Seikkailukasvatuksen ammatillisten opintojen päätteeksi toisen vuoden yhteisöpedagogiopiskelijat tekivät neljän päivän melontavaelluksen Tammisaaren kansallispuistossa.

Seikkailukasvatus on yksi Humakissa opetettavista yhteisöpedagogiikan menetelmistä. Sen avulla opiskelijat pystyvät tuottamaan ja ohjaamaan seikkailukasvatuksellisia kokonaisuuksia. Humakin seikkailukasvatuksen opetus on keskittynyt Nurmijärven kampukselle.

Opiskelijat pääsivät melontavaelluksella käytännössä soveltamaan syksyllä oppimiaan seikkailuohjaajan taitojaan.

  • Seikkailukasvatus antaa hyödyllisiä menetelmiä ja keinoja nuorten osallistamiseen, yhteisöllisyyteen ja haastaviin toimintaympäristöihin toteutettuna turvallisella tavalla, kertoo seikkailukasvatuksen lehtori Kai Lehtonen. Vaelluksen aikana opiskelijat sovelsivat ohjaus-, turvallisuus- ja lajitaitojaan.

Kielikylpyjä ja aaltomelontaa

Melontavaellus oli samalla ruotsinkielinen kielikylpy. Aluksi vierailtiin Yrkeshögskolan Noviassa ja Tammisaaren luontokeskuksessa. Molemmissa esittelyt pidettiin ruotsin kielellä.

1.Ruotsinkielinen esittely Tammisaaren luontokeskuksessa
Seikkailukasvatuksen opiskelijoita kielikylvyssä Tammisaaren luontokeskuksessa
  • Taitomme tuottaa puhetta ruotsiksi kehittyi vaelluksen aikana huomattavasti, kertoo opiskelija Ville Saarni. – Tammisaaren turvallisessa saaristossa on hyviä yöpymispaikkoja paljon. Majoituimme Fladalandetissa, Modersmaganissa ja Rödjanissa, jossa myös saunoimme. Yövyimme teltoissa ja ruoan valmistimme keittimillä.

Ryhmä meloi vaihtelevassa kevätilmassa kun sääolosuhteet sallivat aina ulkosaarille asti. Päästiin kokeilemaan turvallisissa olosuhteissa myös aaltomelontaa.

Luonto luokkatilana

Yhtenä opetuksen läpikäyvänä teemana oli ympäristöystävällisyys, jossa painotettiin jokamiehen oikeuksia veden äärellä, otettiin huomioon niin paikalliset asujat (tekemällä ruokahankinnat paikallisesti), muut vesillä kulkijat kuin eläimistökin.

Opiskelija Sarita Vihavaiseen teki vaelluksella vaikutuksen erityisesti kaunis saaristo, rikas kalastajakulttuuri ja runsas linnusto. – Bongasimme useita merikotkia, seurasimme haahkojen ja joutsenten lentoa ja lentoon lähtöjä muutaman metrin päästä, ja näimme myös useita peuroja.

Alueelle tyypillisiä ovat punertavat kalliot, kapeat vesiväylät, loputtomat mahdollisuudet valita reittejä vanhoja pirtun salakuljetusreittejä seuraillen. Kansallispuistossa voi seikkailla saarten keskellä kapeikoissa ja luotoja kierrellen.

Melontavaellus päätti seikkailukasvatuksen ammatillisten opintojen 30 op kokonaisuuden.

Melomaan lähdössä oleva ryhmä
Luonto luokkatilana, Seikkailukasvatuksen ryhmä meloo Tammisaaren kansallispuiston saaristossa

Seikkailukasvatuksen opintoja Humakissa

Seikkailukasvatusta voi Humakissa opiskella myös avoimessa ammattikorkeakoulussa. Lukuvuonna 2015 – 2016 tarjolla on 20 opintopisteen opintokokonaisuus. Seikkailukasvatus, taso 1 alkaa toukokuussa 2016. Lisätiedot: www.humak.fi
Ilmoittautuminen opintoihin alkaa 19.10.2015.

Kuvat: Kai Lehtonen