Asioilla on tapana järjestyä, mutta ei ilman työtä ja pohdintaa

Kuvan oikeassa reunassa tummahiuksinen henkilö (Marika Stam) ja taustalla vanha stadion.

Marika Stam on kulttuurituottaja (YAMK) ja pitkän linjan humakilainen, jolla on vankka kokemus koulutuspalveluista sekä viestinnän ja markkinoinnin alalta. Marika nauttii tuotantojen ja ilmiöiden perinpohjaisesta tutkiskelusta ja kokee, että kulttuurituotannon koulutus on tukenut hyvin hänen työuraansa.

Marika on ollut mukana Humakin toiminnassa oppilaitoksen perustamisvuodesta 1998 saakka. Matkan varrella hän on ehtinyt työskennellä mm. yhteyssihteerinä, koulutussuunnittelijana, yhteishaun ja opiskelijavalinnan koordinaattorina, ja suunnittelijana sekä hakijapalveluiden että viestinnän tiimeissä.

Tällä hetkellä Marika työskentelee Humakissa viestinnän suunnittelijana. Hänen pääasiallinen työpisteensä sijaitsee Kauniaisten kampuksella. 

Kulttuurituottajan osaaminen läheisesti liitoksissa nykyiseen työhön

Marika valmistui aikoinaan kulttuurisihteeriksi Työväen Akatemiasta ja sitten Humakista kulttuurituottajaksi vuonna 2007 ja jatkokouluttautui maisteriksi (Ylempi AMK) vuonna 2013. Kulttuurituottajan opintojen kautta hän on kehittynyt tarkaksi havainnoijaksi, joka nauttii tuotantojen teknisen toteutuksen pohtimisesta niin työssään kuin harrastustensa parissa. Marika käy mielellään katsomassa esityksiä ja osallistunut yhdistysharrastuksenaan pitkään myös kotiseututyöhön.

– Kulttuurituottajan koulutuksessa oppii ajattelemaan esityksiä ja palveluita monelta eri kantilta. Jos joku juttu ei omasta mielestä toimi, huomaan heti miettiväni ongelman syytä ja mitä itse muuttaisin. Koulutus on antanut hyvät valmiudet asioiden monipuoliseen analysointiin, Marika sanoo.

Kulttuurituottajan osaamisesta on ollut Marikalle jatkuvasti hyötyä työelämässä ja hän näkee nykyisessä viestinnän suunnittelijan työssään paljon yhtymäkohtia tuottajan työhön.

– Monissa viestinnän työtehtävissä tarvitaan samoja käytännön taitoja mitä tuottajankin on osattava – on osattava tuottaa tekstiä, hahmottaa kokonaisuuksia ja kommunikoida vaikkapa painotalojen ja median kanssa. Pitää myös sietää painetta ja kunnioittaa deadlineja, jotta asiat tulevat valmiiksi ajallaan, Marika sanoo.

Selfie, jossa hymyilevä henkilö on luonnossa
Matkailu koti- ja ulkomailla on rakas harrastus ja hyvä tapa oppia uutta ja saada ideoita. Luontomatkailua Kiikunlähteellä.

Ylempi AMK syvensi osaamista 

Kulttuurituottaja (AMK) -opintojen aikana Marika työskenteli Humakin yhteishakukoordinaattorina. Työ sisälsi laajan kirjon vastuutehtäviä hallinnon alalta suunnittelijan töihin. Jatkokouluttautuminen maisteriksi onnistui kätevästi työn ohella.

– Halusin oppia lisää palvelumuotoilusta ja tuotteistamisesta sekä kehittää strategista ajatteluani. Ylemmän AMK:n koulutuksesta sain lisää välineitä prosessinomaisen työn tekemiseen, suunnittelu- ja kehittämistyöhön sekä organisointiin. Koulutus antoi myös mahdollisuuden jo hankitun osaamisen kehittämiseen ilman että kaikkea tarvitsi aloittaa ihan alusta, Marika kertoo.

Uteliaisuus ja halu jatkuvaan oppimiseen ovat Marikalle ominaisia piirteitä, joita kulttuurituotannon koulutus on entisestään vahvistanut. Hän on myös päivittänyt ahkerasti viestinnän osaamistaan esimerkiksi tiedottaja, MTi-tutkinnon ja viestintätoimistojen tarjoamien koulutusten avulla. Lisäksi taiteen ja taidekasvatuksen opintoja on tullut hankittua yliopistoilta.

– Tiedonhakutaidot ja kyky perehtyä asioihin monipuolisesti ovat oleellinen osa sekä kulttuurituottajan että suunnittelijan työtä. Joskus tietyistä työtehtävistä selviäisi pienemmälläkin vaivalla, mutta huolellisen taustoittamisen avulla tehtävät voivat nousta uudelle tasolle, Marika sanoo.

Asioilla on tapana järjestyä

Marika toivoo, että tulevat ja nykyiset kulttuurituottajat säilyttävät intonsa arjen haasteiden ristiaallokossa.

– Suomen sotien aikaista kenraaliluutnanttia mukaillen: jos ratkaisua ei näytä olevan, se tarkoittaa vain, ettei sitä ole vielä löydetty. Aina on olemassa ratkaisu ja asioilla on tapana järjestyä. Mutta ne eivät järjesty järjestämättä, Marika sanoo.

Marika kannustaa kulttuurituottajia myös kehittämään rohkeasti uusia ideoita. Nykypäivän työelämä on moniulotteista, ja lankojen on pysyttävä käsissä kiireenkin keskellä, mutta epäonnistumisia ei kannata liikaa pelätä.

– Kömmähtäneetkään jutut eivät ole välttämättä huono asia, koska niistä saa aina oppia tulevaan.

Kuvat: Etusivun nostokuva Humak viestintä. Pää- ja tekstikuvat Marika Stam kotialbumi Veronan oopperajuhla-areena ja Kiikunlähde.