Tänä syksynä (2017) Suomen oikeuslaitos selkeytti suhtautumistaan taiteelliseen ilmaisuun Baltic Circle –teatterifestivaalin ajaman oikeustapauksen yhteydessä. Vuonna 2014 Dries Verhoevenin teos Ceci n’est pas mon corps kiellettiin jo ennen sen esittämistä. Asiaa koskeva oikeustapaus sai Korkeimman oikeuden päätöksen tänä syksynä. Samalla oikeuskäytäntömme selkiytyi esityksen taiteellisen kokonaisuuden huomioinnin osalta.

Taiteelliseen ilmaisuun liittyvissä kysymyksissä lainsäädäntöön on kirjoitettu muutamia poikkeuksia. Myös oikeuskäytännössä, eli ratkaistuissa oikeudenkäynneissä on muodostunut tapa käsitellä taiteena ilmaistuja asioita erityisellä tavalla. Ihan mikä tahansa ei kuitenkaan ole taiteenakaan sallittua. Poikkeukset koskevat vain niin sanottuja ilmaisurikoksia, eli kieltoja yhteiskunnalle haitallisten sisältöjen julkiseen ilmaisemiseen tai sananvapauden korostamista yhteiskunnallisesti merkittävän keskustelun mahdollistamiseksi.

Taiteen vapaus on kirjattu Suomen perustuslakiin ja EUn jäsenvaltioiden oikeudenkäyttöä ohjaava Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lausunut: ”Taiteellisia teoksia luovat, esittävät, jakelevat ja näytteille asettavat ottavat osaa siihen ajatusten ja mielipiteiden vaihtoon, joka on välttämätöntä demokraattiselle yhteiskunnalle. Siksi valtiolla on velvollisuus olla loukkaamatta oikeudettomasti heidän ilmaisuvapauttaan.” (EIT Vereinigung Bildender Künstler –tapaus)

Ilmaisuvapauden rajoittaminen ei ole oikeudetonta silloin kun se perustuu lakiin. Tässä artikkelissa tarkastellaan Suomen laissa asetettuja ilmaisunvapauden rajoituksia, joita esityksen järjestäjän ja esiintyjän olisi huomioitava taide-esityksissä.

Lain kieltämiä sisältöjä julkisissa esityksissä ovat avoimen rasistinen vihapuhe, uskontojen pyhinä pitämien asioiden loukkaaminen sekä erityisen raa’at väkivaltaiset ja pornografiset sisällöt. Lisäksi julkinen kehottaminen rikokseen tai sotaan, yksityishenkilön kunnian loukkaus ja yksityiselämää loukkaavan tiedon julkinen levittäminen ovat rikoksia.

Taide-esitysten lainvastaisuus konkretisoituu poliisille tehdyn rikosilmoituksen kautta. Monien ilmaisurikosten kohdalla rikoksen edellytyksenä on että ilmaisu aiheuttaa pahennusta, eli että yleisö ilmoittaa laittomaksi kokemansa esityksen viranomaisille. Tämän vuoksi yleisön informointi etukäteen esityksen luonteesta suojelee tekijöitä rikossyytteiltä.

Kaikki rikosilmoitukset eivät johda syytteen nostamiseen. Oikeuskäytännössä ilmaisun taiteellinen luonne saattaa olla perusteena kun rikosilmoituksen perusteella ei nosteta syytetä. Pauli Rautiainen on artikkelissaan Vihapuhe taiteessa tuonut esiin Jussi Parviaisen Valtakunta-näytelmän syyttämättäjättämispäätöksen vuodelta 1986. Päätöksessä todetaan että ”teatteriin viihtymään tulleen katsojan näkökulmasta” näytelmässä ei loukattu uskonnollisia tunteita.

Korkein hallinto-oikeus huomioi taiteellisen ilmaisun Romaniväestöä käsittelevän satiirisen TVohjelman kohdalla: ”Televisioviihdeohjelmien tyylilajien kirjo on huomattava, ja arkojakin asioita on voitava käsitellä jo sananvapauden vuoksi monista lähtökohdista.”(9.3.2011/588 KHO:2011:22). Ohjelman tekijöitä ei tuomittu tasa-arvolain rikkomisesta.

Suomen rikoslaissa on muutamia eksplisiittisiä kirjauksia taiteellisen esitystavan erilaisesta kohtelusta. Raakojen väkivaltakuvausten ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavien kuvien esittämiskiellon kohdalla todetaan, että väkivaltaa, lapsia tai eläimiä sisältäviä seksuaalisuutta sisältävien elokuvien esittämistä on mahdollista ”ilmeisen taiteellisen arvon vuoksi pitää perusteltuna”. (RL 17:17-18) Säädöksen taustalla on rinnakkainen velvoite kuvaohjelmien luokitteluun, jossa elokuville ja muille kuvaohjelmille asetetaan ikäraja tai ne kielletään.

Myös kuvaohjelmien luokittelemisen laiminlyönti on rikoslaissa säädetty rangaistavaksi. Elokuvien, videoiden ja kuvaohjelmien julkisen esittäjän on huolehdittava etteivät alle 18-vuotiaat pääse katsomaan sisältöjä, joiden ikäraja on 18 vuotta tai joita ei ole luokiteltu. Järjestäjän velvoite on asettaa tällaisesta kuvaohjelmasta selkeät merkinnät esitykseen tulijoille. Kuvaohjelmien luokittelusta vastaa Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI.

Sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen oli Ceci n’est pas mon corps –tapauksen rikosnimike. Säädös on laadittu esimerkiksi itsensäpaljastamisen rangaistavuuden vuoksi. Ceci n’est pas mon corps – teoksessa alaston vanha nainen oli vilkkaalla aukiolla lasivitriinissä, jossa oli teoksesta kertovat kyltit ja tekstit yleisön informoimiseksi. korkein hallinto-oikeus linjasi ettei sitä taiteellisen luonteensa vuoksi voinut pitää sukupuolisiveellisyyden julkisena loukkaamisena. Ratkaisevaa oli että teos oli selkeästi tunnistettavissa taideteokseksi. Aiemmassa oikeudellisessa ohjauksessa korostettiin yleisön saaman ennakkotiedon merkitystä, jottei esitys aiheuttaisi pahennusta (HE 6/1997). Nyt riitti että teos oli tunnistettavissa taideteokseksi. Tällä on merkitystä myös taiteellisen sisällön kannalta, sillä esim. yleisön yllättäminen olisi hankalaa, jos etukäteistiedotusta vaadittaisiin.

Taide-esityksessä sukupuolisiveellisyyden loukkaamiseen syyllistyisi esiintyjä, ei esimerkiksi käsikirjoittaja tai tuottaja. Täyttääkseen rikoksen tunnusmerkit teon tulee olla julkinen ja herättää pahennusta yleisön keskuudessa.

Taide-esityksen markkinoinnissa sukupuolisiveellisyyden loukkaamisen kynnys on astetta alempana kuin itse esityksessä. Sukupuolisiveellisyyttä loukkaava markkinointi –rikoksen edellytyksenä on että kuva herättää yleistä pahennusta, eli että suuri osa yleisöstä kokee kuvan paheksuttavana (RL 17:20). Seksuaalisuuden esittäminen voi olla rangaistavaa esityksen mainonnassa, vaikka se voi olla sallittua itse esityksessä taiteellisen ilmaisun nimissä (HE 6/1997). On todennäköisempää että mainoskampanjan yleisöstä osa pahastuu, koska mainoksen katsojajoukolla ei ole mahdollisuutta valita minkälaista sisältöä he haluavat nähdä.

Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavien alle 18-vuotiasta esittävien kuvien hallussapito ja levittäminen on kielletty. Tapauksessa, jossa kuvataiteilijan teoksessa hyödynnettiin netin lapsipornokuvia ilmiön vastustamisen tarkoituksessa, kyseisten kuvien hallussapito todettiin oikeudessa lainvastaiseksi mutta teko jätettiin rankaisematta sen hyvän tarkoituksen vuoksi (EIT Karttunen-tapaus).

Tuottaja rinnastuu julkaisijaan

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan –rikosnimike koskee esitettyjä sisältöjä ja mielipiteitä. Myös tällaisen sisällön julkaiseminen, eli vaikkapa esityksen järjestäminen on rangaistavaa. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan tarkoittaa sisältöjä, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella (RL 11:10).

Myös julkinen kehottaminen sotaan tai rikokseen ovat ilmaisuja, jotka julkisesti lausuttuina tulevat rangaistaviksi rikoslain mukaan. Rikokseen kehottaminen on rangaistavaa silloin kun kehotus aiheuttaa varaa turvallisuudelle tai yleiselle järjestykselle. Sotaan yllyttämisen tarkoituksena tulisi olla Suomen saattaminen sotaan, joten esimerkiksi lausuma taiteellisessa tarkoituksessa ei täytä tunnusmerkkejä.

Kriittisyys ja shokeeraavuus kuuluvat taiteeseen eikä laki sitä estä. Yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista voi taiteessa keskustella kriittisesti. Julkisuuden henkilöiden arvostelu on rikoslaissa erikseen rajattu yksityiselämän loukkaamisen ja kunnianloukkaus-rikosten ulkopuolelle. Laissa raja julkisuuden henkilöiden kohtelussa vedetään siihen, ettei ”selvästi ylitetä sitä mitä voidaan pitää yleisesti hyväksyttävänä.” Oikeus on todennut että esimerkiksi virvoitusjuoman heittäminen poliitikon päälle ylittää kunnianloukkauksen rajan. Arvostelun tarkoituksena ei saa olla henkilön loukkaaminen. (THO:2016:4) Yhteiskunnallisen tai poliittisen asian käsittelyssä sananvapaudelle on annettava suurempi paino kuin asioissa, joissa on kysymys puhtaasti viihteellisestä tai kaupallisesta tiedonlevityksestä. (HelHO:2005:13)

Sen sijaan yksityishenkilöiden julkinen loukkaaminen ja siten vahingon tai kärsimyksen aiheuttaminen on ”yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä” (RL 24:8). Sananvapaus ei oikeuta yksityiselämän loukkausta. Loukkaantuminen ei ole puhtaasti henkilökohtainen kokemus vaan teon olisi oltava sellainen, että sen yleisesti ajatellaan aiheuttavan kärsimystä suurelle osalle sellaisista ihmisistä, joihin se kohdistuu. Kärsimyksen tulisi olla teon tyypillinen seuraus. Viime kädessä oikeuslaitos sovittaa yhteen sananvapauteen ja yksityisyyden suojaan liittyvät eturistiriidat ”kulloinkin järkeväksi ja laajasti hyväksyttäväksi katsottavalla tavalla” (HelHO:2005:13).

Pääministerin yksityiselämää käsitelleen kirjan julkaisemista koskevassa tapauksessa oikeus katsoi sukupuolielämää, intiimejä tapahtumia sekä pääministerin lasten tunteita ja käyttäytymistä koskevat kuvaukset kajosivat tarpeettoman laajalti yksityiselämään. Yksityiselämää ovat yleensä henkilön perhe-elämä, vapaa-ajan käyttö, terveys ja ihmissuhteet. Vain sellainen yksityiselämää koskevan tiedon tai vihjauksen oikeudeton levittäminen on rangaistavaa, joka on omiaan aiheuttamaan loukatulle vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. (KKO:2010:39)

Myös uskonnollisesti pyhien asioiden pilkkaaminen on rangaistavaa. Äärioikeistolainen toimija tuomittiin vuonna 2008 uskonrauhan rikkomisesta Islamia pilkkaavien pilapiirrosten yhteydessä. Kuvissa Islamin pyhiä hahmoja yhdistettiin eläimiin sekaantumiseen. (TKO R 07/3284)

Tuottaja voi syyllistyä myös luonnonsuojelurikokseen, sillä uhanlaisten kasvien ja eläinten maahantuonti ja käyttö julkisissa esityksissä on kielletty. Kyseiset kasvit ja eläimet on lueteltu Euroopan neuvoston asetuksessa (EY) N:o 338/97