Encatc
Kulttuurituotannon eurooppalainen verkosto Encatc

Humakin kulttuurituotannon vahvuusalan kansainvälisen toiminnan tukiranka löytyy Brysselistä, jossa pitää majaansa Encatc, kulttuurituotannon ja -politiikan eurooppalainen verkosto. Encatc – The European network on cultural management and policy – on vuonna 1992 perustettu järjestö, jonka tehtävänä on edustaa, tukea ja vahvistaa kulttuurituotannon ja -politiikan koulutusta, tutkimusta ja alan ammatillista profiilia. Järjestöön kuuluu yli 100 korkeakoulua ja kulttuurialan organisaatiota eri puolilta maailmaa.

Encatc järjestää vuosittain eri maissa konferenssin, jossa käsitellään alaa koskettavia ajankohtaisia aiheita ja esitellään viimeisimpiä tutkimuksia ja projekteja. Järjestön 25-vuotisen olemassaolon kunniaksi tämän vuoden konferenssi pidettiin Euroopan sydämessä, Brysselissä. Teeman ”Click, Connect, and Collaborate! New directions in sustaining cultural networks” alla yli 260 osallistujaa 39 maasta sai kuulla esitelmiä digitaalisista tuotannoista, viimeaikaisten poliittisten myllerrysten vaikutuksesta niin rahoitukseen kuin taiteen ja kulttuurin yhteiskunnalliseen rooliin sekä ennen kaikkea verkostojen merkityksestä kulttuurin yhteisöllisen painoarvon vahvistajana.

Encatc Brysselissä

Kolmipäiväinen konferenssi rakentui paneelikeskusteluihin sekä rinnakkaissessioihin, joissa kulttuurialaa muokkaavat teoriat, käsitteet ja näkökulmat saivat tulkintansa yleiseurooppalaisesta ja globaalista viitekehyksestä. Kansalaisten osallistuminen ja osallistaminen, yleisötyön megatrendit, monialainen projektityö, yritystoiminnan ja yritteliäisyyden vahvistuminen, kansainvälistymisen ja emigraation haasteet, uusien rahoitusmallien lanseeraaminen, strategiatyön tai henkilöstöjohtamisen mallit, kulttuurin vaikutusprosessit sekä pedagoginen kehitystyö kulkivat punaisena lankana läpi yksittäisten puheenvuorojen kuin pienimuotoisten keskusteluiden.

Jos maailma on käymistilassa, sitä on myös kulttuurituotannon ala

Brysselin konferenssiin oli valittu pääteemaksi verkostotyö, mikä sopi tietenkin hyvin juhlavuottaan viettävälle verkosto-organisaatiolle. Aihetta valotti pääpuhujaksi kutsuttu professori Milena Dragicevic-Sesic, jonka vaikuttavalta meriittilistalta löytyy lukuisten akateemisten ja yhteiskunnallisten luottotehtävien ohella pitkä ura kulttuuripolitiikan ja taiteentuotannon yliopistollisissa tehtävissä eri puolilla maailmaa. Tällä hetkellä hän toimii Unescon palveluksessa, vastaten siellä kulttuurienvälisestä tutkimuksesta.

Dragicevic-Sesic on tutkimus- ja julkaisutyössään erikoistunut mm. taideaktivismiin sekä julkisen tilan käyttöön vaihtoehtoisena kulttuurisena ja taiteellisena työvälineenä. Hänen lähestymistapansa verkostojen problematiikkaan olikin tietoisen provokatiivinen ja kuulijoita haastava. Osansa saivat niin uuskansalliset poliittiset voimat, tutkijoiden asemaa halventava valtaeliitti ja koulutusta sätkynukkenaan käyttävä taloudellinen liberalismi.

Erityiseksi huolenaiheeksi Dragicevic-Sesic nosti yksityisen sektorin tehokkuutta ylistävän ja julkisen sektorin tehottomuutta halventavan keskustelun, joka toimii kaikkialla poliittisen päätöksenteon vipuvartena ja on perustanut pesänsä myös akateemisille aloille. Yliopistot ja korkeakoulut suoltavat opiskelijoitaan työmarkkinoiden ruuaksi ja pitävät sitä jopa itse päätehtävänään. Tämä ”akateeminen kapitalismi” tekee meistä kaikista toistemme kopioita, Dragicevic-Sesic huomautti, ja se myös estää tehokkaasti kaiken kriittisen keskustelun. Elämme jakamistaloudessa, jossa asiantuntijoidenkin tehtävänä on palvella nk. ”yhteistä hyvää”, ei suinkaan toimia sitä vastaan.

Koska yhdessä tekeminen ja konsortioiden rakentaminen on tänään kannatettavaa ja suotavaa, verkostot ovat niitä, joissa sattuu ja tapahtuu. Digitalisaatio on tehnyt verkostojen, myös ylikansallisten, rakentamisesta arkista ja helppoa. Kaikki ovat kaikkialla saatavilla ja käytettävissä muutaman klikkauksen päässä. Mutta Dragicevic-Sesic muistutti myös verkostoja vaanivasta vaarasta: kasvaessaan ja muuttuessaan yhä monimuotoisemmaksi ne saattavat menettää jotakin alkuperäisestä tehtävästään ja arvopohjastaan. Siksi verkostoissa toimivien on oltava tarkkana ja valmiina myös kyseenalaistamaan yhteisesti asetettuja tavoitteita.

Dragisevic-Sesic näkee tulevaisuuden olevan avoimissa, epämuodollisissa verkostoissa. Ihmisten välinen aito, vapaaehtoinen ja aineellista hyötyä tavoittelematon yhteinen työ voi vielä kantaa hedelmää tulevaisuudessa. Teknologian ja tehokkuuden epäjumalat ovat korvattavissa voimilla, jotka kunnioittavat ihmistä!

Konferenssin pääpuhujan nostamat teemat kaikuivat monissa muissakin puheenvuoroissa ja keskusteluissa. Taiteen- ja kulttuurituotannosta on akateemisena alana ja kulttuurin kentällä kehittynyt 2000-luvulla kulttuuritoimintoja määrittävä käytäntö, joka tunnetaan ja tunnustetaan entistä paremmin. Työ alan vahvistamiseksi on ollut määrätietoista ja tavoitteellista. Samalla sen suosio on ilmentänyt laajempia yhteiskunnallisia muutoksia, jotka näkyvät niin sosiaalisissa kuin poliittisissa rakenteissa. Kulttuurituotanto on globaali ilmiö, jonka ei enää tarvitse perustella olemassaoloaan. Se on tätä päivää, mitä suuremmissa määrin, hyvässä ja pahassa.

Ja kun näin on, on myös luonnollista, että huoli alan kehityksestä nostaa päätään. Talouden, teknologian ja politiikan puristuksissa voi hyvinkin olla taas aika pakata reppu ja valmistautua löytöretkelle kulttuuriin.