Kansainvälisen yhteistyön dilemmoja pohtimassa Nepalissa
- Kirjoittaja: Hanna Laitinen, YTT, Yliopettaja, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 20.1.2020
Kansainvälinen yhteistyö on olennainen osa korkeakoulujen toimintaa. Globalisoituneessa maailmassa tarvitaan kykyjä työskennellä erilaisissa ympäristöissä ja monenlaisten ihmisten kanssa vierailla kielillä.
Kansainvälisiin ongelmiin edellytetään kansainvälisiä ratkaisuja, ja niiden kehittämiseksi tarvitaan ihmisten ja organisaatioiden välistä yhteistyötä. Samalla ilmastonmuutos edellyttää, että matkustamisen ja etenkin lentomatkailun aiheuttamia päästöjä vähennetään merkittävästi.
Tässä blogissa Humakin yliopettaja Hanna Laitinen pohtii tätä ristiriitaa Nepaliin suuntautuneen työmatkansa pohjalta.
“Olen matkalla Nepaliin. Lähtöön sekoittuu innostusta ja ahdistusta.”
On hienoa päästä maahan, jossa en koskaan ole käynyt, ja saada EU:n ulkopuolista perspektiiviä omaan työhön.
Samaan aikaan ahdistaa lähteä pitkälle lennolle – onko matkustaminen oikeasti niin tärkeää, että tuottamani ilmastopäästöt ovat oikeutettuja?
Lentämisen ja kansainvälisen yhteistyön ristiriita ei koske vain minua, vaan Humakia oppilaitoksena ja yleisemmin koko korkeakoulukenttää. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisemassa, korkeakoulujen kansainvälisyyttä edistävässä linjauksessa (OKM 2017, 12) asetetaan tavoitteeksi, että pääsääntöisesti kaikkiin korkeakoulututkintoihin sisällytetään opiskelujen etenemistä tukeva opiskelu- tai harjoittelujakso ulkomailla.
Samaan aikaan nuorten huoli ilmastonmuutoksesta on kasvanut voimakkaasti, mikä edellyttää nuorten mukaan myös kulutustapojen muuttamista (Pekkarinen & Myllyniemi 2018, 77; Myllyniemi 2016, 81).
Alle 30-vuotiaista lähes puolet kertookin muuttaneensa liikkumistaan, ruokailutottumuksiaan tai asumisratkaisujaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi (Autere 2019). Mitä ilmeisimmin siis myös Humakin opiskelijoista monet pohtivat tarkoin, miten painottaa yhtäältä tarvetta hankkia kansainvälisiä kokemuksia ja toisaalta vähentää lentämistä.
Omasta kokemuksesta tiedän, että myös yli 30-vuotiaista moni miettii samoja asioita. Tämä ei kuitenkaan juuri näy suomalaisten käyttäytymisessä: kaiken kaikkiaan me suomalaiset teemme niin paljon ja niin pitkiä lentomatkoja, että asukaslukuun suhteutetut lentomatkailun päästöt ovat Suomessa maailman toiseksi suurimmat (ICCT 2019).
Nepaliin saapumisen jälkeen pää täyttyy muista asioista. Yhteinen opetus Kathmandun yliopiston opettajien kanssa ja keskustelut Suomen vaihto-opiskelusta kiinnostuneiden opiskelijoiden ryhmässä herättävät monia ajatuksia opetussisältöjen ja pedagogisten menetelmien yhtäläisyyksistä ja eroista eri paikoissa.
Jään heti kiinni omista ennakkoluuloistani kun yllätyn siitä, miten keskustelevaa opetus Kathmandun yliopistossa on ja miten aktiivisesti opiskelijat osallistuvat.
“Opetuskokemus haastaa miettimään myös, mikä kaikki omassa osaamisessa pätee vain Suomessa, mikä soveltuu myös muualle ja mitä meillä suomalaisilla on opittavaa muista maista.”
Esimerkiksi oppitunti, jolla käsittelemme rinnakkain Nepalin ja Suomen vaalijärjestelmiä osoittaa, ettei suomalaisessa vaalijärjestelmässä ole mietitty juuri lainkaan sitä, miten erilaiset kieli- ja kulttuurivähemmistöt saavat äänensä kuuluviin.
Nepalin järjestelmä sen sijaan sisältää monenlaisia kiintiöitä erilaisille vähemmistöille.
Matka on osa Erasmus + Global -ohjelman mukaista opettaja- ja opiskelijavaihtoa.
Matkustan yhdessä koulutuspäällikkö Kim Lindbladin kanssa. Tavoitteenamme on tutkia matkan aikana myös mahdollisuuksia laajempaan projektiyhteistyöhön nepalilaisten korkeakoulukumppanien kanssa.
Valtioiden, yritysten ja kansalaisjärjestöjen lisäksi nimittäin myös korkeakouluilla on roolinsa ja tehtävänsä edistää Agenda 2030:n mukaisia kestävän kehityksen tavoitteita (UM 2019) ja mahdollisuuksia hakea siihen rahoitusta Suomen ulkoasiainministeriön tai EU:n varoista.
Erityisen selvä rooli korkeakouluilla on tavoitteessa edistää kaikkien mahdollisuuksia saada tasa-arvoista ja laadukasta koulutusta, mutta niiden panosta tarvitaan myös eriarvoisuuden vähentämiseen ja muiden kestävän kehityksen tavoitteiden mukaiseen toimintaan.
Yhteisöjen ja koulutuksen kehittämistä – erikseen vai yhdessä?
Tribhuvanin yliopisto Kathmandussa on Humakiin verrattuna valtava, opiskelijoita on pelkästään kasvatustieteiden tiedekunnassa noin 7000. Tämä ei sinänsä ole ihme, onhan kyseessä Nepalin vanhin ja suurin valtiollinen yliopisto.
”Suuri koko tuottaa myös suuria haasteita. Opetuksen laatu ei ole ennallaan”, kertoo professori Kushiyait.
Yliopisto-opettajien täydennyskoulutus on hänen mukaansa ollut vähäistä eikä tutkimus tuota opetukseen uutta tietoa.
Opettajat opettavat pitkälti tiukan opetussuunnitelman mukaisesti samaan tapaan kuin alemmilla koulutusasteilla. Keskustelujemme perusteella syntyykin tunne, että yliopistolla – tai ainakin sen kasvatustieteiden tiedekunnassa – olisi monia kehittämistarpeita henkilöstön pedagogisen osaamisen vahvistamisesta opetusmateriaalin tuottamiseen.
Keskeinen teema on myös tutkimuksen ja opetuksen välinen suhde eli se, miten tutkimus tuottaisi enemmän sisältöjä opetukseen.
Kathmandun ja Purbanchalin yliopistoissa yhteistyökumppanimme ovat tiedekunnista, joissa opetetaan muun muassa yhteisöjen kehittämistä.
Koulutuksen sisällöt ovat osittain samankaltaisia kuin Humakin yhteisöpedagogikoulutuksessa, vaikkakin Nepalin tapauksessa yhteisöillä viitataan usein maaseutujen ja kaupunkien paikallisyhteisöihin, joiden kehittymisongelmat liittyvät köyhyyteen, naisten ja vähemmistöjen heikkoon asemaan, terveyskysymyksiin jne. (KU2019; PU2019).
Nuorisotyötä ei suomalaisessa merkityksessä tehdä, mutta nuorten ammatillisen koulutukseen, työllistymiseen ja muihin tulevaisuuden näkymiin koskevat asiat ovat olennaisia; Nepalista lähtee vuosittain paljon nuoria ihmisiä etsimään elantoa Intiasta, Malesiasta, Persianlahden alueelta ja muista maista, joissa vierastyöläisten asema voi olla hyvinkin heikko (Bossavie & Denisova 2018).
Kansalaisjärjestöillä (NGO) on keskeinen rooli yhteisöjen kehittämisessä ja erityisesti heikommassa asemassa olevien ihmisryhmien aseman parantamisessa. Myös kansainväliset kansalaisjärjestöt (INGO) ovat mukana työssä; tästä esimerkkinä on Suomen kirkon ulkomaanapu, jonka työ Nepalissa kohdistuu erityisesti marginalisoitujen naisten, lasten ja velkaorjuudessa elävien ihmisten tilanteeseen.
”Viime vuosina olemme pyrkineet parantamaan nuorten koulutusmahdollisuuksia myös muun muassa uravalmennusta kehittämällä”, kertoo Kirkon ulkomaanavun ohjelmajohtaja Amish Shrestha.
Keskusteluissamme Kathmandun ja Purbanchalin yliopistojen henkilökunnan kanssa tuottavat monenlaisia ideoita yhteisestä kehittämisestä. Useissa tilanteissa esiin nousee tarve kehittää korkeakouluopettajien pedagogisia taitoja sekä mahdollisuuksia tehdä tutkimusta.
Moni korostaa, että tutkimuksen tulisi hyödyttää myös tutkimuksen kohteina olevia yhteisöjä.
Tämä kohdin huomaan innostuvani – onhan suomalaisten ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan ytimenä juuri se, että tutkimusta tehdään asioiden kehittämiseksi ja innovoinnin mahdollistamiseksi yhdessä työelämän toimijoiden kanssa.
Olisiko tässä jotain, missä meillä todella voisi olla annettavaa?
Matkapäivien aikana tutustumme erilaisten korkeakoulujen tiloihin, käymme lyhyempiä ja pidempiä keskusteluja lukuisten korkeakouluopettajien ja muun henkilökunnan kanssa, tapaamme järjestöihmisiä, pidämme monenlaisia kokouksia, istumme ruuhkassa pitkiä aikoja, ihmettelemme rakennusten ja ihmisten moninaisuutta ja ehdimme olla jotain hetkiä myös turisteina.
Päivät ovat täynnä opittavaa. Yhtenä hetkenä kokouskeskusteluissa oivallan jotain Nepalin korkeakoulujen toimintaedellytyksistä ja yhteyksistä politiikkaan, toisen kerran kahvitauolla kuulen miniluennon siitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa tyttöjen elämään, ja kolmantena hetkenä saan taksimatkan aikana pikaperehdytyksen Nepalin verotusjärjestelmään.
Minun oppimiseni näkökulmasta matkasta on siis ainakin paljon hyötyä.
Nepalilaisia ajatellen konkreettisin merkitys meidän läsnäolollamme lienee niille neljälle Kathmandun yliopiston opiskelijalle, jotka tulevat kevätlukukaudella 2020 kolmeksi kuukaudeksi Humakiin opiskelemaan. Etenkin pärjääminen talvisessa Suomessa mietityttää kovasti.
“Tulevan yhteistyön ideointi korkeakoulujen kanssa ja mahdollisten yhteisten projektien suunnittelu osoittautuu matkan aikana melko hitaaksi työksi.”
Keskustelemme korkeakoulujen nykytilanteesta, tarpeista ja rahoitusten edellytyksistä ja yritämme luoda yhteistä ymmärrystä asioista.
Kehitysyhteistyön ideanahan on edistää ensisijaisesti Nepalin korkeakoulujen toimintaedellytyksiä sellaisissa asioissa, jotka korkeakoulut itse katsovat tarpeellisiksi kehittää – ei toteuttaa meidän suomalaisten keksimiä ideoita. Keskustelu jää kuitenkin vielä kovin yleiselle tasolle.
Konkreettisten ideoiden ja yhteisen toiminnan suunnittelu edellyttää työskentelyn jatkamista verkkovälitteisesti. Uskon onnistumismahdollisuuksien kuitenkin parantuneen huomattavasti sen ansiosta, että linjoilla on ihmisiä, joihin olemme tutustuneet ja joiden kanssa olemme rakentaneet luottamusta myös juttelemalla niitä näitä, tutustumalla heidän työpaikkoihinsa, osoittaneet kiinnostusta heihin henkilöinä ja rakentaneet yhteistä kieltä ja käsitteistöä asioista.
Matkan jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, ettei kansainvälistä yhteistyötä voi tehdä rakentamatta edes jonkinlaista ymmärrystä siitä, millaisessa maailmassa toiset elävät ja tapaamatta ihmisiä myös kasvokkain.
“Kansainvälisessä yhteistyössä monet mielikuvat toisten todellisuudesta perustuvat väärille ennakko-olettamuksille, joita ei Skype-puheluissa pääse korjaamaan.”
Luonnollisesti viikon-parin mittaisten matkojen perusteella oppii vain joitakin asioita eikä riitä, että me suomalaiset ymmärrämme paremmin kumppaniemme todellisuutta – tarvetta on tutustua paremmin todellisuuksiin molemmissa päissä.
Jos siis instituutioiden välistä kehitysyhteistyötä halutaan tehdä nimenomaan yhteistyönä, matkustamista ei voi lopettaa kokonaan. Toinen mahdollisuus on rahoittaa kehitysmaiden korkeakoulujen omia kehittämissuunnitelmia ilman, että niissä on kyse yhteistyöstä.
Oliko oikein lentää Nepaliin?
Blogin lukijat arvasivat varmaan jo lukemista aloittaessaan, etten pysty vastaamaan aukottomasti alussa esittämääni kysymykseen siitä, oliko lentomatkani oikeutettu.
Vaikka toki kompensoin lentojen aiheuttamat päästöt (Ilmastoapu.fi), ymmärrän sen olevan vain laastarointia jos samalla ylläpidän ja vahvistan sellaisia rakenteita, joilla itse asiassa pyritään lisäämään lentämistä eikä vähentämään sitä.
Toisaalta on tärkeää, että korkeakoulujen opiskelijoilla ja henkilökunnalla on globaalin keskinäisriippuvuuden maailmassa mahdollisuuksia rakentaa yhteistä ymmärrystä toisenlaisissa tilanteissa ja kulttuureissa elävien ihmisten kanssa, kokea ja kohdata erilaisia todellisuuksia ja niissä eläviä ihmisiä sekä kyseenalaistaa omia itsestäänselvyyksiä. Näitä mahdollisuuksia soisi mieluiten jokaiselle länsimaista elämäntapaa ainoana mahdollisena pitävälle ihmiselle.
Lisäksi on tärkeää opetella tekemään yhteistyötä asioiden parantamiseksi ja ideoiden jakamiseksi yli rajojen.
“Loppupäätelmänä ajattelen, että jokaisen globaalia vastuutaan kantavan korkeakoulun pitäisi tehdä arvio ja suunnitelma siitä, miten se toimii ilmastonmuutoksen edellyttämillä tavoilla.”
Myös Humakin on aika tehdä oma ilmastosuunnitelma, jossa mietitään tarkasti ja perustellusti se, mitä ilmastonmuutoksen vähentämiseksi tehdään, miten paljon ilmastopäästöjä voidaan tuottaa, mistä päästöjä voidaan karsia ja miten välttämättömät päästöt kompensoidaan.
Suhtaudun luottavaisesti siihen, että Humak vastaa näihin kysymyksiin osana parhaillaan käynnissä olevaa strategiatyötä.
Lähteet
Autere Sanna 2019. Suomalaiset pitävät kestäviä elämäntapoja tärkeinä – nuoret edelläkävijöitä ilmastoasioissa. Sitra. https://www.sitra.fi/uutiset/suomalaiset-pitavat-kestavia-elamantapoja-tarkeina-nuoret-edellakavijoita-ilmastoteoissa/
Bossavie Laurent & Anastasiya Denisova 2018. Youth Labor Migration in Nepal Jobs Working Paper. Issue No 13. World Bank Group. http://documents.worldbank.org/curated/en/428521522930811204/pdf/124999-WP-4-4-2018-16-2-18-YouthLaborMigrationinNepalFULL.pdf
ICCT 2019: The International Council of Clean Transport. Not every tonne of aviation CO2 is created equal. https://theicct.org/blog/staff/not-every-tonne-of-aviation-CO2?fbclid=IwAR082pFfvOHy7vxjQdjiZsI4w2wpTYHhwzspDsS1OOwN_P6lGhsZ7L0JOjg
Ilmastoapu.fi. Hiilijalanjäljen kompensointi. https://ilmastoapu.fi/
KU 2019. Kathmandu University. School of Arts. Bachelor in Community Development Programme. https://kusoa.edu.np/programs/bachelor-in-community-development-programme/
Myllyniemi Sami 2016 (toim). Nuorisobarometri 2016
Pekkarinen Elina & Myllyniemi Sami 2018. Nuorisobarometri 2018.
PU 2019: Purbanchal University. Master in Development Studies. https://edusanjal.com/course/master-in-development-studies-purbanchal-university/
OKM 2017: Yhteistyössä maailman parasta. Suomalaisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset 2017–2025. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:11.
UM 2019. Agenda 2030 – kestävän kehityksen tavoitteet. https://um.fi/agenda-2030-kestavan-kehityksen-tavoitteet
