Toisten taskuilla: Taidealat uusia rahoitusmalleja etsimässä
- Kirjoittaja: Pekka Vartiainen, FT, dosentti, kulttuurituotannon lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 18.9.2019
Euroopassa taidelaitosten toiminta on perinteisesti ollut valtiovallan ja veronmaksajien tukemaa. Leijonanosa näiden rahoituksesta on tullut julkiselta sektorilta ja muilla tulonlähteillä on ollut enemmänkin kosmeettinen rooli.
Kymmenen vuoden takainen talouslama viimeistään kyseenalaisti tämänkaltaisen ansaintalogiikan ja asetti kulttuurialan toimijat uuden eteen. Anovia katseita alettiin heittää niin kaupallisten toimijoiden kuin kuluttajien suuntaan.
VOS
Suomessa keskustelua kulttuurin rahoituksesta on hallinnut viimeiset kolme vuotta kulttuurialan ikioma Sote eli VOS. Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 2016 työryhmän selvittämään museoiden, teattereiden ja orkestereiden rahoitukseen tarkoitetun valtionosuusjärjestelmän (VOS) uudistamista.
Taidekentän ja yhteiskunnan muutostarpeisiin vastaamisesta oli tässäkin kysymys, mutta aivan kuten sen isosisko- tai isoveli-rahoitusmallissa, ei tässäkään maaliin päästy. Lopputulema oli, että jotakin tullaan kyllä tekemään kohdistuen museoihin ja vapaan kentän toimijoihin.
Esittävät taiteet tulevat sitten joskus perässä, ehkä.
Kulttuurin ja taiteen tekijät ovat muiden tavoin hyvin tietoisia siitä, että maailma muuttuu, eikä entiseen ole paluuta. Paljon on jo tehty ja paljon on parhaillaan tekeillä.
“Uusia rahoitusmalleja etsitään, jos ei kissojen ja koirien, niin yleisötyön, yritysyhteistyön ja verkostoitumisen myötä avustuksella.”
Yksi mielenkiintoinen lisä on lahjoituksiin, hyväntekeväisyyteen, filantropiaan pohjautuva toimintamalli, jolla on juurensa Pohjois-Amerikassa, mutta joka on hitaasti saamassa jalansijaa myös vanhalla mantereella.
Fedora
Kesäkuun Forbes kertoo eurooppalaisesta hyväntekeväisyysorganisaatiosta Fedorasta, jonka kautta on kulkeutunut viimeisten vuosien aikana miljoona euroa kymmenien ooppera- ja balettiesitysten rahoittamiseen.
Vaikka Fedora saa puolet rahoituksestaan EU:lta, sen toinen puolisko tulee instituutioilta, säätiöiltä, lipputuloista ja yksittäisiltä lahjoittajilta.
“Fedoran missiona on tukea taiteellisesti kunnianhimoisia, uusia produktioita, jotka saattaisivat jäädä rahoituksen puuttuessa toteutumatta.”
Tässä tarkoituksessa Fedora järjestää avoimia kilpailuja, joihin taiteentekijät voivat tulla ideoidensa kanssa. Näistä valitaan sitten tuomariston ehdokasasettelun ja julkisen nettiäänestyksen myötä muutama jatkoon. Fedora tarjoaa näin julkisen foorumin osallistujien käyttöön ja myös rahallista tukea.
Fedoran toiminnassa ei sinänsä ole mitään erikoista, jos ei siihen liitetä mukaan julkiseen rahoitukseen pohjautuvan ajattelumallin kyseenalaistamista. Kilpailun ja julkisuuden kautta on mahdollista saada yhteys potentiaalisiin sponsoreihin ja digitaalisiin alustoihin, joissa nuoret ja mahdolliset uudet taiteentukijat lymyävät.
Tämä voi puolestaan johtaa tilanteeseen, jossa taideorganisaation saamasta tuesta jopa kolmasosa tulee lahjoituksista ja loppu veronmaksajilta tai lippuluukulta. Pyrkimyksenä on siis houkutella taiteen ja kulttuurin äärelle ”vanhan rahan” ohella myös nuoria miljonäärejä, joiden määrä maailmassa eräiden tietojen mukaan vain jatkaa kasvuaan.
Fedoraa pyörittävät kolmikymppiset yrittäjähenkiset tulevaisuudentekijät, jotka katsovat olevansa hieman kummajaisia esittävän taiteen kentällä.
Fedoran toimintakonseptin mukaisesti tuki ohjautuu tekeillä oleviin produktioihin. Lähtökohtana on näin eräänlainen luova liiketoimintasuunnitelma, jonka pohjalta rahoitusta lähdetään rakentamaan toteuttamalla niin yksityisiä henkilöitä kuin yhteisöjä tai firmoja houkuttavia varainkeruukampanjoita.
“Kun taloudellinen riski jakaantuu monelle eri taholle, mahdollisen tappion ei pitäisi kaatua raskaana kenenkään niskaan.”
Fedoran toimintakenttä on koko Eurooppa, mutta kansalliset verolainsäädännöt asettavat toistaiseksi sen toiminnalle omat rajoitteensa. Saman asian kanssa ovat kipuilleet myös lukuisat joukkorahoitusta tarjoavat yritykset. Vastikkeettoman lahjoituksen vastaanottaminen kun ei ole lainkirjaimen mukaan niin yksiselitteistä kuin voisi kuvitella.
Mutta digitalisaatio etenee myös tällä rintamalla. Suunnitelmissa on avata jo ensi vuonna verkkopohjainen, Euroopan laajuinen lahjoitusalusta.
Aino?
Erilaisten varainkeruukampanjoiden lanseeraaminen lienee tällä hetkellä monen alan uusi normaali, mikä kertoo jo osaltaan muuttuvista toimintaympäristöistä, ja näissä erityisesti julkisen rahoituksen roolista.
“Suomessa yliopistot ja korkeakoulut ovat toteuttaneet omia kampanjoitaan vuodesta 2009 alkaen syöttinä valtion antama moninkertainen vastinrahoitus jokaista kerättyä euroa kohti.”
Vaikka hieman myöhemmin kerjuukelkkaan hypänneet ammattikorkeakoulut eivät ole tässä niin hyvin pärjänneet kuin yliopistot, kysymys on silti huomattavien summien siirtymisestä tililtä (tai momentilta) toiselle.
Vain muutama päivä sitten tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen asetti selvityshenkilön selvittämään luovia aloja ja kulttuuritoimintaa tukevan rahaston perustamista. Tehtävänä on löytää perustettavalle rahastolle toimintaperiaatteet erityiskysymyksenä se, miten rahastoon tarvittavan yksityisen pääoman kerääminen toteutetaan.
Voin hyvin kuvitella, että mallia on haettu Euroopassa meneillään olevista Fedoran kaltaisista konsepteista.
Ehkäpä kohta olemme todistamassa suomalaiskansallisen rahaston – nimeltään Aino, Kyllikki tai vaikka Louhi – syntyhetkiä?
