Hyvinvoinnin välitystoimisto

Turussa järjestetyssä seminaarissa keskusteltiin musiikin hyvinvointivaikutuksista. Musiikki vaikuttaa positiivisesti sekä potilaaseen, omaisiin että hoitohenkilökuntaankin. Myös hoivalaitosten yleinen ilmapiiri kohenee, seminaarissa esitettiin.

Humanistisen ammattikorkeakoulun (Humak) koordinoiman Hyvinvoinnin välitystoimisto-hankkeen seminaari keräsi Turkuun noin 80 taiteen hyvinvointivaikutuksesta kiinnostunutta osallistajaa, jotka pääsivät tutustumaan päivän teemaan osallistavissa työpajoissa. Mm. tanssi- ja yhteisötaiteilija Kaisa Koulu vapautti tunnelmaa omassa tanssityöpajassaan.

Sairaala muusikon työpaikkana

Sairaala- ja hoivamuusikko Uli Kontu-Korhonen esitteli sairaalamuusikon työtä. –”Sairaala voi tuntua usein pelottavalta ja kolkolta paikalta. Muusikko voi musiikillaan rauhoittaa, tuoda iloa ja vähentää ahdistuksen tunnetta. Musiikki vaikuttaa positiivisesti kaikkiin sairaaloissa ja parantaa laitosten ilmapiiriä”, Kontu-Korhonen väitti.

Aivotutkija Vesa Putkisen tutkimuksistaan saavat tulokset tukevat Kontu-Korhosen tekemiä havaintoja. Putkinen on tutkinut musiikkiharrastusten vaikutusta lasten aivojen ja kognitiivisten toimintojen kehitykseen. Hänen mukaansa miellyttäväksi koetun musiikin kuuntelu voi auttaa stressinhallinnassa, sillä musiiki laskee stressihormonien tasoa  ja aktivoi mielihyvähormonina tunnetun dopamiinin eritystä.

–”Rauhoittavan musiikin on havaittu auttavan kroonisista univaikeuksista kärsiviä. Lisäksi esimerkiksi Seppo Särkämön tekemät tutkimukset osoittavat, että musiikin kuuntelu edistää aivohalvauksesta toipumista”, Putkinen kertoi.

Läntisen tanssin aluekeskus edelläkävijänä

Läntisen tanssin aluekeskuksen toiminnanjohtaja Lotta Skaffarin mukaan kulttuuripalveluita on mahdollista viedä hoivalaitoksiin. Osallistavan taiteen palveluntarjoajat ovat Skaffarin mukaan usein jämähtäneet pilotteihin ja hankkeisiin, koska kulttuuripalveluiden tuotekehityksessä ei olla menty tarpeeksi pitkälle. Läntisen tanssin aluekeskus on jalkauttanut esityksiään terveysalan laitoksiin

–”Tuottajan rooli tuotekehityspolulla korostuu”, Skaffari toteaa ja jatkaa ettei kulttuurialalla vieläkään uskalleta puhua rahasta eikä osata myydä ja markkinoida tuotantoja tarpeeksi hyvin. –”Kulttuurin avulla tuotettu hyvinvointo on hyvin edullista verrattuna esimerkiksi kirurgisiin toimenpiteisiin. Yhden 20.000 euroa maksavan lonkkaleikkauksen hinnalla voidaan tehdä lähes 450 tanssikummin kotikäyntiä”, Skaffari vertasi. Kulttuuritoimijoiden haasteena onkin, kuinka taiteen todistetut hyvinvointivaikutukset ja niiden vaikuttavuus voidaan argumentoida terveyshankinnoista päättäville.

Hyvinvoinnin välitystoimisto auttaa tuotteistamaan taidetta ja kulttuuria SOTE-sektorille

Seminaari oli osa Hyvinvoinnin välitystoimiston (HVVT) koulutustoimintaa, jota järjestetään Varsinais-Suomen lisäksi Jyväskylän ja Lappeenrannan seuduilla. Hyvinvoinnin välitystoimisto on ESR-rahoitteinen hanke, johon sisältyy koulutusta, neuvontaa ja tutkimusta taiteen hyvinvointivaikutuksista.

Hankkeen kärkenä on kehittää alaa tuottajan taitojen avulla ‐ kehittämällä ja tuotteistamalla taiteilijoiden palveluita ja pyrkimällä saamaan ne osaksi SOTE‐alan rakenteita. Hankkeesta vastaa Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) ja siinä ovat kumppaneina mukana Turun AMK, Saimaan AMK ja Jyväskylän yliopisto. Mukana ovat myös Taiteen edistämiskeskus sekä Turun ja Jyväskylän kaupungit.

Seuraava seminaari, joka myös striimataan livenä verkkoon, järjestetään perjantaina 20.11.2015 kello 11 – 15 Lappeenrannassa  Saimaan ammattikorkeakoulun auditoriossa. Puheenvuoroissa keskustellaan mm. räpistä koulukodeissa sekä taidetyöstä vankiloissa. Seminaarin ohjelmaan voit tutustua hankkeen kotisivuilla.

Kaikille ilmaiset ja avoimet seminaarit jatkuvat myös keväällä 2016. Kevään aikana keskustellaan muun muassa muun muassa osallistavan taiteen palveluiden tuotteistamisesta, palvelumuotoilusta ja työssä jaksamisesta.

Uutinen on muokattu hankkeessa harjoittelijana olevan kulttuurituottaja (AMK) -opiskelijan Anna Tolpan tekstiin.
Jutun kuvat on kuvannut Kaisa Huova/Videobranding. Videobranding on kahden humakilaisen ja yhden Turun ammattikorkeakoulussa opiskelevan kesällä 2015 perustama yritys, joka tuottaa organisaatioille, yhdistyksille ja tapahtumille markkinointivideoita sosiaaliseen mediaan ja nettiin.