Tulevaisuudessa kysyntää ongelmanmuotoilijoille, ratkaisuntuottajille ja vuorovaikuttajille

• Kirjoittaja: Elina Ylikoski, Innovaatiojohtaja, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 29.12.2017

Tiedämme hyvin, että suuret, toisiinsa kytkeytyvät ilmiöt tulevat muuttamaan meidän kaikkien arkea, yhteiskuntaa ja työelämää merkittävästi hyvin nopeallakin aikavälillä. Esimerkiksi Sitra nosti vuonna 2017 megatrendilistallaan esiin pohjoismaisen mallin kannalta merkityksellisiä skenaarioita, jotka koskevat työn ja toimeentulon kehittymistä, edustuksellisen demokratian murrosta sekä taloudellisen kehityksen vaihtoehtoisia kulkuja.

Vaikka tiedämme, että globaalit trendit vääjäämättä aiheuttavat ja edellyttävät muutoksia, emme tiedä tarkalleen minkälaisia nuo muutokset ovat. Tulevaisuudentutkijat ovat taitavia luomaan erilaisia vaihtoehtoisia skenaarioita tulevaisuudesta, mutta arjessa olemme itse valintojemme ja toimintamme kautta vaikuttamassa siihen, minkälaisten skenaarioiden toteutumista valintamme vahvistavat.

Tutkimus- ja koulutussektorilla tulevaisuus askarruttaa, koska siellähän meidän juuri pitäisi olla varmistamassa kasvatuksen ja opetuksen, tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatiotoiminnan keinoin tulevaisuudessa tarvittavan osaamisen kehittyminen. Minkälaisia työelämän kehittämistaitoja tulevaisuuden työmarkkinoilla tarvitaan? Mitä meidän pitäisi nyt ja jatkossa osata, jotta toivomamme tulevaisuus tulisi muita mahdollisia skenaarioita todennäköisemmäksi?

Innovatiivisuus

Innovatiivisuus on iskusana, joka kaikesta kuluneisuudestaan huolimatta on pitänyt pintansa tulevaisuuden osaamistarpeiden listalla. Mitä innovatiivisuus itse asiassa tarkoittaa – minkälainen on innovatiivinen ihminen tai organisaatio?  Miksi innovatiivisuus on tärkeää juuri nyt? Voiko innovatiivisuutta oppia ja jos voi, niin miten?

Laveasti määriteltynä innovaatio tarkoittaa käyttöön otettua tai kaupallistettua toimintamallia, teknologiaa, palvelua tai tuotetta, joka ratkaisee jonkun ongelman uudella, mullistavalla tavalla tai parantaa tai muuttaa jotain ajattelumallia, toimintatapaa tai toteutusta merkittävästi. Innovaatiolla on uutuusarvoa ja se on jalostettu ideavaiheesta aidosti markkinoille tai muuten otettavaksi käyttöön, sillä on siis myös käyttöarvoa. Innovatiivinen ihminen, tiimi tai organisaatio on sellainen, joka toisaalta osaa tunnistaa esimerkiksi omalla työpaikallaan, toimialalla tai yhteiskunnassa olemassa olevia ongelmia tai tarpeita ja toisaalta osaa keksiä ja toteuttaa ratkaisuja näihin ongelmiin.

Nykymaailmassa ja siinä tulevassakin meille tulee eteen entistä monimutkaisempia ja moniulotteisempia ongelmia, joiden ratkomisessa tarvitaan useita erilaisia osaamisia, eri alojen ammattilaisia ja erilaisia näkökulmia asioihin. Innovatiivisuus ei siksi ehkä olekaan niin paljon yksilön kuin tiimin tai verkoston ominaisuus. Tai sanotaan näin päin: Kuka tahansa ihminen pystyy kehittämään innovatiivisia ratkaisuja oikeanlaisessa tiimissä, jonka osaaminen täydentää omaa substanssiosaamista, taitoja tai kykyjä ratkottavan ongelman näkökulmasta tarkoituksenmukaisella, ehkä yllättävälläkin tavalla.

Kenen ongelma?

Ajattelen, että tulevaisuudessa on ainakin kaksi merkittävää osaamisaluetta, joita voi ja kannattaa kehittää jatkuvasti ja molemmat niistä vahvistavat kykyä synnyttää uusia innovaatioita. Ensimmäinen näistä osaamisalueista liittyy ongelmiin. Suomalainen aivotutkija Katri Saarikivi on todennut, että oikeastaan kaiken työnteon lähtökohtana on kaksi kysymystä: Mikä on se ongelma, jota sinun työsi ratkaisee? Kenen ongelma se on? Missä tahansa tehtävässä, millä tahansa alalla on pystyttävä vastaamaan näihin kahteen kysymykseen eikä työ tule loppumaan asiantuntijalta, joka kohdistaa osaamisensa ja taitonsa löytääkseen vastauksia näihin kysymyksiin.

Ongelmien osaamisalue ei kuitenkaan ole yksiselitteinen. Tyypillisesti ongelmiin liittyvä osaaminen nähdään kapeasti kykynä ja taitoina ratkaista ongelmia ja ehkä vähemmän kiinnitetään huomiota kykyyn tunnistaa, määritellä ja rajata ongelmia. Ongelmien muotoilusta hauskasti ja käytännönläheisesti kirjoittaneet Gause ja Weinberg tuovat esille sitä, kuinka erilaiset käsityksemme nyky- ja tavoitetilasta tekevät jo monimutkaisten ongelmien havaitsemisesta haastavaa ennen kuin päästään edes lähelle niiden ratkaisemista ja niistä kommunikointia. Ongelman määrittelytaitoihin liittyy myös ongelman omistajuuden määrittely ja sen varmistaminen, että ratkaisuja varmasti aletaan hakea oikeaan ongelmaan ja oikea-aikaisesti.

Kohtaaminen

Toinen keskeinen osaamisalue on vuorovaikutus- ja kohtaamisosaaminen, johon kytkeytyvät mm. sellaiset taidot ja kyvyt kuin empatia, mielikuvitus ja kyky kuunnella. Keskeistä on kyky ja halu vaihtaa ajatuksia, kokemuksia, mielipiteitä tai tekoja toisten kanssa ja toimia yhdessä sekä vastavuoroisuus – siis se että molemmat tai kaikki osapuolet antavat panoksensa yhteiseen keskusteluun tai tapahtumaan.

Ihminen, joka omassa työssään osaa muotoilla ja ratkaista ongelmia hyvässä vuorovaikutuksessa muiden kanssa, pärjää hyvin nopeasti muuttuvissa tilanteissa ja pystyy käyttämään omaa osaamistaan hyväksi innovatiivisten ratkaisujen luomiseen.

Innovatiivisuutta voi oppia ja sitä voi vahvistaa omassa elämässään myös opintojen jälkeen. Humakissa opiskelijoita kannustetaan tekemään innovatiivisia opinnäytetöitä ja kehittämistehtäviä sekä osallistumaan monin eri tavoin korkeakoulun TKI-toimintaan. Uusista opetussuunnitelmista ja monipuolisista toteutusmahdollisuuksista välittyy ajatus siitä, että alasta riippumatta on oleellisen tärkeää vahvistaa opiskelijoiden luovuutta sekä tutkimus- ja kehittämisosaamista ja -menetelmiä. Eli käytännössä juuri niitä ongelmanmuotoilutaitoja, ongelmanratkaisukykyä sekä vuorovaikutus- ja kohtaamistaitoja.

Humakin opiskelijoilla on oikeastaan ihan siellä tutkintojen ytimessä noita kaikkia tulevaisuudessa vaadittavia taitoja. Opiskelijat oppivat kohtaamaan erilaisia yhteisöjä, yleisöjä ja asiakkaita, heille kaikille kehittyy alasta riippuen erityisiä kohtaamis- ja vuorovaikutustaitoja ja he pääsevät harjaantumaan ongelmien tunnistamisessa ja niiden ratkaisemisessa – liittyi se sitten tulkin, tuottajan tai yhteisöpedagogin työhön. Tästä näkökulmasta valmentajien ja ohjaajien yksi tärkeimmistä tehtävistä on kannustaa opiskelijatiimejä ymmärtämään erilaisia ihmisiä, yhteisöjä ja ilmiöitä, valmentaa heitä tunnistamaan näiden kohtaamia ongelmia tai haasteita ja tarjota heille monipuolisia mahdollisuuksia ja työkaluja keksiä näihin ongelmiin innovatiivisia ratkaisuja yhteisöllisesti ja yhdessä muiden kanssa.

Lähteet

Gause, Donald C. & Weinberg, Gerald M. 1990: Are Your Lights On?: How to Figure Out What the Problem Really is. ISBN: 978-0-932633-16-3. Dorset House Publishing.

Megatrendit

https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/nama-kaksi-kysymysta-saavat-sinut-ymmartamaan-miksi-teet-tyotasi-edes-toimitusjohtaja-ei-yleensa-osaa-vastata-200395791/