Tiivistetyssä määritelmässä edustamani ammattiala, kulttuurituotanto, uusintaa ja uudistaa suomalaista kulttuurielämää ja luovaa taloutta kansainvälisessä toimintaympäristössä. Humakin lehtorina löydän tästä määritelmästä yhä sen kultaisen langan, jolla työtäni päivittäin punon. Olen taustaltani yhteiskuntatieteilijä ja valtio-oppinut. Väittelin demokratiateorioiden taustalla olevasta, demokratiaa luonnehtivasta demokraattisesta eetoksesta. Sittemmin seurasin vilkkaan sydämeni ääntä ja minusta tuli kulttuurituottaja, luovan alan kehittäjä ja konsultti niin yhdistystoiminnassa, taiteen vapaalla kentällä kuin yrittäjänäkin. Näillä eväillä tulin Humakiin.

Taide ja tiede Suomea rakentamassa

Kun ammattikorkeakoululaki velvoittaa kehittämään suomalaista yhteiskuntaa, on hyvä ymmärtää demokraattisen eetoksen peruspilarit. Yhteiskuntia pitää kasassa ja virvoittaa sen jäsenten itseymmärrystä luonnehtiva ja lisäävä jatkuva kysyminen. Vapaa ihminen tavoittelee tietämistä – myös kyseenalaistamisen merkityksessä.  Tämä perustava, tarvittaessa kriittinen uteliaisuus on yhteiskuntien elinehto erityisesti tieteen pelisäännöin jalostettuna tutkimuselämänä ja –tietona. Tieto ei kuitenkaan yksin riitä kirkastamaan ihmisten käsitystä maailmasta, heidän itseymmärrystään tai suhdetta toisiinsa. Ihmisillä on syvä tarve ja Suomessa myös vapaus ilmaista elämän tuntoja ja tapahtumia taiteen ja kulttuurin ilmentyminä. Kaiken demokraattisen yhteiskunnan kehittämisen perustana on siis tieteen ja taiteen avulla kerrottu, usein sangen moniääninen tarina siitä, keitä me oikein olemme. Parhaimmillaan ja jatkuvana tavoitteena on toimintakykyinen ja sivistynyt Suomi.

Kulttuurituotanto turvaa ja soveltaa taidetta

Omassa työssäni pidän arjessakin mielessäni, että yhteiskunnat ovat aina keskeneräisiä. Siksi on tehtävä jatkuvasti ja määrätietoisesti työtä ja kamppailtava sekä hyväksi havaittujen käytäntöjen ja instituutioiden uusintamiseksi että puutteiden ja ongelmien ratkaisemiseksi hyvällä kehittämis- ja uudistamispalolla. Kulttuurituottaja liikkuu työssään monialaisesti taiteen, elämyksellisyyden, talouden ja juridiikan kentillä. Siellä tuottaja edistää sekä taiteellisen ja kulttuurisen toiminnan työrauhaa tarvitsevaa ydintyötä, taiteen tekemistä, että taiteen ja kulttuurin löydösten soveltamista ja hyödyntämistä mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Nykyisin tämä kulttuurituotannon kaksoisluonne on nähtävissä niin julkisella sektorilla ja yhdistys- ja järjestökentällä kuin taiteen vapaalla kentällä ja yrityselämässä.

Yhteiskunnan uusintamiseen ja uudistamiseen vaikuttaa aina vaikeasti ennakoitavia voimia. Talouselämä on vahvassa murroksessa, sillä teknologinen kehitys tuo paitsi yhä parempia ratkaisuja elämän pulmiin, kyseenalaistaa samalla ihmisen nykyistä roolia ja paikkaa. Näiden suurten kysymysten äärellä kulttuurituottajankin on seurattava aikaansa niin tieteen ojentamien mahdollisuuksien kuin kulttuurielämän tarjoamien tilanne- ja mahdollisuuskuvien ja arvostusten avulla. Tuottajuutta uusintava ja uudistava koulutus- ja kehittämistoiminta saa lopulta oikeutuksensa työelämältä ja sen ammattikunnan piiristä, jonka esittämille, joskus hyvinkin vaikeille kysymyksille ja kiehtoville näkemyksille, on oltava uskollinen. Siksi, tänäänkin, on syytä kilauttaa tuottajakaverille.

Lukemista:

Lehtonen ym.: Tehtävä kulttuurille. Taiteen ja talouden muuttuvat suhteet.

Lummaa & Rojola: Posthumanismi