Ihmelääkettä ei ole näkyvissä: verkko-opiskelun ja -opetuksen sudenkuoppia ja ilon lähteitä

Leena Isosomppi ja Minna Maunula (2015) kuvaavat muutamia vuosia sitten julkaistussa tekstissään kokemuksiaan verkossa toteutetusta menetelmäkurssista. He kiteyttävät, että “verkkovälitteisessä opetuksessa onnistumisen avaimia ovat opetukseen osallistuvien lähtökohtien riittävä tuntemus, vahva sisällöllinen osaaminen ja luova suhtautuminen verkon mahdollisuuksiin sekä sen rajoitusten tiedostaminen”.

Niin pedagogiikassa kuin asiantuntijatyössä ylipäätään toimintakulttuurit ovat eläneet runsaasti koronan myötä. Kaikissa tehtävissä etätyö ei tietenkään ole mahdollista, mutta niissä, joissa on, on jo omien arkikokemusten perusteella fyysisesti työpaikalla tehtävä työ vähentynyt ja etätyön määrä lisääntynyt. Tämä väistämättä heijastuu myös yhteistyön tekemisen tapoihin. Verkkotodellisuus on tuonut myös ihmisiä lähemmäksi toisiaan, mikä on mahdollistanut uusien kumppanuuksien syntymisen kenties jopa aiempaa helpommin. Esimerkiksi erilaisiin asiantuntijawebinaareihin on voinut kutsua asiantuntijoita ilman maantieteellisten etäisyyksien rajoituksia. Osa konferensseista ja eri korkeakoulujen opinnoista on muotoutunut saavutettavammiksi.

Kuvassa eri asennoissa opiskelevia henkilöitä tietokoneiden ääressä.
Kuva: Pixabay

 

Oppiminen on monitasoista ja eritahtista

Ammattikorkeakoulussa toimivina verkossa opettavina pedagogeina saamme jatkuvasti pohtia, millä tavoin opiskelun edellytyksiä voisi kehittää. Esimerkiksi Zoomissa webinaareja pidettäessä ovat haasteina ajoittaiset ääni- ja kuvavaikeudet, ja verkossa kuulijat kyllästyvät nopeasti. Toisaalta, jos kaikki toimii teknisesti, voi keskittyä sisältöön. Moni on kuvannut ajankäytön helpottuneen sen myötä, että on voinut välttää paikasta toiseen siirtymistä ja keskittyä olennaiseen. Toisaalta mustien ruutujen pedagogiikasta on saatettu siirtyä enemmän videokuvan näyttämiseen keskustelutilanteissa niin isoissa kuin pienryhmissä. Kuvien ja nimen yhdistäminen tukee vertaisopiskelijoiden verkostoitumista.

Oppiminen on kuitenkin monitasoista ja eritahtista. Jos osallistujia ei juurikaan tunne, täytyy monessa tilanteessa tyytyä valistuneisiin arvauksiin siitä, mikä menetelmä toimii parhaiten missäkin tilanteessa.

Verkko-opintojaksoista varsinkin työn ohessa opiskelevat usein toivovat omatahtisia ja joustavia. Immonen ja Veinio (2019) vertailivat omatahtisesti ja ajastetusti etenevien verkkokurssien tuloksia. Heidän vertailussaan omatahtisesti etenevän verkkokurssin suoritusten arvosanat olivat ajastetusti etenevän kurssin suorituksia paremmat (Immonen & Veinio 2019). Omatahtisten kurssien haasteena on kuitenkin yhteisöllisyyden luominen ja kohtaamisen kokemuksien mahdollistaminen. Yhtenä yleisimpänä tapana on ollut asettaa pakotetuksi osioksi toisten tehtävien kommentointi ja vertaispalautteen antaminen. Tämä mekaanisena ratkaisuna ei aina toimi, mutta pedagoginen lähtökohta ja tausta-ajatus siis on se, että opiskelija saisi omille tuotoksilleen palautetta myös vertaisilta.

Ylevänä ajatuksena tämäntyyppisissä oppimistehtävissä on piipahdus sosiokulttuuriseen oppimiseen, jolloin opiskelijoilla on ryhmän eli yhteisön tuki omien ajatusten peilaamisessa (Vygotsky 1978; Säljö 2004). Omatahtisen etenemisen suoritusten seurantaan voidaan esimerkiksi PLD-toiminnan avulla tehdä opettajalle tuki suoristusten kertymisistä esimerkiksi kuukausittain (Lukkarinen, 2022). PLD on lyhenne personalized learning designer-termistä, jolla tarkoitetaan mukautetun opiskelun suunnittelun työkalua. PLD:n avulla voidaan Moodlen opintojaksoilla automatisoida esimerkiksi viestien lähetystä kurssien suoritusten ja etenemisen eri vaiheissa.

 

Kuvassa monitoreita.
Kuva: Pixabay

Koska teknologia ohjelmistojen kehittymisen ja inhimillistymisen jälkeenkin on hyvin fyysisten päätelaitteiden (näytöt, kaiuttimet) ja syöttölaitteiden (hiiri, näppäimistö, mikrofoni) rajaamaa, on myös verkon välityksellä tapahtuva vuorovaikutus väistämättä näiden seikkojen vuoksi rajattua. Aikaan sidotuista oppimishetkistä, webinaareista, tulee myös helposti viestinnällisesti rajoitettuja ja ahtaita: vain yksi puhuu samaan aikaan, sanaton vuorovaikutus on marginaalista, ihmiselle luontainen elävä ja orgaanisesti poukkoileva vuorovaikutus typistyy ja niin edelleen. Opettajan mukautumisyritykset näihin pakottaviin reunaehtoihin saattavat toisinaan saada aikaan turhautumista sekä tyytymistä helpompiin ja tutuimpiin ratkaisuihin ja sitä kautta vaikuttaa opiskelijoiden oppimiskokemuksiin epäoptimaalisesti. Kuitenkin aktivoimalla opiskelijoita toimimaan tässä ympäristössä akvaariokeskusteluin, pienryhmässä tehtävien tekemisen, kyselyin ja muutoin pelillistämällä voi näitä puutteita osin korvata.

 

Käänteinen oppiminen tuo keskustelua webinaareihin

Myös käänteinen oppiminen tuo helposti lisää aktiivisuutta perinteiseen webinaariin. Tällöin oppijat tutustuvat aiheeseen omatoimisesti etukäteen, mahdollisesti aiempien luentotallenteiden ja muun materiaalin kautta. (Timonen & Ruokamo, prosessissa.) Itse webinaarissa tällöin kohtaavat enemmän samalla tasolla olevat opiskelijat valmistautuneina kysymään, kyseenalaistamaan ja keskustelemaan enemmän ja syvemmin kulloinkin kyseessä olevasta aiheesta. Myös lehtori saa tilanteesta enemmän irti, ja opiskelijoiden tarve olla “vain kuuntelijoina” vähenee.

Toivolan, Peuran ja Humalojan (2017) julkaisussa käänteinen oppiminen määritellään prosessiksi, jossa opiskelijakeskeistä kulttuuria rakennetaan yhteisöllisen ja käänteisen oppimisen avulla. Heidän mielestään käänteinen oppiminen sisältää opiskelijan näkökulmasta omatahtisen oppimisen, itseohjautuvuuden ja opiskelun autonomian (Toivola ym., 2017, 43–50). Yhteisöllisessä oppimisessa he korostavat ilmapiiriä, oikea-aikaisuutta opiskelun tukemiselle ja oppimisympäristön turvallisuutta (Toivola ym., 2017, 51–61)

Käänteisen oppimisen ja opiskelun oppiminen vaatii opiskelutaitoja ja uudenlaista opiskeluasennetta sekä opiskelijoilta että opettajilta (Timonen & Ruokamo, prosessissa). Timosen ja Ruokamon (prosessissa) tutkimuksessa reaaliaikaisen yhteisöllisen verkko-opiskelun valmennuspedagogiikassa nousivat opiskelijakokemuksina esille käänteisen oppimisen osa-alueina itseohjautuvuus, ennakkosuunnittelu, viestiminen ja varmistaminen sekä omatahtinen opiskelu.

Selkeät viestintäkanavat vähentävät informaatioähkyä

Tiedon määrä ja erilaisten teknisten ympäristöjen rinnakkainen käyttö haastavat niin pedagogeja kuin opiskelijoitakin. Moni on tuonut esille suoranaista informaatioähkyä ja toivetta siitä, että keskityttäisiin vain rajattuihin määriin erilaisia välineitä ja toimintaympäristöjä. Tämä on kuitenkin osin myös ristiriidassa arkitodellisuuden kanssa, jossa uutisia saatetaan seurata yhdestä kanavasta, kavereiden kanssa viestitään toisessa, ammatillista osaamista ja näkyvyyttä tuodaan esiin kolmannessa ja formaalimpaa viestintää lähetellään neljännessä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että oppilaitoksen pitäisi ähkyä lisätä, vaan pyrkimyksenä voisivat olla kevyemmät, selkeämmät ja harvemmat kanavat, jotka istuvat kunkin digitaaliseen arkeen joustavasti ja luontevasti.

Kuvituskuvassa eri värejä sekaisin-
Kuva: Pixabay

Jo viime vuosituhannen puolella internetin jokapäiväistymisen alkuaikoina huomattiin, että tietotulva saa aikaan haasteita ihmissuhteissa, infokondriaa (eli tunnetta siitä, ettei kykene käsittelemään riittävää määrää tietoa) ja keskittymisongelmia (mm. Paul Waddington 1996). Infoähkystä, digipaastosta ja mm. dopamiinivierotuksesta on puhuttu koko 2010-luvun ajan vaihtelevin äänenpainoin. Kehitys tältä osin ei siis ole suinkaan laantunut, vaan yhä suurempi osa viettämästämme valveillaoloajasta on ruutujen äärellä. Ruudut tuntuvatkin tulleen viimeistään taskussa kulkevien kirkasnäyttöisten ja laskentatehoisten viestintä- ja kommunikaatiovälineiden myötä pysyviksi osiksi myös opiskeluarkea.

Viimeistään lokakuussa 2022 järjestetyillä ITK eli interaktiivinen tekniikka koulutuksessa -päivillä metaverse ja virtuaalitodellisuus (VR) tulivat silmille (Timo Livistö, 2022). ITK-päivät järjestetään vuosittain Hämeenlinnan Aulangolla. ITK2022:ssa julistettiin ruutuaikarajoitukset turhiksi ja vannottiin ruudulla tehtävän sisällön nimeen (Salmela-Aro, 2022). Tämä herättää pohtimaan sitä, mitä taitoja opiskelijat tarvitsevat tulevaisuudessa. Entä opettajat? Olemmeko valmiit kohtaamaan monenlaisen opetuksen VR-ympäristöissä metaversessä? Onko opetus ja opiskelu yhteisöllistä? Vai enemmän yksilöllistä taitojen treenaamista?

Kilpailu kaikkien huomiosta on lisääntynyt verkkoympäristöissä jopa niin, että sille on kehittynyt oma käsite: huomiotalous (ks. Herbert Simon, 1971 ja myöhemmin esimerkiksi Robert Krieken, 2019). Oppilaitoksenkin tarjoama koulutuksen pitää olla helposti, miellyttävästi ja mukavasti saatavilla. Ei riitä, että se voittaa sisällöltään monen muun kilpailevan kissavideon, vaan sen on myös muodoiltaan ja käyttötavoiltaan oltava niin oppijoita kuin opetusta ja oppimista tarjoavia lehtoreita kuormittamatonta; samalla kuitenkin sen olisi tarjottava haasteita ja todellista työmarkkinoilla tarvittavaa osaamista myös digitaalisissa ja metaversen ympäristöissä.

Vaikeassa ja uudenlaisessa raossa ovat siis aikamme korkeakoulutusta tarjoavat verkkopedagogit ja pedagoginen henkilökunta: yhteistyötä tekniikan ja opettamisen kesken, uusimpien tutkimustulosten seurantaa, kokemusten jakamista ja oppijoiden sekä työelämän kuulemista tarvitaan. Eikä ihmelääkettä ole näköpiirissä.

 

 

Lähteet

Immonen, Visa & Veinio, Joanna (2019). Aikataulutettu vai omaan tahtiin suoritettava verkkokurssi? Kahden erilaisen suoritustavan vertailututkimus. Yliopistopedagogiikka, 26(2), 56–64. https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2019/06/19/aikataulutettu-omaan-tahtiin-verkkokurssi. Viitattu 27.10.2022. https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2019/06/19/aikataulutettu-omaan-tahtiin-verkkokurssi/

Isosomppi, Leena & Maunula, Minna (2015). Verkkovälitteistä akateemista aikuiskoulutusta kehittämässä – tapauksena avoimen yliopiston metodiopetus. Yliopistopedagogiikka. Viitattu 11.8.2022. https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2015/10/29/verkkovalitteista-akateemista-aikuiskoulutusta-kehittamassa-tapauksena-avoimen-yliopiston-metodiopetus/

Krieken, Robert (2019). “Georg Franck’s ‘The Economy of Attention’: Mental capitalism and the struggle for attention”. Journal of Sociology. 55 (1): 3–7. Viitattu 11.8.2022. https://doi.org/10.1177/1440783318812111

Livistö, Timo (2022). Metaverse avaa uusia näkymiä koulutukseen ja oppimiseen. ITK2022-konferenssi. Viitattu 24.10.2022. https://itk-konferenssi.fi/event/interaktiivinen-tekniikka-koulutuksessa-konferenssi-2022-2022-10-06-2022-10-07-135/track/avajaiset-135912

Lukkarinen, Sanna (2022). Huhuilut Hoodlesta – PLD kerää suoritusmerkinnät. Humakin sisäinen asiakirja. Humakin intra.

Salmela-Aro, Katariina (2022). Kriisinkestävä koulu – kouluhyvinvointi ja jaksaminen. ITK2022-konferenssi. Viitattu 24.10.2022. https://itk-konferenssi.fi/event/interaktiivinen-tekniikka-koulutuksessa-konferenssi-2022-2022-10-06-2022-10-07-135/track/avajaiset-135912

Simon, Herbert A (1971). Designing Organizations for an Information-rich World. Baltimore, MD: Johns Hopkins University Press.

Säljö, Roger (2004). Oppimiskäytännöt Sosiokulttuurinen näkökulma (2. uudistettu painos). WSOY

Timonen, Päivi & Ruokamo, Heli (prosessissa). Tutkivan yhteisön läsnäolot reaaliaikaisen yhteisöllisen verkko-opiskelun valmennuspedagogisessa mallissa: webinaariopiskelua tukevia tekijöitä ja käänteisen oppimisen ominaisuuksia ammattikorkeakouluopiskelijoiden kokemana.

Toivola, Marika, Peura, Pekka & Humaloja, Markus (2017). Flipped Learning Käänteinen oppiminen. Edita.

Vygotsky, L. S. (1978). L. S. Vygotsky. Mind in society. The development of higher psychological processes (M. Cole, V. John-Steiner, S. Scribner, & E. Souberman, Eds.). Harvard University Press.

Waddington, Paul (1996). Dying for information? an investigation into the effects of information overload in the UK and worldwide, Paul Waddington, Reuters, United Kingdom

 

  • Kirjoittaja: Pia Lundbom, YTT, yliopettaja, YAMK-koulutus, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 25.11.2022
  • Kirjoittaja: Päivi Timonen, yhteisöpedagogi YAMK, jatko-opiskelija Lapin yliopisto, lehtori-verkkopedagogi,, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 25.11.2022
  • Kirjoittaja: Niila Tamminen, lehtori, tiimivastaava, Kulttuurituotannon verkkotutkinto, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 25.11.2022