tai pelätä oman tapahtumansa turvallisuuden puolesta.

”Jos opiskelee kulttuurituottajaksi ja haluaa tehdä pieniä tapahtumia Suomessa, niin ei ole järkeä opiskella samaan aikaan turvallisuusalan ammattilaiseksi. Mitä isompia ja kansainvälisempiä tapahtumia haluaa olla tekemässä, sitä tärkeämpää on ymmärtää nämä asiat ja seurata mitä tapahtuu maailmalla ja Suomessa.”

Torniainen kehottaa myös seuraamaan mitä poliisi ja turvallisuusalanammattilaiset sanovat ja mitkä asiat muut tapahtumat kokevat toimiviksi.

Terrori-iskujen uhka suomalaisilla festivaaleilla on pieni

Suomessakin on otettu huomioon viimeaikaiset tapahtumat. Niihin on varauduttu ja niitä ehkäistään ennalta. Konserteissa ja festivaaleilla tapahtuvien iskujen uhka on kuitenkin vähäinen, jos miettii kuinka paljon tapahtumia järjestetään. Riski on kuitenkin suhteellisen pieni.

Vaikka osa ihmisistä on Suomessakin alkanut pelätä iskuja, en usko että ihmiset jättäisivät menemättä kesän tapahtumiin. Mielestäni aihetta pelkoon ei ole. Iskuja on tapahtunut muuallakin kuin tapahtumissa, joten emmehän voi alkaa pelkäämään kaikkea.”

Oonan ajatuksia ulkomailla opiskelusta ja tapahtumatuotannosta Skotlannissa voit lukea täältä. 

2017-05-30 12:30:27