Kauniainen on dynaamisen pääkaupunkiseudun kulttuurikampus keskellä luontoa

Humakin luonnonläheinen Kauniaisten kampus sijaitsee vilkkaalla pääkaupunkiseudulla. Kulttuurituotannon kampus Kauniaisissa sijaitsee keskellä Espoota – Helsingin ja Vantaan lähituntumassa. 

Kauniaisten kampuksen opetustilat ovat keskellä idyllisessä ympäristössä, entisessä yksityishuvilassa ja sivurakennuksissa Työväen Akatemian yhteydessä. Pihapiirissä ovat edelleen vinttikaivo, suihkulähde ja kallion päällä huvimaja kertomassa 1900-luvun alun elämästä. Kirjaston sisältä löytyy “Kolmen sepän” -patsaan aidot kipsivalokset. Puutarha on luetteloitu arboretum. Uudehkossa Mediateekki-siivessä sijaitsevat puitteet verkko-opetukselle ja itsenäiselle työskentelylle.

Kampuksella järjestettävän lähiopetukseen, itsenäisen työskentelyyn ja yhdessäoloon käytössä opiskelijoilla on eri tyyppisiä ja –kokoisia tiloja – mm.  Aivoriihi, Mediateekki ja kirjastotilat.

Lehtori Jyrki Simovaara kertoo, että ” pääosa kampuksen opiskelijoista asuu Helsingin keskustassa, johon etäisyys on alle 20 km. Opiskelijoiden harjoittelupaikat ovat Helsingissä sekä isoissa kulttuuritapahtumissa ympäri Suomen.”

Kuvakollaasi Kauniasten kampuksesta ulkokuvina.
Kauniaisten kampus tarjoaa luonnonläheiset opiskelupuitteet keskellä pääkaupunkiseudun kulttuuritarjontaa. Kuvat: Marika Stam.

Yhteishaussa etsitään uteliaita ja motivoituneita opiskelijoita syksyn aloitusryhmään

“Odotan innostuneita nuoria”, lehtori Paula Kostia ennakoi ensi syksyn kulttuurituotannon tulevia Kauniaisten kampuksen opiskelijoitaan. Hän odottaa kohtaamisia ja keskusteluja, toivottavasti livenä, koska sellaiset ovat tärkeitä kulttuurialan kehittämisessä. 

Hanke- ja opetustyössä Paula on kohdannut paljon opiskelijoita ja toteaa, että Humakiin tullaan erilaisista taustoista. Aloittavilla opiskelijoilla on erilaisia käsityksiä kulttuurituottajan opinnoista ja sijoittumisesta työkentälle. 

“Tärkeintä ovat halu oppia, motivaatio ja utelias asenne siihen, mitä kaikkea opinnot tuovat tullessaan. Tuntosarvet tulee pitää pystyssä, koska erilaisista asioista voi oppia”, Paula kannustaa.

Miksi hakeutua juuri Kauniaisiin? Paulan mukaan pääkaupunkiseudulla on todella paljon kulttuurialan tarjontaa ja alueella on hyvä mahdollisuus tutustua kulttuurikentän toimijoihin sekä tilaisuus verkostoitumiseen. Kauniaisten kampus itsessään on kaunis paikka keskellä Espoota. Luonnonläheinen kampusalue on hyvin idyllinen. 

Humakin kulttuurituottajatutkinto on monipuolinen, joka tosin voi tuntua aluksi sekavalta. “Opiskelija voi pohtia miten asiat liittyvät toisiinsa. Kuinka opinnoista saa irti asioita liittyen juuri omaan tuottajuuteen tai miten voi nivoa oppeja oman ammatti-identiteetin kehittämiseen”, Paula kertoo. 

Humak oli helposti lähestyttävä Paulalle jo opiskelijana ja hän pyrkii itsekin olemaan HOPS-ohjaajana (henkilökohtainen opintosuunnitelma) helposti lähestyttävä. 

Silmälasipäinen, polkkatukkainen hymyilevä nainen ojentaa esitettä kuvan etualalla olevaan käteen. Kuva otettu ulkona, taustalla näkyy sermi, jossa tiedotuspapereita ja nurmikkoa.
Lehtori Paula Kostia toimii ryhmävastaavana ja valmentajana syksyllä 2022 aloittavalle Kauniaisten kampuksen kulttuurituottajaryhmälle. Kuva: Nina Luostarinen.

Harjoitteluissa ollaan siellä missä tapahtuu

Kulttuurituotannolle on tyypillistä jalkautua kulttuurin kentille verkko-opintoihin, harjoitteluihin ja ulkomaanvaihtoihin. Humakilla on  harjoittelupaikkoja sekä järjestöissä että yrityksissä ja julkisella sektorilla.

Jyrki Simovaara kertoo, että Humakin kehittämishankkeissa kulttuurituotannon opiskelijat ovat mukana elävöittämässä lähiökulttuuria Biisisanoittamo.fi –toiminnassa tai edistävät musiikkivientiä Japaniin FinestSounds.eu –hankkeessa yhteistyössä Musiikki&Median, Tallinn Music Weekin, Music Finlandin, sekä tamperelaisten ja virolaisten kulttuurialan opiskelijoiden kanssa. Hankkeet uudistuvat vuosittain, ja monet ovat myös opiskelijoiden synnyttämiä, kuten Festaripörssi.fi.

Harjoitteluita opiskelijat suorittavat Helsingin kulttuurielämän pyörteissä. He ovat mukana TV-tuotannoissa, levy-yhtiöissä, tapahtumissa, viestintä- ja markkinontitoimistoissa, kulttuurilaitoksissa Suomessa ja maailmalla, Suomen suurlähetystöissä ja Suomen kulttuuri-instituuteissa maailmalla.

Simovaaran mukaan “Humakissa opiskelijalla on erinomaiset mahdollisuudet suuntautua oman kiinnostuksensa mukaan ja työharjoittelua sisältyy tutkintoon enemmän kuin AMK-tutkinnoissa yleensä.” Opiskelijat voivat suorittaa harjoitteluitaan opintojen alusta lähtien.

Kansainvälisyyttä ja verkostoja luodaan opintojen aikana

Vaihto-opintoihin ja työharjoitteluun humakilaiset suuntaavat muuan muassa Utrechtin ylipiston Music Industry Management –ohjelmaan tai Fachhochschule Potsdamin (Berlin) Arts Management –ohjelmaan.

Humakilla on lukuisia vaihtopaikkoja ympäri maailmaa. Opiskelijoita kannustetaan hyödyntämään eri  opiskeluvaihtoehtoja ja työympäristöjä sekä luomaan verkostoja myös työllistymisensä tukemiseksi.

Teksti: Marika Stam.

Juttu on julkaistu alunperin 26.3.2019, muokattu sisältöä 22.3.2022.

Lue aiheesta lisää:

Josefin ja Eliel aloittavat toista kulttuurituottajan opiskeluvuotta lähiopetuksessa – odotettavissa laajalti uutta oppia ja ryhmähenkeä

”Silmät selällään” mitä kaikkea kulttuurituottaja voikaan olla ja tehdä – haastattelussa lehtori Paula Kostia

2022-03-22 13:25:25