Miksi kannattaa opiskella yhteisöpedagogiksi Humakin Nurmijärven kampuksella?

Humakin Nurmijärven kampus on Humakin kansainvälisin kampus. Siellä opiskelevat päiväopintoina yhteisöpedagogi (AMK)-opiskelijat ja kansainvälisen Bachelor of Adventure and Outdoor Education koulutuksen opiskelijat. Myös Erasmus-vaihto-opiskelijoista suurin osa opiskelee Nurmijärven kampuksella.

Humak Nurmijärvi ravintola
Humakin opiskelijoita Nurmijärven kampuksen ravintolassa vuonna 2016. Kuvassa Henriika Lassinharju (vas.), Anne Joutsen ja Diana Laine Nurmijärven.

Tiesitkö, että kampuksella voi myös asua?

Kampuksella asuminen liitetään usein brittiläisiin tai amerikkalaisiin yliopistoihin, joiden asuntolaelämään olemme tutustuneet elokuvissa. Humakissa se on mahdollista myös Nurmijärven kampuksella, joka eroaa tässä muista korkeakoulumme kampuksista.

Koti Nurmijärven kampuksella
Kampuksen kahden hengen huone, jonka kuudennen kerroksen ikkunasta avautuu henkeäsalpaava näkymä Sääksjärvelle.

Kysyimme muutama vuosi sitten kampuksella tuolloin asuneelta Elisalta, mikä oli parasta kampuksella asumisessa ja hänen mukaansa se oli yhteisöllisyys toisiin opiskelijoihin.

– “Mikäli olisin asunut yksin jossain muualla, en olisi tutustunut toisiin näin helposti ja solminut näin nopeasti ystävyyssuhteita, Elisa totesi. Toisena asiana hän nosti esiin sen, että koulussa on koko ajan pirteämpänä, kun tunneille ei tarvitse herätä niin aikaisin.

– ”Ja jos nälkä yllättää, yläkertaan pääsee nopeasti ja ei tarvitse kantaa eväitä mukana”.

Majoittuminen tapahtuu varsin edullisissa soluhuoneissa. Tarjolla on kahden hengen tai yhden hengen huoneita sekä saniteettitilat jakavissa 7. kerroksen yhden hengen huoneissa. Tilat ovat samassa rakennuksessa opiskelutilojen ja opiskelijaravintolan kanssa. Majoituksesta vastaa Hotel Kiljava.

Suuret työnantajat ja harjoittelupaikkoja tarjoavat organisaatiot ovat lähellä

Moni Humakin opiskelijoista asuu myös Helsingissä tai muualla pääkaupunkiseudulla. Helsingin keskustasta kampukselle on matkaa noin 50 kilometriä ja monet kulkevat matkan kimppakyydeillä tai bussilla. Harjoittelupaikkoja on tarjolla lähialueella todella paljon.

Yhteisöpedagogien suurimmat työnantajaorganisaatiot Helsinki, Vantaa ja Espoo sekä kehysalueen kunnat ovat lähellä. Myös lukuisten järjestöjen, liittojen ja yhdistysten pääkonttorit sijaitsevat pääkaupunkiseudulla. Yhteisöpedagogien työllistyminen on erittäin hyvä ja valtakunnan suurimmassa väestökeskuksessa erilaiset uramahdollisuudet ja ammatillinen suuntautuminen on suurta.

Humak on ihmisläheinen ammattikorkeakoulu

Korkeakoulut teettävät vuosittain kyselyitä valmistumisvaiheessa oleville opiskelijoilleen. Humakin kohdalla toistuvia ja hyviä laatupisteitä antavat kysymykset ovat opiskelun laatu, työelämäläheisyys ja ohjauksen korkea taso, jotka ovat merkittävimpiä asioita opiskelun etenemisessä ja uramahdollisuuksien rakentumisessa opiskelujen aikana.

Kommenteissa toistuu usein myös opiskelijan ja opettajien välinen yhteys. Humakissa opettajat tuntevat opiskelijat, jolloin opiskelija ei ole massaa vaan yksilö ja ihminen, jota tuetaan ja kannustetaan matkalla kohti ammattilaisuutta.

2022-03-28 10:44:21