Humak vastaa henkilökohtaisten taloustaitojen opetuksen tarpeeseen uudella opintojaksolla

talous tiukilla

Tilastojen perusteella suomalaisten taloustaitojen osaaminen näyttää huolestuttavalta, sillä maksuhäiriöiden määrä on lisääntynyt ja ulosotossa olevien määrä on kasvanut. Lisäksi nyt Koronaviruskriisi koettelee monen suomalaisten henkilökohtaista taloutta: tuhansia ihmisiä joutuu kriisin takia työttömäksi ja lomautetuksi.

Tiukassa taloudellisessa tilanteessa henkilökohtaisen talouden ja raha-asioiden hallinnan taidot korostuvat. Humak vastaa tarpeeseen uudella Henkilökohtaisen talouden hallinta –verkko-opintojaksolla.

Maksuhäiriöiden lisääntyminen kertoo tarpeesta talouden hallinnan taitojen opetukselle

Humakin lehtori Sari Peltola kertoo, että hän huomasi kuluttajien ylivelkaantumisen lisääntymisen jo 2010-luvun alussa tehdessään tutkimusta talous- ja velkaneuvonnasta. Nyt Suomessa on ennätysmäärä eli noin 389 500 ihmistä, joilla on maksuhäiriömerkintä. Peltola on huolissaan myös koronaviruksen myötä lisääntyvistä maksuhäiriöistä:

– ”Koronavirustilanteen vuoksi ylivelkaantumisriski on nyt suuri kaikilla niillä työelämässä olevilla, joilla ei ole säästöjä ja tulot pienenevät yhtäkkiä esimerkiksi lomautuksen vuoksi. Tilastojen perusteella taloudellisiin ongelmiin liittyen suurin riskiryhmä ovat toki nuoret aikuiset miehet, mutta ehkä hieman yllättäen taloudelliset ongelmat koskevat pienituloisten lisäksi yhä useammin myös keskituloisia ja suurituloisia. Heille lainahanat ovat heille avoimempia ja sitä kautta asuntolainan ja muiden velkojen määrä on voinut nousta todella suureksi.”, Peltola kertoo.

Korkea-asteella ei ole tähän mennessä juurikaan tarjottu henkilökohtaisiin taloustaitoihin liittyvää opetusta. Niinpä Humakin kulttuurituotannon vahvuusala päätti kehittää uuden “Henkilökohtaisen talouden hallinta” -nimisen verkko-opintojakson, joka järjestetään ensimmäisen kerran kesällä 2020.

– ”Halusin tehdä jotain konkreettista ehkäistäkseni ammattikorkeakouluopiskelijoiden talousongelmia. Siitä syntyi idea tähän opintojaksoon. Opintojakson aikana käydään toki läpi muitakin henkilökohtaisen talouden hallintaan liittyviä asioita, mutta nuorten talousongelmien ehkäisemisestä idea lähti,” Peltola kertoo.

Opintojakso on avoinna Humakin avoimen ammattikorkeakoulun kautta kenelle tahansa, joka on kiinnostunut oman taloutensa hallinnasta.

Henkilökohtaisiin taloustaitoihin liittyvää opetusta saa kätevästi Humakin “Henkilökohtaisen talouden hallinta” -kurssilla.

Opintojaksolla opitaan taloustaitoja sekä säästö- ja sijoitusmahdollisuuksia

Opintojakson aikana suunnitellaan ja seurataan omaa taloudellista tilannetta. Lisäksi pohditaan raha-asioista puhumisen merkitystä, sillä liian moni yrittää selvitä yksin.

– ”Usein lähipiiri voisi auttaa etenkin talousvaikeuksien alkuvaiheessa, mutta se on mahdotonta, jos ei tiedä ongelmista. Apua on saatavissa muualtakin, mutta paras tilanne on silloin, kun esimerkiksi Takuusäätiöön tai talous- ja velkaneuvontaan otetaan yhteyttä ennen kuin luottotiedot ovat menneet ja ulosotto perii saataviaan,” Peltola toteaa.

Opintojakson aikana tutustutaan myös erilaisiin säästö- ja sijoittamismahdollisuuksiin ja tarkastellaan eläkkeen kertymistä.

– ”Jokaisen on hyvä suunnitella talouttaan sekä varautua säästämällä ja sijoittamalla niin eläkeikään kuin erilaisiin yllätyksiinkin. Koronavirustilanne on ajankohtainen esimerkki taloudellisesta haasteesta, mutta toisaalta nyt saattaa avautua myös hyviä sijoitusmahdollisuuksia,” Peltola vinkkaa.

Ilmoittaudu mukaan

Uusi opintojakso on kenen tahansa suoritettavissa Humakin avoimen ammattikorkeakoulun kautta ensi kesänä. Opintojakso tarjotaan myös Humakin tutkinto-opiskelijoille vapaavalintaisena opintojaksona ja lisäksi muiden ammattikorkeakoulujen opiskelijoille ammattikorkeakoulujen yhteisen verkko-opintoportaalin CampusOnline.fi:n kautta. Opintojakso on herättänyt jo paljon kiinnostusta opiskelijoissa, mutta mukaan mahtuu vielä.

Ilmoittautuminen Henkilökohtaisen talouden hallinta -opintojaksolle on auki Humakin avoimen AMK:n verkkokaupassa 24.5.2020 saakka.

Huomaathan, että tarjoamme 50 % alennuksen avoimen AMK:n yksittäisistä opintojaksoista työttömille (ml. lomautetut), eläkeläisille, sekä Humakista tutkintoon valmistuneille alumneille. Ohjeet 50% alennuksen käyttämiseen löydät verkkosivuiltamme.

Katso myös koko Humakin avoimen ammattikorkeakoulun kesän 2020 tarjonta verkkokaupassamme. Lukuvuoden 2020–2021 avoimen AMK:n opetustarjonta julkaistaan 25.5.2020.

Lue Humakin lehtori Sari Peltolan tammikuussa 2020 julkaistu blogikirjoitus aiheesta.

Kirjoittajat: Sari Peltola & Hilla Mäkelä
Kuva: Photo by Damir Spanic on Unsplash

2020-04-08 16:14:06