NYRIS22 – The Past, Present and the Future of Youth Research

• Kirjoittaja: Eeva Sinisalo-Juha, TKI-asiantuntija, Humanistinen ammattikorkeakoulu / Osaamiskeskus Kentauri, 10.10.2022
• Kirjoittaja: Aino Tormulainen, FT, tutkija, Humanistinen ammattikorkeakoulua / Liikkuvan nuorisotyön tutkimus -hanke & Osaamiskeskus Kentauri, 10.10.2022

Osallistuimme kesäkuun alussa viidenteentoista Nordic Youth Research Symposiumiin (NYRIS) Oslossa. Kolme päivää kestänyt konferenssi pohjoismaisten nuorisotutkijoiden kanssa antoi mahdollisuuden heittäytyä keskusteluihin ja pohdintoihin nuorista ja nuorisotutkimuksesta. Verkostoiduttiin muiden tutkijoiden kanssa, tavattiin vanhoja tuttuja ja viriteltiin mahdollista tulevaa yhteistyötä.

Nuorisotutkimuksen perus- ja ajankohtaiskysymysten äärellä

Konferenssissa oltiin nuorisotutkimuksen perus-, ehkä ikuisuuskysymysten, sekä ajankohtaisten teemojen äärellä. Ensimmäinen keynote-puheenvuoron pitänyt brittiläinen Robert MacDonald muistutti nuorten olevan ikkuna maailmaan. Nuorisotutkimuksessa, etenkin brittiläisessä, näkemys nuorista jakaantuu usein puhetapoihin nuoret ongelmina (youth as trouble) tai nuoret ongelmissa (youth in trouble). Nämä eri tavoin nuoria ja nuoruutta katsovat puhetavat ovat kiinnostavia juuri niiden arvottavan ja nuoret tietynlaisiksi asettavan suhtautumisen vuoksi. Merkille pantavaa näin suomalaisen nuorisotutkijan silmin on se, että ongelma-keskeisten puhetapojen painottuessa tuntuu nuoruuden ilo ja arvostus erityislaatuisena ikävaiheena unohtuvan. Nimittäin myös myönteistä näkökulmaa nuoruuteen tarvitaan ja sitä on tärkeää tutkimuksellisesti tuoda esiin.

Nuorisotutkimuksessa sukupolvet ja sukupolvisuus ovat aina olleet keskeisiä käsitteitä. Ajankohtaisesti tunnistettiin puhe pandemiasukupolvesta (covid-generation), jota Suomessakin on selvitetty esimerkiksi Nuorisotutkimusseuran tutkimusohjelmassa nuorten kokemuksista korona-aikana (2020–2022). MacDonald korosti, että käsitteenä puhe korona-sukupolvesta on harhaanjohtava, sillä yhtä lailla me kaikki olemme kokeneet aikalaiskokemuksena lock-downin ja pandemian rajoituksineen, siitäkin huolimatta on todettava nuorten kärsineen siitä eri tavalla, sillä pandemia lisäsi olemassa olleita paineita ja epätasa-arvoisuutta.

MacDonald muistuttikin, ettei nuorisotutkimus ole pelkästään nuorten tutkimista. Meillä on olemassa paljon erilaisia aineistoja sekä näkökulmia, joiden avulla nuoruutta voidaan tutkia. Yhtä tärkeää kuin nuorten äänen ja kokemusten kuuleminen on myös huomion kiinnittäminen politiikkaan, taloudellisiin ja kulttuurisiin prosesseihin, jotka kehystävät ja muovaavat nuoruuden kokemuksia. Nuorisotutkimus siis voisi ja saisi olla myös jotain ”enemmän” kuin nuorten äänen kuulemista. Sen pitäisi olla yhteiskunnalliseen muutokseen pyrkivää. Huddersfieldin yliopistoa edustava professori Robert MacDonald lopetti puheensa kysymykseen siitä, mihin päätämme nuorisotutkimuksemme ja lopetammeko usein liian aikaisin? Kuinka pitkälle ja kuinka paljon toisaalta haluamme ja toisaalta olemme valmiita kaivamaan, siis mihin oikeasti pyrimme vaikuttamaan?

Kiinnostavia teemoja keynote-puheenvuoroissa

Ensimmäisen konferenssipäin toisen keynote-puheenvuoron pitäjä professori Willy Pedersen Oslon yliopistosta käsitteli omakohtaisesti nuorisotutkimuksen eri vuosikymmeniä. Hän muun muassa reflektoi omaa opiskeluaikaansa sekä tutkijuuttaan vuosien varrelta. Puheenvuoro havahdutti jälleen muistamaan, kuinka nuori tieteenala monitieteinen nuorisotutkimus onkaan – paljon on vielä tehtävää.

Jeanette Østergaard tanskalaisesta yhteiskuntatutkimuskeskuksesta käsitteli odottamista konferenssin toisen päivän keynote-puheenvuorossaan. Erityisesti odottaminen linkittyi pitkittäistutkimuksiin, joissa ne jaksot, jolloin vain odotetaan seuraavaa haastattelukertaa toistuvat säännöllisesti vuosien ajan. Østergaardin oma pitkittäistutkimus liittyi nuorten kokemukseen epävarmuudesta tulevaisuutensa suhteen.

Maaseutunuoruutta ja nuorten kanssatutkijuutta pohjoismaisessa tutkimusyhteistyössä

Yhtenä konferenssin kiinnostavana teemana oli maaseudulla asuvien nuorten elämän tarkastelu, johon paneuduttiin niin työryhmissä kuin kolmannen päivän aamun aloittaneessa pohjoismaisen Rural Youth -hankkeen paneelissa. Hankkeen tarkoituksena on vertailla jo useissa maissa käynnissä olevien pitkäaikaisesti samoja nuoria seuraavien tutkimushankkeiden tuloksia ja havaintoja. Jo nyt oli havaittavissa mielenkiintoisia eroja tulokulmissa. Esimerkiksi paikallaolleita keskustelutti, onko ongelmana se, että nuori ei liiku koulutuksen luokse vai se, että koulutusta ei löydy nuoren läheltä.

Konferenssin sessioissa käsiteltiin myös menetelmiä ja kuultiin esimerkiksi hankkeista, joissa nuoret olivat toimineet tutkimukseen innostettuina kanssatutkijoina. Päivät päättäneessä paneelissa nostettiinkin esille, kuinka nuorten osallistuminen tiedontuottamiseen on yksi tulevaisuuden tärkeistä kysymyksistä – kuinka se metodologisesti ja eettisesti tehdään kestävästi ja kuinka sitä tulisi kehittää tulevaisuudessa? Monissa esityksissä ja puheenvuoroissa pitkin konferenssia muistutettiinkin myös nuorilta kerätyn tiedon, kokemusten ja mielipiteiden ”palauttamisesta” nuorille. Jos ja kun tutkimuksessa kuultiin nuorten ääntä, mitä sitten tapahtui, mitä siitä seurasi? Miten nuoret itse tähän tutkittuun tietoon suhtautuvat ja sitä voivat edelleen hyödyntää?

Oheisohjelmassa kävelykierros ja illallinen ruokakojuhallissa

Ensimmäisen päivän nuorisotutkimuksellisen osuuden jälkeen siirryimme opastetulle lähes kolmen tunnin ja 11 000 askeleen kävelykierrokselle. Saimme nähdä kiintoisia paikkoja, joihin emme itseksemme olisi löytäneet. Kuulimme niin alueen tehdasyhteisöjen historiasta kuin tämän päivän opiskelija- ja taiteilijayhteisöjen paikoista.

Humakilaisten omat esitykset liittyivät liikkuvaan nuorisotyöhön, nuorten osallisuuden ja yksinäisyyden kokemuksiin sekä työnalla olevaan uuteen malliin nuorten järjestöaktivistien osallistumisluokittelusta. Esitellyt saivat kiinnostuneen vastaanoton. Odotettavaa on, että esitysten ja niihin liittyneiden keskustelujen johdosta syntyy uutta kansainvälistä yhteistyötä.

Mukava yllätys oli myös paikallisten järjestäjien konferenssi-illallisen paikkavalinta VIPPA-ruokakojuhalli. Tunnelma oli siellä kovin erilainen kuin perinteisillä valkoisten pöytäliinojen ja virallisilla, usein melko jäykillä pönötyspäivällisillä. Kesäiseen lämpimään iltaan sopi hyvin konsepti, jossa kukin osallistuja sai hakea itselleen mieleistä ruokaa useiden eri vaihtoehtojen keskeltä ja istuskella meren äärellä, luontevasti kuulumisia ja seurueita vaihtaen.

Konferenssipäivät päättäneessä paneelissa nousi päivien merkitykselliseksi anniksi konferenssin toteutuminen livenä ja mahdollisuus tavata pohjoismaisia kollegoita pitkän tauon jälkeen. Pandemian varjostettua niin nuorten kuin meidän kaikkien elämää, olisivat myös konferenssin paperit ja aiheet voineet käsitellä vain pelkää covidia, mutta onneksi näin ei ollut vaan kuulimme hyvin erilaisista tutkimuksista ja nuorista.

Päätöstilaisuudessa julistettiin, että seuraavan kerran NYRIS järjestetään 2024 Suomessa. Sitä ja Humakin mahdollista vahvempaa osallistuja- ja yhteistyöroolia odottaen