Lyhtypiknik

Suomen matkailuvaltteja ovat sen puhdas luonto, hiljaisuus, pohjoinen sijainti sekä edellä mainittuihin liittyvä elämyksellisyys. Myös turvallisuus ja hyvä palvelutaso ovat tärkeitä osatekijöitä. Luontomatkailu on kasvava trendi sekä Suomessa että maailmalla. Sen voi nähdä liittyvän kestävän kehityksen ja vihreän talouden trendeihin sekä yleiseen hyvinvointitrendiin, jonka johdannaisia ovat esimerkiksi superruokatrendi sekä luonnossa tapahtuva kuntoilu polkujuoksuineen, retkiluisteluineen ja maastopyöräilyineen. Tutkimusten mukaan luonnossa oleskelu kehittää kuntoa sekä parantaa fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Tämän lisäksi se on todettu erittäin toimivaksi keinoksi palautua stressistä. Luontoon liittyvät kokemukset ovat tyypillisesti hyvin henkilökohtaisia ja yksilöllisiä. Hyötykokemus on silti vahva, sillä luonnossa liikkujat arvottavat luontoretkeilyn aikaansaamat terveys- ja hyvinvointivaikutukset keskimäärin 208 €:n arvoiseksi. 

Suomella on tunnettu maailmalla myös joistain kulttuurinsa tuotteista, kuten saunasta, designista ja Muumeista. Pohjoisten alueiden eksotiikka poroineen, revontulineen ja joulupukkeineen viehättää myös monia. Suomen historia ei kuitenkaan ole maailmalla kovin tunnettua, eikä siitä ole moniin muihin maihin verrattuna myöskään jäljellä kovin runsaasti aineellista todistusaineistoakaan, ainakaan monumentaalisten rakennelmien muodossa. Esimerkiksi Unescon maailmanperintökohteita Suomessa on vain seitsemän. Näistä kuusi on kulttuurihistoriallisia ja yksi luonnonperintökohde. Ruotsissa vastaava luku on 15 ja ennätystä pitää hallussaan Italia 53 kohteellaan. Erityisesti Suomen varhaisemmat historialliset vaiheet, esihistoriallisesta ajasta puhumattakaan, ovat suurelle yleisölle – niin kotimaiselle kuin ulkomaisellekin – sangen tuntemattomia.  

Toisaalta Suomi on vahva museomaa. Museotilaston perusteella museoissa käyminen on ollut hienoisessa kasvussa jo jonkin aikaa. Viime vuonna koettiin ennätysmäinen nousu, kun museovierailujen määrä ammatillisesti hoidetuissa museoissa nousi yhden vuoden aikana 5,5 miljoonasta reiluun 6,6 miljoonaan. Osaltaan tämä selittyy eräillä yleisömenestykseksi osoittautuneilla taidenäyttelyillä, mutta myös kulttuurihistoriallisissa museoissa käyminen on lisääntynyt. Yksi menestystekijä museovierailujen lisääntymisessä on ollut Museokortti, jonka Suomen museoliitto lanseerasi vuonna 2015. Se on todennäköisesti madaltanut kynnystä tutustua museoihin ja tehnyt museovierailuista entistä spontaanimpia. Siten se on mahdollisesti muuttanut museoissa käymisen tapaa siihen suuntaan, että niissä piipahtelu on muuttumassa osaksi normaalia elämyshakuista vapaa-ajanviettokulttuuria sen sijaan, että se olisi erillinen tapahtuma tai päämäärä sinänsä. Mahdollisesti Museokortin haltijoiden käyttäjäprofiili myös poikkeaa perinteisestä museokävijästä, jolloin on onnistuttu löytämään uusia yleisöjä. 

Voidaanko historiallisten kohteiden haasteet kääntää mahdollisuuksiksi ottamalla mallia luontokokemuksen hyvinvointia lisäävästä luonteesta ja museokortin mahdollisesti osoittamasta halusta käyttää kohteita enemmän osana yksilöllisiä tarpeita? Voivatko ne olla entistä monimuotoisempia vapaa-ajan ympäristöjä, joissa vapaudutaan stressistä ja voidaan psyykkisesti ja fyysisesti hyvin? Seuraavissa kappaleissa valotetaan erästä kokeilua, jossa tätä testattiin. 

Lyhtypiknik

Humak on mukana Metsähallituksen hallinnoimassa suomalais-virolaisessa Lights On! -hankkeessa, jossa pyritään tekemään verrattain tuntemattomista historiallisista nähtävyyksistä kiinnostavia matkakohteita. Yksi hankkeen monista toiminnoista oli innovaatioleiri, johon osallistui noin 80 virolaista ja suomalaista opiskelijaa. Tehtävänä oli innovoida toimintaa, palveluja ja näkyvyyttä kohteisiin.  

Tehtävä aloitettiin vierailemalla Varbolan ja Lõhaveren muinaisissa linnoituksissa. Kumpikin linnoitus on historiallisesti tärkeä mutta sangen maatunut kohde, jossa ei ole näkyvillä matalien vallituksien ja opastaulujen lisäksi juuri mitään, mikä kertoisi vierailijalle menneistä ajoista. On haasteellista lähteä avaamaan menneitä historiallisia kerroksia paikoissa, joissa vierailijan mieleen on rekonstruoitava paljon. Toisaalta kohteet ovat kiehtovia jo itsessään – luontoon sulautuvia ja luonnon muotoja hyödyntäviä ihmistekoisia rakennelmia. Tietoisuus siitä, että muodostelmat ovat inhimillisen työn tulosta ja toisaalta vähäinen tieto niistä ihmisistä, jotka ne ovat tehneet, rakentaa alueille mystiikkaa, joka tekee niiden tunnelmasta ainutlaatuisen. Toisinaan vähäinen tieto voi siis olla jopa kokemusta tehostava tekijä. 

Innovaatioleirin aikana nousi esiin paljon ideoita. Yksi toistuvasti esiin pulpahtava teema oli kohteiden erityisen ilmapiirin hyödyntäminen erilaisiin meditatiivisiin ja itsetuntemusta lisääviin tarkoituksiin. Näihin lukeutuivat mm. joogaleirit ja hiljaisuusretriitit sekä erilaiset hidasta vuorovaikutusta korostavat toiminnot, kuten tarinankerronta ja keskustelut nuotion ympärillä. Kohteiden merkitys perustui näissä tapauksissa siten kokijan tarpeeseen toteuttaa itseään, ei kohteen historiallisiin arvoihin. Ajallisesta perspektiivistä katsottuna nämä toiminnot liittyvät korostetusti nykyhetkeen ja jopa tulevaisuuteen, eivät historiaan.  

Koska ilmiö vaikutti vahvalta, sen kantavuutta päätettiin kokeilla. Kohteena oli Kuusiston linnanraunio, jonne järjestettiin 26.8.2017 Valon ja hiljaisuuden ilta. Ilta koostui mindfulness-kävelyistä, ohjatusta joogasta linnanraunioilla sekä tarinankerronnasta ja rummutuksesta nuotion ympärillä. Raunio valaistiin sadoin kynttilöin ja yleisö kutsuttiin viettämään lyhtypiknikkiä pimenevään iltaan. Iltaan sisältyi muutama akustinen musiikkiesitys. Illan lopuksi kuljettiin yhdessä soihtujen saattelemina pois raunioilta. Tapahtuma houkutti paikalle satoja henkilöitä ja se täytti lupauksensa rauhoittumisen ja kohtaamisen mahdollistajana.  

Voidaan kuitenkin hyvästä syystä kyseenalaistaa, lisäsikö tapahtuma tuntemusta Kuusiston piispanlinnasta ja sen historiasta juuri lainkaan. Mikäli asiaa tarkastellaan siitä näkökulmasta, lisääntyikö yleisön tietämys nimenomaan kohteen historiasta, vastaus on todennäköisesti kieltävä. Jos yleisöltä kuitenkin kysyttäisiin, lisääntyikö kohteen tuntemus henkilökohtaisesti merkityksellisellä tasolla, vastauksen voisi olettaa olevan enimmäkseen myöntävä. Kun kohteen merkitys yksilölle kasvaa, lisääntyy todennäköisesti myös hänen halunsa tietää siitä enemmän. Positiiviseen ja itselle merkitykselliseen paikkaan on miellyttävä palata, se kerrostuu muistiin monilla tavoilla ja tuottaa uusia, yksilöllisiä muistoja. Historialliset paikat ovat siten myös nykyisyyttä.  

Kulttuurituotannollisesta näkökulmasta katsottuna historiallisten kohteiden entistä monipuolisempi käyttö tarjoaa kiinnostavia mahdollisuuksia uusien palvelujen muotoiluun. Trendien tuntemus, luovuus ja ennakkoluuloton ajattelu sekä ymmärrys asiakkaiden tarpeesta ovat avainasemassa, kun palveluja kehitetään. Parhaita asiakkaan tarpeiden tulkkeja ovat asiakkaat itse ja siksi palvelutuotteita tulisikin kehittää heidän kanssaan yhteistyössä.  

Kirjoittaja Minna Hautio on Humakin kulttuurituotannon lehtori.
Kuvaaja: Hilja Palviainen, Metsähallitus