Humakista kulttuurituottajaksi (AMK) valmistut Niko Vähäsarja kertoo harjoittelijoiden ohjaamisen toimivan hänelle eräänlaisena johtamiskouluna. Niko toimii tuottajana businessfestivaali SHIFTissä vastuualueenaan festivaalitapahtuman ja after partyjen tuotanto. Alaisinaan Nikolla on tällä hetkellä mm. viisi eri opintojensa vaiheessa olevaa kulttuurituottajaopiskelijaa Humakista

Kolmas SHIFT –tapahtuma järjestetään 22.-23.5 Turun Kakolanmäellä vanhan lääninvankilan tiloissa. Humakilaisten lisäksi tapahtumassa työskentelee opiskelijoita myös muista oppilaitoksista ja tällä hetkellä tapahtumalla on käynnissä vapaaehtoisten rekrytointi, joka päättyy näillä näkymin 4.4.2018. Lisätietoja harjoittelusta tämän uutisen lopussa.

Niko Vähäsarja SHIFT
”Harjoitteluohjaus toimii myös hyvänä esimieskoulutuksena”, kertoo Humakin alumni Niko Vähäsarja, businessfestivaali SHIFTin tuottaja.

”Kokemus omista opinnoista auttaa harjoittelusisältöjen rakentamisessa”

–”Tehtävässäni voin miettiä sitä, millainen esimies haluan olla. Haluan antaa harjoittelijoilleni vastuuta sekä oikeita tuottajuuteen liittyviä sisältöjä. Annan Humakista tuleville haroittelijoille, oman tontin, oman siivun tuotannosta sekä vastuuta”, Niko tiivistää.

Vähäsarjan mukaan Humakin kulttuurituottajaopinnot antavat hänelle hyvät eväät toimia tuottajien ohjaajana, koska hän tuntee harjoittelijoiden tarpeet myös opintosuunnitelman näkökulmasta.

-Koska olen suorittanut opinnot itsekin, tiedän miten ohjata eri vaiheessa olevia opiskelijoita, tarjota mielekkäitä ja haastavia tehtäviä kuitenkaan polttamatta opiskelijoita loppuun, Niko korostaa. Harjoittelijansa Niko on löytänyt omien verkostojensa kautta sekä SHIFT Businessfestivaalin verkkosivujen kautta.

Vapaaehtoistyö voi olla ponnahduslauta opintoihin

Etsin vielä logistiikkapuolelle harjoittelijoita ja vapaaehtoisten hakukin on käynnissä.

–”Vapaaehtoisena toimiminen on muuten hyvä tapa tutustua kulttuurituotantoon alana”, Niko vinkkaa.

Humakissa ensimmäistä vuotta kulttuurituottajaksi opiskeleva Monica Elo on esimerkki vapaaehtoisuuden kautta opintoihin päätyneestä. Hän työskenteli kolme kesää järjestyksenvalvojana eri festareilla ja kiinnostui alasta.

Niko Vähäsarja ja Monica Elo
Niko Vähäsarja (vas) ja Monica Elo SHIFTin tuotantopalaverissa. Monicasta teki Nikon tuoreelle yritykselle viestintäsuunnitelman osana opintojaan ja pääsi mukaan myös SHIFTin tuotantotiimiin.

Monica tekee ensimmäistä harjoitteluaan SHIFTissä ja kehuu harjoittelunsa ohjaajaa siitä, että häneltä on helppo kysyä tuotantoon liittyvistä asioista. Monica on saanut vastuuta Nikon lupaamalla tavalla:

-”Toimin yhtenä vapaaehtoisten esimiehenä ja odotan oppivani harjoitteluni aikana taitoja, joista kulttuurituottajan ammatissa tarvitaan. Olen saanut selkeämmän kuvan ammatista ja tuotantojen etenemisestä harjoittelussa täällä SHIFTissä”, Monica kertoo.

Monica suosittelee Humakin kulttuurituottajaopintoja sellaiselle, joka on kiinnostunut tuotannoista, mutta ei vielä ihan tiedä valitako musiikki-, tapahtuma- vaiko vaikkapa mediatuotanto. Humakissa voi hakea paikkaansa tuottajana.

Harjoittelun ei tarvitse välttämättä olla opiskelukaupungissa

Ella Metsälä on edennyt opinnoissaan jo neljännelle vuodelle. Ella opiskelee Jyväskylästä, mutta on kotoisin Turusta. SHIFTin harjoittelupaikan hän löysi netistä ja iloinen yllätys oli, että harjoitteluohjaajaksi ja esimieheksi paljastui Humakista valmistunut kultturituottaja. Metsälä suorittaa harjoittelussaan liiketalouden syventäviä sekä sisällöntuotannon opintojaksoja.

Ella Metsälä, kulttuurituottajaopiskelija
Ella Metsälä opiskelee kulttuurituottajaksi Jyväskylässä, mutta halusi Turkuun harjoittelemaan. Ella vasttaa businessfestivaali SHIFTin after partyjen suunnittelusta ja kiittää saamastaan vastuusta.

-”Se, että harjoitteluohjaaja tuntee Humakin opintojen sisällön, on hyvä asia. Niko tuntee harjoitteluprosessin ja pystyy toimimaan ohjaajana, Ella kiittää.

Ella vastaa harjoittelussaan SHIFTin After Partyjen suunnittelusta ja toteutuksesta tiiminsä kanssa. Tavoitteena on toteuttaa ikimuistoinen festivaalien finaali, hauska ilta, joka tarjoaa mahdollisuuksia verkostoitumiseen minglauksen verukkeella.

”Muista, että kanssaopiskelijasi ovat verkosto”

Oman tuotantopalveluita tarjoavat yrityksensä Niva Eventsin tammikuussa perustanut Niko lupaa festivaaleista kiinnostavaa ja erilaista businesstapahtumaa, joka tarjoaa verkostoitumista, yhteistyömahdollisuuksia ainutlaatuiseen festarimeininkiin pakattuna.

–”Tulemme muuttamaan tapahtumatilan kahdessa tunnissa näyttelytilasta elämykselliseksi After party-kokemukseksi”, Niko lupaa.

Yrittäjyys on tullut Nikolle tutuksi oman yrityksen perustamiseen liittyvän byrokratian myötä sekä Humakin yrittäjyysopintojen kautta. Nuori yrittäjyys –kurssi madalsi yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä ja lisäoppia on haettu Potkurin ja Spark Upin tapahtumista.

-”Niva Eventsin asiakkaina on tapahtumajärjestäjät, jotka haluavat ammattimaisen kokonaistuotannon tai jonkin osatuotannon tapahtumalleen. Kesällä olen mukana mm. Lappeefestissä.”, Vähäsarja toteaa.

Niko kehuu oppineesa tuottajuudesta paljon Humakissa opiskelunsa aikana. Hän korostaa, että harjoittelut ja ennen kaikkea oma aktiivisuus harjoittelujaksojen ulkopuolella on tärkeää ammatillisen kehittymisen kannalta.

-Kannattaa myös muistaa, että opiskeluaikaiset kontaktit ovat arvokas verkosto. Olen tehnyt yhteistyötä esimerkiksi tapahtumatoimisto Lempin kanssa. Sitä vetävät Humakista valmistuneet Satu Kankaristo ja Erika Ås. Eli samalla alalla olevat eivät ole kilpailijoita vaan yhteistyökumppaneita, Niko päättää.

SHIFT järjestetään nyt kolmatta kertaa – tule mukaan

SHIFT on kaksipäiväinen 22.5.-23.5.2018  järjestettävä moni- ja poikkialainen yritystapahtuma . Tänä vuonna tapahtumapaikkana on Kakolan Lääni, käytöstä poistettu vanha vankila aivan Turun keskustan kupeessa.

SHIFTin takana on voittoa tavoittelematon järjestö SHIFT ry, joka järjestää Businessfestivaalin nyt kolmatta kertaa. Ensimmäisenä vuonnaan SHIFT houkutteli 1000 kävijää, toisella 2000 ja tänä vuonna tavoitteena on jälleen tuplata väkimäärä 4000 kävijään .

Shift Businessfestivaali
Viime vuoden tapahtuma järjestettiin Turun linnanpuistossa.

SHIFT suuntaa katseensa tulevaisuuteen. Tapahtuma on tarkoitettu uudesta teknologiasta kiinnostuneille yrityksille, asiantuntijoille ja innostujille , jotka suhtautuvat kehitykseen myönteisesti. Avoimessa dialogissa  pohditaan kehityksen vaikutuksia arkiseen elämään.

Ydinkysymykset pyörivät ennen kaikkea sen ympärillä, kuinka tehdä teknologiasta ja liiketoiminnasta yhteiskunnan kannalta hyödyllistä, vastuullista ja kestävää.  Shiftiin tavoitellaan suuren osallistujamäärän lisäksi 750+ C-tason yrityspäättäjää, yli 500 kasvuyritystä reilusta 15 eri maasta.

Avoimet harjoittelupaikat löydät täältä: https://theshift.fi/volunteer/ ja festivaali löytyy somesta Facebookista www.facebook.com/theshiftfinland (SHIFT Business Festival) ja Instagramista www.instagram.com/theshiftfi. Tägit ovat @theshiftfi ja #theshiftfi.