Preventiimi on ollut vuodesta 2011 lähtien nimettynä yhdeksi opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoalan palvelu- ja kehittämiskeskuksista. Tämä rakenne lopetettiin kuitenkin viime vuoden lopulla, ja uudet nuorisoalan osaamiskeskukset vuosille 2018-2019 käynnistelevät nyt toimintaansa. Nuorisoalan ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön osalta osaamiskeskukseksi on nimetty Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, joka toimii yhteenliittymänä mielen hyvinvoinnin osaamiskeskusosuudesta vastaavan Suomen Mielenterveysseuran sekä Yeesi ry:n kanssa. Ministeriön mukaan tämä järjestöjen osaamiskeskusliittymä saa yhdessä tarkoituksenmukaisimmin tuotettua ehkäisevän päihdetyön ja mielen hyvinvoinnin edistämisen kehittämistoimintaa nuorisoalalla.

Tämän muutoksen johdosta Preventiimin toiminta tulee kokonaisuudessaan päättymään syksyn 2018 kuluessa. Preventiimin verkkosivut ja siellä oleva materiaali sekä verkkojulkaisut tulevat olemaan vielä muutaman vuoden saatavilla, vaikka sivuille ei enää uutta sisältöä toiminnan loputtua päivitetäkään. Myös Preventiimin somekanavat tullaan sulkemaan syksyyn mennessä.

Tulevaisuudessa kannattaa muistaa emo-organisaatiomme Humanistisen ammattikorkeakoulun yhteistyö ja opinnäytetyötilaukset. Vuoden 2019 alusta Preventiimin ehkäisevän päihdetyön koulutussisältöä pyritään siirtämään Humakin avoimen ammattikorkeakoulun tarjontaan. Huomaattehan jo nyt avoimen amk:n kurssitarjonnan, jossa ehkäisevä työ, osallisuus ja nuorisotyö ovat mukana sisällöissä monin tavoin.

Uuden osaamiskeskuksen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön osalta tiedusteluihin vastaa osastopäällikkö Ilmo Jokinen EHYT ry:stä. Preventiimin osalta tiedusteluihin vastaa suunnittelija Heidi Odell (etunimi.sukunimi@humak.fi)