Kaustinen Näppärit Mukulamatineassa Liittyviä tiedostoja

Liittyvää sisältöä

Linkkejä:

Kaustinen Folk Music Festival TAKUry.

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU on valinnut Kaustisen kansanmusiikkijuhlien (Pro Kaustinen ry) toiminnanjohtajan Sini Keräsen vuoden 2015 tuottajaksi. Palkitsemisen perusteissa sanotaan, että ”Keränen on kehittänyt tapahtumaa vaikeissa taloudellisissa olosuhteissa ja aikataulupaineissa, mutta onnistunut sen uudistamisessa ja nykyaikaistamisessa unohtamatta kuitenkaan juurevia traditioita… Kaustisen musiikkijuhlien uusi nousu on osoitus ammattitaitoisen ja uutteran tuottajan työn merkityksestä”.

Vuoden tuotannoksi valittiin TAKUn tuottajapäivässä 16.11. Maailma kylässä –festivaali. Palkitut valitsi toimitusjohtaja/tuottaja Liisa Akimof.

Sini Keränen on valmistunut kulttuurituottajaksi (AMK) Humakin Turun kampukselta vuonna 2010.

Maltillisesti kasvaen

—Olemme tietoisesti kasvattaneet tuotantoa maltillisesti. Kaustisen kansanmusiikkijuhlien juurille palaten olemme pidättäytyneet liian suurista suunnitelmista ja pitäneet jalat maassa, kertoo Sini Keränen, joka valmistelee kesäksi 2016 jo viidettä festivaaliaan toiminnanjohtajana.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestettiin ensi kerran vuonna 1968.  Pro Kaustinen ry on vastannut kansanmusiikkijuhlien ohjelmatuotannosta vuodesta 2012 alkaen. Sini Keränen aloitti puhtaalta pöydältä uuden organisaation ensimmäisenä tuottaja-toiminnanjohtajana.

—Olin aluksi ainoa ympärivuotinen työntekijä. Vuoden verran meitä on ollut kaksi, ja määräaikaisia työsuhteita on useampi mitä lähemmäs itse festivaalia mennään.

—Koen onnistuneeni parhaiten taloudessa, kertoo Sini. —Olemme säilyttäneet tiukan budjettikurin. Neljän toiminnanjohtajavuoteni aikana festivaalibudjetti on pysynyt lähestulkoon samana. Tällä on pärjätty, kun sisäisillä siirroilla on lisätty ohjelmabudjettia ja säästetty muissa kuluissa.

Tulovirtaa olemme pyrkineet kasvattamaan niin lipunmyynnillä, yritysyhteistyöllä kuin apurahoillakin.

Vuoden tuottaja 2015 Sini Keränen tuottaa Kansanmusiikkifestivaalia Kaustisilla
Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla esiintyi 2015 Esko Järvelä Epic Male Band

Talkoohenki on voimissaan

Pohjoismaiden suurin kansanmusiikkitapahtuma valmistautuu jo 50-vuotisjuhlaansa, joka pidetään kesällä 2017.

Talkoolaisten merkitys on aivan keskeinen. Yhdistyksen hallituksessa ja toimikunnissa toimii ympärivuotisesti 30-40 ihmistä, festivaaliviikon aikana on noin 100 talkoolaista ja rakennus- ja purkutalkoisiin osallistuu noin 200 ihmistä. Mukana on sekä paikallisia kaustislaisia että kansanmusiikki-ihmisiä – ihan kaikenlaisia ihmisiä. Samanlainen on kohderyhmämme. Teemme festivaalia koko perheelle, kansanmusiikin harrastajakentälle, uusien ilmiöiden haistelijoille ja perusyleisölle. Suurin haasteemme on ”tavalliselle kansalle” suunnattu ohjelmisto, jolla yritämme houkutella juhlille kokonaan uusia yleisöjä.

Festivaalin aikana esiintymispaikkoja on reilut 20 – kaikilla on oma profiili: 3000 katsojan lavasta vanhaan rekeen eli pikkulavaan.

—Vapaaehtoistyön osuus on festivaalillemme niin merkittävä, että melkeinpä pelkästään sen takia opiskelin itsekin vuonna 2013 entisessä koulussani Humakissa vapaaehtoistoiminnan johtamista

Opiskelu: teorian ohella tuottajan töitä

Humak oli minulle tuttu jo aiemmin, sillä opiskelin kulttuurituottajaksi (AMK) Turussa vuosina 2005 – 2010. Pyrin määrätietoisesti yhdistämään käytännön ja teorian. – Tyrkytin itseäni harjoitteluihin ja projekteihin, sillä minusta oli alusta alkaen selvää, että kulttuurituottajaksi ei tulla vain luennoilla istumalla.

Tein erilaisia tuotantoja koko opiskeluajan. Alussa työt olivat harjoitteluita, myöhemmin palkkatöitä. Työskentelin mm. yli neljä vuotta osuuskunta Turun Kirjakahvilan toiminnanjohtajana.

Kiinnostava työ tapahtumatuotannon parissa kaukana Kaustisella sai minut lähtemään Turusta, toteaa vuoden tuottaja Sini Keränen.

Kuvassa etusivulla Sini Keränen. Kuvaaja: Susanna Koski
Kuva ylhäällä: Näppärit Mukulamatineassa. Kuvaaja: Ulla Nikula
Alin kuva: Esko Järvelä Epic Male Band. Kuvaaja: Risto Savolainen