Työelämässä parhaillaan tapahtuva murros on vaikuttavuudeltaan arvaamaton. Teknologian ja globaalitalouden muutokset haastavat työn sisältöjä, muotoja ja sisältöjä. Kun näihin muutoksiin lisätään omat kansalliset mm. väestökehitykseen ja elinkeinoelämän rakennemuutoksiin liittyvät haasteet, on selvää, että korkeakoulut joutuvat pohtimaan omaa rooliaan suomalaisen työelämän kehittämisessä ja suomalaisen työn kilpailukyvyn tukijana. Uusi tieto ja osaamisen jatkuva kehittäminen ovat keskeisiä välineitä hallita muutosta. Suurempi kysymys on, miten uusi tieto ja osaaminen tulevaisuudessa syntyvät ja miten tulevia tarpeita ennakoidaan. 

Haluan nostaa kolme näkökulmaa työn muutokseen.

Yksi on osaamisen ennakointi ja siihen liittyvä ohjaus. Koska murros on moninainen, on syytä tarkastella osaamisen ennakointiprosessia. Ennakoinnissa keskitytään tällä hetkellä liikaa määrälliseen ennakointiin, kun pitäisi miettiä muutoksen laatua. Ja tällä on yhteys ohjaukseen. Uskon että ratkaisu olisi antaa enemmän vastuuta oppilaitoksille – esimerkiksi yliopistoille ja ammattikorkeakouluille – miettiä osaamisen sisältöä ja sen ennakointia työelämän tarpeisiin. Keskushallintojohtoinen, pitkälti aiempaan suunnitteluyhteiskuntaan pohjautuva, ohjaus ei istu käsillä olevaan muutokseen.  

On myös kiinnitettävä huomiota siihen, mitkä ovat ne asiat joilla oppilaitosten toimintaa ohjataan. Vetovoiman painotusta ei tarvitse lisätä, koska oppilaitoksissa täytetään pulpetit helposti sillä mikä vetää. Sen sijaan rahoituksessa ja muussa ohjauksessa pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että oppilaitoksista työllistytään oikeasti laadullisesti hyvin eteenpäin.  

Toinen osa-alue on tiedon ja osaamisen synnyttäminen. Miten oppilaitoksia kehitetään niin, että ne pystyvät tähän muutokseen vastaamaan? Kysymystä voi tarkastella ainakin kahdesta näkökulmasta: Huokoisuuden lisääminen ja moninaisuuden varmistaminen. Täytyy olla monenlaisia oppilaitoksia tuottamassa erilaista osaamista. Näin varmistetaan, että työelämän tarvitsema osaamiskokonaisuus täyttyy. Huokoisuuden lisäämisellä puolestaan voidaan vastata tiedon ja osaamisen nopeutuvaan uudistamistarpeeseen työelämässä.  

Elinikäisen oppimisen näkökulman on oltava tässä työssä vahvasti mukana. Korkeakouluilla ei ole enää pitkään aikaan ollut tiedon ja osaamisen monopolia. Osaamista on ja syntyy muuallakin kuin oppilaitoksissa. Siksi pitääkin vastata kysymykseen, mikä on korkeakoulujen rooli tiedon ja osaamisen jalostamisessa ja osaamiskokonaisuuksien tuottamisessa, kun maailma on sellainen, että ihmisellä on opiskelemaan tullessaan jo repussaan paljon osaamista ja tietoa ja hän pystyy täydentämään niitä koko ajan mistä tahansa ja milloin tahansa. Oppilaitosten korostuva rooli on tiedon ja osaamisen arvottaminen ja todentaminen. Korkeakoulun on pystyttävä todentamaan työelämälle, milloin tietty osaamiskokonaisuus on syntynyt ihmiselle ja varmistamaan tiedon arvon. Olennaista on myös se, että korkeakoulut ovat mukana työelämän ja yhteiskunnan verkostoissa, joissa uutta tietoa ja osaamista syntyy. Korkeakoulujen työelämässä tapahtuvan oppimisen tuki- ja ohjaustehtävät korostuvat. 

Kolmas näkökulma on, miten ollaan mukana suomalaisen kilpailukyvyn ja yhteiskunnan, työelämän kehittämisessä. Yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja oppilaitosten moninaisuus täytyisi turvata. On muodostettava sellainen ekologinen ympäristö, jossa työelämä pystyy kehittymään. Korkeakoulujen visiossa ja sitä seuraavassa toimeenpanon tiekartassa täytyy varmistaa, että on monenlaista osaamista tuottavia oppilaitoksia, jotka tekevät hyvää yhteistyötä. 

 

Kirjoitus perustuu eduskunnan sivistysvaliokunnan (SiV), sosiaali– ja terveysvaliokunnan (StV), työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan (TyV) sekä tulevaisuusvaliokunnan (TuV) yhteiskuulemisessa 9.11.2017 käytettyyn puheenvuoroon. Kuuleminen liittyi valtioneuvoston tulevaisuusselontekoon (VNS 6/2017 vp), jonka aiheena on Työn murros ja suomalaisen työn tulevaisuus.