Festaripörssi Humak

Eivätkö rahat riitä festarilippuun? Ei hätää, kesäfestareille voi päästä myös ilman pääsylippua. Vapaaehtoisten rennossa porukassa festareista saa irti enemmän kuin pelkkänä katsojana, lisäpalkintona on työkokemus, josta on hyötyä myöhemmin.

Festaripörssi tarjoaa nuorille kuitenkin vielä enemmän. Festaripörssin kautta vapaaehtoistyöhön ilmoittautuneet nuoret saavat koulutuksen tehtäviinsä ja mukaansa todistuksen osaamisestaan. Hygieniapassi, järjestyksenvalvoja- tai työturvallisuuskortti parantavat merkittävästi mahdollisuuksia saada työtä festareiden jälkeen.

Festaripörssin kautta voi ilmoittautua juuri sellaiseen tapahtumaan, johon haluaa. Hankkeessa on mukana jo kymmeniä erilaisia tapahtumia Flow-festivaalesta Keskiaikaisiin markkinoihin. Humanistisen ammattirkorkeakoulun (Humak) järjestämän Festaripörssin tarkoituksena on rohkaista nuoria vapaaehtoisiksi festareille. Etusijalla hankkeessa ovat työttömät ja kouluttamattomat 18–29 vuotiaat nuoret.

Hakuaikaa jatkettu 20.4.2016 saakka

Koulutukset järjestetään toukokuussa Helsingissä, Jyväskylässä ja Lappeenrannassa. Ilmoittautumisaika koulutuksiin on parhaillaan käynnissä. Mukaan pääsee kun täyttää 20.4. mennessä ilmoittautumiskaavakkeen netissä osoitteessa www.festariporssi.fi.

”Festaripörssi sai alkunsa opiskelijoiden ideasta”

Festaripörssin idea syntyi Humakin opiskelijoiden ideasta, kertoo hankkeen projektipäällikkö Jyrki Simovaara.

– Idea syntyi kulttuurituottajaopiskelijoiden päässä kun tehtävänä oli ideoida keinoja , jolla voitaisiin aktivoida nuoria ja samalla tukea kulttuuritapahtumien järjestämistä. Idean kehittämistä jatkettiin HUMAKissa ja saimme hankittua hankkeelle EU-rahoituksen.

Simovaara uskoo, että Festaripörssiin osallistumisesta on suuri hyöty nuorelle itselleen. Esimerkiksi työn tai opiskelupaikan haussa vapaaehtoisena työskentely voi olla ratkaiseva ero muihin hakijoihin verrattuna.

– Se että jos tykkää jostain asiasta ja tekee työtä sen puolesta, kertoo paljon henkilön aktiivisuudesta. Tällaisia ihmisiä työnantajat etsivät. Siksi työtodistus festareilta on todella tärkeä nuorelle.

Festaripörssiin ilmoittautuneet nuoret osallistuvat festivaaleille tiiminä yhdessä kokeneen mentorin kanssa. Pörssi pitää myös huolta siitä, että kaikki todellakin saavat todistuksen työskentelystään.

Ruisrockin Anna Suonsyrjä: talkoolaisilla loistava meininki

Ruisrockin talkookoordinaattori Anna Suonsyrjä osanoo, että vapaaehtoistyö on mahdollisuus kurkata erilaisiin tehtäviin tapahtuma-alalla. Festareille nuorista on myös valtava apu.

-Onnistunut tapahtuma tarvitsee aina motivoituneita työntekijöitä ja vapaaehtoisia luomaan maagista festaritunnelmaa.  Vapaaehtoisille se on parhaimmillaan hauskaa työskentelyä itselleen tärkeän asian tai tapahtuman puolesta. Talkootyö on mahdollisuus tavata samanhenkisiä ystäviä ja pitää hauskaa.”

Suonsyrjä kehuu Ruisrockin vapaaehtoisia innostuneiksi ja motivoituneiksi. Talkoohommat suunnitellaan niin, että kaikki pääsisivät mieluisiin hommiin ja muutamia toiveita koskien artisteja ja majoitusta saa myös tehdä.

Suonsyrjä arvioi, että Festaripörssi parantaa nuoren työllistymismahdollisuuksia.  Työkokemus myös vapaaehtoisena osoittaa työnhakijan motivaatiota ja valmiutta tehdä erilaisia työtehtäviä. Sitä arvostetaan työmarkkinoilla erityisen paljon.

Talkoolainen odottaa mukavia festareita

Lappeenrantalainen Oskari Härkin on ilmoittautunut festaripörssin kautta järkkärihommiin.  Hän pitää tärkeänä mahdollisuutta suorittaa järjestyksenvalvontakortti.

– Opiskeluaikana rahat on olleet tiukassa.  Järkkärihommia voisi tehdä opiskeluiden ohella ja nyt festaripörssi järjestää ilmaisen JV-kurssin tässä lähellä, Härkin kiittää. – Odotan Festaripörssistä lähinnä jv-korttia ja mukavia festareita, sitten kun sinne asti päästään.

Mäntsäläinen Jenni Malin on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi Festaripörssin kautta.

– Kiinnostaa vaan nuo festivaalit, on varmaan erilaista ja kivaa tekemistä, hän perustelee päätöstään.

Euroopan sosiaalirahasto ESR tukee Festaripörssin toimintaa.

Lisätiedot

Tuottaja (talkoolaiset) Anna Suonsyrjä, Ruisrock, +358 44 966 1384 anna@ruisrock.fi
Osallistuja Oskari Härkin, Lappeenranta, 045 651 9664
Osallistuja Jenni Malin, Mäntsälä, 040 6877114
Projektipäällikkö Jyrki Simovaara, 020 7621 214, jyrki.simovaara@humak.fi

Ilmoittautumiset festaripörssiin

www.festariporssi.fi

facebook/festaripörssi, instgram/festariporssi

Kuvia (medialle, julkaistavaksi. Maailma kylässä -festivaali mainittava): http://www.maailmakylassa.fi/uutiset/valokuvat/16247, http://www.maailmakylassa.fi/uutiset/valokuvat/16446
S
ivun nostokuva etusivulla: Jaako Virtanen, Maailma kylässä. Sivun yläreunan kuva Jarmo Röksä.

Maailma kylässä
Maailma kylässä festivaali. Kuvaaja Rami Aavasuokulttuu