-
Kirjoittaja: Tapio Huttula,
Rehtori, toimitusjohtaja,
Humanistinen ammattikorkeakoulu,
30.12.2017
Verkostoituvassa maailmassa pääsystä syntyy keskeinen kysymys. Onko sinulla tai organisaatiollasi pääsy mukaan kehittämisverkostoihin? Niihin rikastuttaviin yhteyksiin, jotka voivat varmistaa oman kyvykkyytesi ja uudistumiskykysi paranemisen.
Korkeakoulupolitiikassa pääsy on tällä hetkellä keskeinen kysymys. Olemme tilanteessa, jossa opinhaluiset ja kyvykkäät ihmiset raapivat korkeakoulujen ja oppilaitosten ovia pääsemättä sisälle. Saamatta lupaa oppia. Näin ei voi jatkua. Pohdin tässä artikkelissa yleisemmällä tasolla, mitä pääsy tarkoittaa organisaatiolle ja voidaanko sitä johtaa?
Liiketoimintaekosysteemin vaatima luottamus voi syntyä vain vähitellen, kokemuksen kautta. Mukaan pääsemisestä tulee tiedon ja osaamisen ohella kolmas merkittävä asia matkalla tietointensiivisestä yhteiskunnasta kohti osaamisintensiivistä yhteiskuntaa. Asiantuntijan näkökulmasta omaa osaamista merkittävämmäksi nousee pääsy sellaisiin ratkaisumekanismeihin, jotka auttavat ratkaisujen rakentamisessa.
Relevanttia tietoa tuottamalla sekä oman osaamisen ja kyvykkyyksien rakentamisen kautta on mahdollista luoda itsestään tai organisaatiostaan relevantti ja haluttu kumppani – toimija, jolla on pääsy. Tätä kautta myös resurssien käsite muuttuu. Esimerkiksi tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa ei ole niinkään tärkeää, mitkä sinun tai organisaatiosi omat resurssisi ovat, vaan se kenen kanssa olet tekemässä sitä. Asia on suoraan yhteydessä strategiseen johtamiseen.
Tiedon, osaamisen ja kumppanuuksien johtaminen
Kumppanuuksien johtamisesta tulee kolmas tärkeä asia, jonka johtaminen on strateginen kysymys. Kaksi muuta ovat tiedon ja osaamisen johtaminen. Työ on suuressa muutoksessa. Tähän johtaa moni asia. Keskeisiä drivereita on teknologinen muutos. Tietoa on yhä enemmän. Digitalisaatio mahdollistaa tiedon uudenlaisen käsittelyn ja välittämisen. Automaatio muokkaa toimintaprosesseja, vapauttaen ihmisen mekaanisista toiminnoista. Tulevaisuuden kannalta olennaisin teknologinen voima lienee kuitenkin tekoäly, apuäly tai tukiäly. Miten kukin haluaa sitä nimittää.
Työnkuvien muutos
Tekoäly, neuroverkot, jotka oppivat ja joita on mahdollista opettaa mahdollistavat räjähdysmäisen tiedon haltuunoton. Samalla ne tulevat muuttamaan työnkuvia. Opettajasta on jo tullut valmentaja, coach. Tekoälyn opettaessa oppijoita yhä useammassa asiassa rooli jatkaa muuttumistaan. Tulevaisuudessa opettaja ehkä keskittyykin oppimisprosessin muotoiluun. Tekoälystä tulee työtoveri. Ehkä vielä jonkin aikaa ihminen on myös robottien johtaja. Jossakin vaiheessa tämäkin muuttunee. Millaiseksi ihmisen rooli sitten voi muuttua.
Yksi olennainen asia lienee kysymysten esittäminen. Mitkä ovat olennaisia asioita ihmisen kannalta? Mitkä ongelmat pitää ratkaista? Millä asioilla on merkitystä ihmiselle tai ihmiskunnalle? Mitä ihminen voi haluta? Mikä on eettistä? Ongelmien kuvaamisesta ja asioiden arvottamisesta tulee entistä tärkeämpää. Tästä päästään tulevaisuudessa tarvittaviin osaamisiin ja työn muutokseen.
Yksi seuraus lienee myös työn rajojen hämärtyminen entisestään. Jos asiantuntijan tehtävänä on uusien ongelmien hahmottaminen, kuvaaminen ja ratkaiseminen, oppiminen on aina läsnä työssä. Milloin ihminen siis tekee työtä työpaikkansa hyväksi? Silloinko kun hän tutkii ongelmaa ja hakee siihen vastausta? Kehittää omaa osaamistaan, jotta voi ymmärtää ongelmaa paremmin ja ratkaista sen? Lukee alan kirjallisuutta? Kun hän etsii sopivia yhteistyökumppaneita ja oikeanlaisia kyvykkyyksiä? Luo verkostoja ja solmii kumppanuuksia? Vai silloin, kun hän kirjoittaa raporttia tai selvitystä siitä, miten ongelma ratkaistaan. Työtä tietysti myös johdetaan. Asiantuntijalle annetaan vastuita ja tavoitteita. Häntä tuetaan prosessin aikana, käydään sparrauskeskusteluja ja annetaan ohjeita. Tätä kautta asiantuntija oppii lisää, löytää uusia ongelmia, ratkoo niitä ja täyttää tehtäväänsä. Kun vertaa tilannetta oppilaitoksen koulutustehtävään, ei suurta eroa löydy.
Oppiminen ja työ
Onkin kysyttävä, onko oppimisen ja työn erottaminen enää järkevää. Koulutus lähestyy työtä tai toisin päin. Opiskelijoille annetaan oppimistavoitteita, hänen oppimisprosessiaan tuetaan ja häntä ohjataan. Jonakin päivänä prosessi sitten päättyy niin, että opiskelijalla on uusia taitoja ja osaamisia, monipuolinen kokemus työelämässä, valmiita verkostoja ja kumppanuuksia, jolla hän pärjää työelämässä. Jokainen oppilaitos, ja ammattikorkeakoulu erityisesti, on nykyisin jatkuvasti oppimisen ja työn rajapinnalla. Olennainen kysymys on, miten vaikkapa ammattikorkeakoulu on jatkossakin tärkeä toimija tehtäväkentällään. Omassa pohdinnassani eri kehittämistarpeille on yksi yhteinen piirre, huokoisuus.
Tulevaisuuden korkeakoulun täytyy olla entistä avoimempi, saavutettavampi ja vuorovaikutteisempi ympäröivän yhteiskunnan, opiskelijoidensa, työelämäkumppaneidensa ja asiakkaidensa suuntaan. Korkeakoulu ei voi toimia suljetussa tilassa. Se tarvitsee ideoita, virikkeitä, uusia ajatuksia ja uusia ihmisiä elääkseen ja hengittääkseen. Jotta korkeakoulu voi palvella mahdollisimman hyvin yhteiskuntaa, sen tuottaman tiedon ja osaamisen täytyy olla kaikkien saavutettavissa.
Siksi korkeakoulujen kynnykset täytyy poistaa ja seinät kaataa. Korkeakoulun täytyy olla läsnä työelämän ja yhteiskunnan arjessa tarjoten uutta tietoa ja osaamista elinikäisen oppimisen parhaiden periaatteiden ja uusien toimintatapojen kautta. Korkeakoulun rooli myös muuttuu tiedon ja osaamisen lisääntyessä. Korkeakoulujen, samoin kuin muiden oppilaitosten tehtävissä painottuvat tulevaisuudessa tiedon arvottamiseen, osaamisen tunnustamiseen, oppimispolkujen ja tilanteiden muotoiluun sekä erilaisten oppijoiden ohjaukseen ja tukemiseen liittyvät tehtävät.
Jotta vastaisuudessa kyettäisiin rakentamaan tarvittavaa uudistumis- ja uudistamiskykyä, yhteiskunnan kannalta on tärkeätä varmistaa erilaiset kohtaamiset. Uudistuminen tarkoittaa aina jollakin tavoin myös vanhasta luopumista. Erilaisten osaamisten kohtaaminen luo alustan myös tämän taidon rakentamiselle (Huttula 2016a ja Huttula 2016b).
Lähteitä
Huttula, Tapio 2012. Laurea – Metropolia – kehittämisselvitys. Selvitysmiehen raportti 2.12.2012.
Huttula, Tapio 2016a. Digitalisaatio ja uusi korkeakoulu. Määttä Jukka & Pohjanmäki Titta & Timonen Päivi (toim.) Kohti digikampusta. Humanistinen ammattikorkeakoulu, julkaisuja 22. Helsinki 2016.
Huttula, Tapio 2016b. Kohti uutta korkeakoulua. Ahlavuo, Marika & Hyyppä Hannu & Ylikoski Elina (toim.). Digitaalista tulevaisuutta – Huippuosaamisella vaikuttavuutta ja vuorovaikutusta. Humanistinen ammattikorkeakoulu, julkaisuja 32. Helsinki 2016.
Artikkelin taustoituksessa on hyödynnetty lukuisia työelämän muutosta kuvaavia selvityksiä ja tutkimuksia kuten Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa. Jaettu ymmärrys työn murroksesta. Valtioneuvoston selonteko VNS 6/2017 ja Kilpi, Esko (ed.) Perspectives on new work: Exploring emerging conceptualizations. Sitra Studies 114. Helsinki 2016. Digitalisaatiota ja korkeakoulujen kehittämistarpeita pohdittaessa on hyödynnetty tekijän lähdeluettelossa mainittuja artikkeleita.
