Birgit on Universumin toiminnanjohtaja

Universum teatterin toimintaa johtaa kulttuurituottaja (AMK)Birgit Aittakumpu

Neljän helsinkiläisen teatterin yhteenliittymän Universumin toiminnanjohtaja tekee monipuolista tuotantotyötä, jossa tarvitaan teatterin tuntemuksen ohella esimieskykyjä ja taloudellista osaamista, ihmissuhdetaitoja unohtamatta. Kulttuurituottaja (AMK) Birgit Aittakumpu on toiminut eri tehtävissä samassa teatterissa valmistumisestaan vuodesta 2003 lähtien. Työuransa aikana hän on tuottanut yli 50 teatteriproduktiota ja tapahtumaa.

Universumin jäsenteatterit (Aurinkoteatteri, Teater Mars, Sirius Teatern ja Teatteri Venus) ovat taiteellisesti ja toiminnallisesti itsenäisiä. – Vaikka teatterit tulevat eri “planeetoilta”, niiden yhteistyö on sujunut hienosti. Tästä osoituksena se, että hallituksessa ei ole vielä koskaan äänestetty, kertoo Birgit. – Toisten kunnioitus, avoimuus ja taiteellinen vapaus ovatkin tärkeimpiä syitä miksi Birgit on toiminut Universumissa tiedottajana ja/tai toiminnanjohtajana koko tähänastisen työuransa ajan.

Toiminnanjohtajan työt

Universumin työyhteisöön Helsingin Punavuoressa kuuluu vakinaisesti kolme henkilöä – toiminnanjohtaja, tiedottaja ja tekniikasta vastaava. Enimmillään maksetaan palkat 40 henkilölle kuukaudessa. Yhteisöön kuuluu vaihtuva joukko näyttelijöitä ja muita taiteilijoita sen mukaan, mitkä produktiot ovat työn alla.

Birgit valmistelee asiat teatterin hallitukselle, hän vastaa taloudesta ja budjetista, hakee avustukset, tekee tilitykset ja työsopimukset vierailijoiden kanssa. Palkanmaksu ja kirjanpito on ulkoistettu.

Aktiivinen kansalainen

Yhteiskunnalllinen vaikuttaminen on aina ollut Birgitin elämässä läsnä. Vuonna 1998 hän oli kokoonkutsuja ja perusti yhdessä ensimmäisten opiskelijoiden kanssa  Humakin opiskelijakunta HUMAKOn.

Opiskelualaa valitsevaa nuorta Birgit kehottaa kuuntelemaan omaa sisintään: – Kun olet löytänyt oman juttusi, keskity siihen.

Lohjan kaupunginvaltuuston jäsen ja Länsi-Uusimaa -lehden kolumnisti Birgit Aittakumpu on aktiivinen toimija myös työn ulkopuolella. Hän on tuottanut tapahtumia asuinpaikkakunnallaan ja on mm. Karjalohjan Elävä kulttuuri ry:n perustajajäsen ja Pro Porla -kaupunkiviherkeitaan perustajajäsen ja puheenjohtaja.

Universumin työyhteisö on vähintäänkin kaksikielinen, ja tällä hetkellä siellä voi kuulla jopa 11 eri kieltä, kun maahanmuuttajia, turvapaikanhakijoita ja suomalaisia yhteen saattava Story Sharing Universum -projekti on menossa.

Universum ehdolla Vuoden teatteriksi 2018

Tänä keväänä Birgitillä on paljon jännitettävää. Teatteri Universum on Turun kaupunginteatterin ja Uuden tanssin keskus Zodiakin kanssa ehdolla vuoden teatteriksi 2018. Raadin perustelut. Palkinto jaetaan Thalia-juhlassa 9.4.2018.

Kotona Lohjalla jännitetään, miten uudet kotieläintulokkaat, kanat sopeutuvat kuuden vuohen, yhden lampaan, neljän kissan ja yhden koiran joukkoon.

 

 

Kulttuurituottajaopinnot Jyväskylässä
Klikkaa kuvaa ja pääset suoraan oikealle sivulle Opintopolku.fi:ssä ja voit hakea kulttuurituottajaopintoihin Jyväskylään.
Opiskele Turussa kulttuurituottajaksi
Opiskele kulttuurituottajaksi Turussa. Kuvaa klikkaamalla pääset hakemaan koulutukseen opintopolku-palvelussa.
Opiskele Humakin digikampuksella
Kuvaa klikkaamalla pääset suoraan opintopolku.fi-palvelussa olevaan hakukohteeseen,