Osaaminen ja kehittäminen yhteisön pääomana

• Kirjoittaja: Pia Lundbom, YTT, yliopettaja, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 12.1.2021

Yhteisön kehittäminen on ajankohtainen kysymys, puhutaanpa sitten kouluyhteisöstä, harrastusyhteisöstä tai työyhteisöstä. Yhteisö on enemmän kuin osiensa summa, varsinkin jos yhteisön toiminta on mutkatonta sekä vuorovaikutus selkeää ja toisia kunnioittavaa.

Yhteisön kehittäminen saattaa näyttäytyä ongelmakeskeisenä, vaikka kehittämistarve ei aina edellytä ratkaisua vaativaa ongelmaa. Usein kehittäminen käynnistyy siitä, että halutaan parantaa arkisia käytäntöjä ja työstää työskentelyn reunaehtoja.

Olen kuluneen syyslukukauden aikana osallistunut “Yhteisöjen kehittäminen” -opintojakson työstämiseen. Jakso kuuluu ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opetussuunnitelmaan. Kokonaisuutta varten olen tutustunut hyvin eri tyylisiin kirjallisiin materiaaleihin ja koettanut hakea hyviä lukemistoja myös oman “hiekkalaatikkoni” ulkopuolelta. Tutustumistyössä ovat auttaneet kollegoiden vinkit kiinnostavista blogeista, julkaisuista ja seminaareista.

Yhteisöjen kehittämisessä keskustelu aika ajoin kiertyy sen ympärille, mitä oikeastaan tehdään, kun kehitetään yhteisöjen toimintaa. Moni meistä kuuluu samanaikaisesti useampaan yhteisöön, joiden sisäiset dynamiikat voivat vaihdella paljon.

Isommassa organisaatiossa, kuten yhdistyksessä, koulussa tai yrityksessä, on sisällä lukuisia erilaisia yhteisöjä. Yhteisöillä voi olla omaa sisäistä dynamiikkaansa. Yhteisön kehittämisessä yksittäisen yhteisön jäsenen tietotaidon kehittäminen ei ole riittävää vaan tarve on ja voi olla katsoa laajempia kokonaisuuksia.

Käytäntöyhteisö

Tiedon hallintaa ja tiedon hyödyntämisen taitoa kehittämistyön pohjana on tarkasteltu teoreettis-käsitteellisesti eri tavoin. Tutkija Etienne Wengerin (2004) käytäntöyhteisön (communities of practice) käsite onkin yksi mahdollinen tapa tarkastella kehittämistyötä.

Tieto ei ole tästä näkökulmasta yksilön omaisuutta, vaan yhteisön sisällä jaettua tietoa. Näin ollen tieto tarkoittaa kaikkea sitä, mitä eri yhteisöt ovat kerryttäneet ymmärtääkseen laajempaa todellisuutta ja osatakseen toimia siinä mielekkäästi. (Wenger 2004.)

Mitä annettavaa Wengerin mukaan käytäntöyhteisöllä voisi olla yhteisöjen kehittämiseen?

Jäsenillä on erityinen yhteys toisiinsa, koska he jakavat käytännössä saadut todelliset kokemukset. He myös ymmärtävät toistensa kokemuksia ja oivalluksia. Tämä kaikki tarjoaa heille mahdollisuuden oppia toisiltaan ja rakentaa toistensa asiantuntemusta. Käytäntöyhteisöt hallitsevat omaa tietoaan. (Wenger 2004.)

Käytäntöyhteisöjen tapa hallita tietoa itse ​​ei tarkoita sitä, että toimijat tietäisivät kaikesta kaiken, olisivat taitavia tiedonhallintaprosessissa tai voisivat tehdä kaiken ilman toisten apua. Ammattilaisten ei myöskään pitäisi hallita tietämystään erillään ympäröivästä todellisuudesta.

Wengerin (2004) mukaan mikään yhteisö ei voi hallita täysin toisen oppimista, mutta ei voi täysin hallita omaa oppimistaan. (Wenger 2004.) Wengeriä mukaillen oppiminen ei tapahdu niin kuin on ajateltu vaan toiminnalla on monenlaisia, suunnittelemattomia seurauksia ja vaiheita.

Erilaiset yhteisöt

Yhteisöt voivat myös olla kovin erilaisia. Vaikka sinänsä kaikki yhteisön toiminnassa olisi hyvin, on usein kuitenkin asioita, joita voi olla raikasta katsoa toisista näkökulmasta. Tämä viittaa esimerkiksi viestintätapoihin tai niihin kohtaamisiin, mitä yhteisöön kuuluvilla toimijoilla on.

Ohjauksen tutkija ja kehittäjä Johanna Annala (2007, 17) käyttää väitöskirjassaan pedagogisen yhteisön käsitettä kuvaamaan kouluun sijoittuvaa käytäntöyhteisöä. Koulussa voi tavallisissa koululuokissa olla rinnakkain useita käytäntöyhteisöjä.

Professori Kai Hakkarainen puolestaan käyttää käsitettä muodossa käytännön yhteisö ja näiden käytännön yhteisöjen avulla oppilaat omaksuvat kouluympäristön asettamat vaatimukset. (Hakkarainen 2000, 89.) Käytännön oppimisessa vuorovaikutus toisten oppilaiden opettajien, aikuisten sekä eri yhteisöjen ja oppimisympäristöjen kanssa on keskiössä.

Pelkkä tietojen ja taitojen oppiminen ei riitä, vaan oppilaan tulee myös oppia reflektoimaan oppimistaan, kokemuksiaan ja tunteitaan. (Lämsä 2020, 5.) Vastaavasti missä tahansa työorganisaatiossa voi rinnakkain toimia erilaisia käytäntöyhteisöjä, joissa jaetaan ja tuotetaan kaiken aikaa uutta tietoa. Käytäntöyhteisön lähtökohtana on yhteisen jaetun toiminnan toteuttaminen, josta yhteisön jäsenet yhdessä sopivat ja ottavat vastuuta (Hakkarainen, Paavola & Lipponen 2003, 5).

Innovatiivinen tietoyhteisö

Hakkarainen, Paavola ja Lipponen (2003) huomauttavat, että käytäntöyhteisön käsite on ollut tärkeä, muttei kuitenkaan riittävä malli tavoiteltaessa uudenlaisten asiantuntijuuksien vaatimusten ymmärtämistä. He ovatkin kehittäneet innovatiivisen tietoyhteisön käsitteen.

Innovatiiviset tietoyhteisöt luodaan tukemaan uuden tiedon tuottamista (emt., 9).  Niiden ratkaistavaksi tulee jatkuvasti sellaisia haasteita, joita yhteisön jäsenet eivät ole aiemmin joutuneet ratkaisemaan (emt,9).

Innovatiivisen tietoyhteisön toiminnan kannalta yksittäisten jäsenten osaamisen kehittäminen on olennaista (emt.). Yhteisön kehittäjä voi myös luontevasti kuulua itse samaan yhteisöön. Tässä on vähintäänkin kolikon kaksi puolta.

Yhtäältä prosessin käynnistämisessä ilman muuta auttaa yhteisön ja sen toiminnan tuntemus. Toisaalta mikäli yhteisön dynamiikassa, toiminnassa ja vuorovaikutuksessa on haasteita, voi yhteisön sisältä olevan toimijan olla erityisen vaikea perustella oma roolinsa ja asemansa.

Puhutaanpa pedagogisesta yhteisöstä, käytäntöyhteisöstä tai innovatiivisesta tietoyhteisöstä niin asioiden jakamisella toisten kanssa on olennainen rooli luotaessa uutta. Niin tapahtuu oppimista ja syntyy osaamista. Osaaminen on yhteisön yhteistä pääomaa, jonka vaaliminen ja kehittäminen on kaikkien eduksi.

Kuvat: Pixabay.

Lähteet

Annala, J. 2007. Merkitysneuvotteluja hopsista ja sen ohjaamisesta. Toimintatutkimus hopsin ja sen ohjauksen kehittämisestä korkea-asteen koulutuksessa

Acta Universitatis Tamperensis 1225, 2007. Tampere: Tampere University Press. Viitattu 6.122.2020. http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-6912-1

Hakkarainen, K. 2000. Oppiminen osallistumisen prosessina. Aikuiskasvatus, 20 (2), 84-98. https://doi.org/10.33336/aik.93274

Hakkarainen, K., Paavola, S., & Lipponen, L. 2003. Käytäntöyhteisöistä innovatiivisiin tietoyhteisöihin. Aikuiskasvatus, 23(1), 4-13. https://doi.org/10.33336/aik.93451

Lämsä, T. 2020. Monialaista ja yhteisöllistä oppimista uuden opetussuunnitelman hengessä. Teoksessa Lämsä, T (toim.) Haluatko tutkimusmatkailijaksi? – Tikkalan koululaiset oppimassa Struven ketjun Oravivuoren mittauspisteellä. Humanistinen ammattikorkeakoulu. Viitattu 15.11.2020 https://www.humak.fi/wp-content/uploads/2018/11/haluatko-tutkimusmatkailijaksi-humak.pdf  5-6

Wenger, E. 2004. “Knowledge management as a doughnut: Shaping your knowledge strategy through communities of practice”, Ivey Business Journal, vol. 68, no. 3, pp. 1-8. Viitattu 1.12.2020 https://iveybusinessjournal.com/publication/knowledge-management-as-a-doughnut/