-Olen Päivi Marjanen ja työskennellyt melkein 15 vuotta ammattikorkeakoulussa monissa eri tehtävissä. Viimeisin työtehtäväni oli Laurea-ammattikorkeakoulun tutkimusohjelmajohtajana, kertoo Humakin uusi koulutusjohtaja.

Marjanen on taustaltaan kasvatustieteilijä. Hänellä on työhistoriaa myös kahdesta yliopistosta, peruskoulusta ja varhaiskasvatuksesta. Hän pitää opettamisesta ja opiskelijoiden ohjaamisesta.

-Hain Humakiin töihin sen arvojen tähden, Päivi Marjanen kertoo ensimmäisenä työpäivänään 1.2.2019 ja jatkaa: -Toki myös uteliaisuus ja halu saada uusia haasteita vaikuttivat päätökseen hakea.  Auki ollut työtehtävä vaikutti todella mielenkiintoiselta.

Ammattikorkeakoulujen vahva työelämäkytkentä ja niistä valmistuvat  ammattilaiset uudistavat ja kehittävät työelämää hyödyntämällä soveltavan tutkimuksen tekemisen taitojaan.

Humakin koulutusalat ovat omintakeisia ja tärkeitä

-Minulla on vahva usko Humakin koulutusalojen tulevaisuuteen ja merkitykseen muuttuvassa yhteiskunnassa, vakuuttaa Marjanen. Hänen mielestään ammattikorkeakoulujen tulee rohkeasti kansainvälistyä. Päivi Marjanen arvostaa suuresti Humakin erityisosaamista, jota voidaan tarjota niin kansainvälisten hankkeiden kuin koulutusviennin saralla.

Koulutusjohtaja Marjanen uskoo, että yhteistyössä Humakin osaajien kanssa löytyvät menestyksekkäät keinot myös näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. -Olenmme jo muutamassa käytäväkeskustelussa näitä avauksia pohtineet, kertoo Marjanen.

Ihan ensimmäiseksi haluan tutustua mahdollisimman moneen humakilaiseen

Päivi Marjasen lupaus humakilaisille: Tavoitteeni on tutustua mahdollisimman moneen teistä helmi-maaliskuun aikana kehittämispäivien ja ryhmäkehityskeskusteluiden avulla. Toivoisin, että tulisin kevään mittaan kaikille tutuksi.

Tauot, työlistat ja kohtuullisen mittaiset kokoukset

Päivi Marjanen työskentelee mielellään pyrähdyksittäin.  -Tauotan mielelläni päivää, koska huomaan olevani tehokas “tunteroisen”. Sen jälkeen minun pitää päästä liikkeelle.

Marjanen on opetellut tekemään itselleen päivittäiset työlistat, joiden avulla hän hallitsee parhaiten aikaa. Luonnollisesti aina homma ei näin hyvin etene, toteaa hän, -vaan joudun paikkaamaan listojani sitten myöhemmin. Hän pyrkii pitämään kokoukset kohtuullisen mittaisina ja kunnolla valmisteltuina.

Käden työt vastapainona työelämälle

Työelämän vastapainona Päivi harrastaa monenlaisia asioita. Hän liikkuu monipuolisesti ulkona ja sisällä. Kässänopen tausta vaikuttaa ehkä siihen, että hän tekee käsitöitä.  Käden taitoja tarvitaan myös kun Päivi saneeraa taloa ja tekee metsätöitä miehensä kanssa.

-Humakilla on nyt koulutusjohtaja, jolla vasara, moottorisaha, klapikone, maalisuti ja tapetointivälineet pysyvät hyppysissä. Hän myös kirjoittaa aika paljon vapaa-ajallaan. Viime vuosina painopiste on ollut  ennen kaikkea kasvatushistoriassa, josta dosenttipaperit ovat haussa Turun yliopistoon.

Tutkimuksellisesti Päiviä kiinnostavat mm. osallisuus, lasten hyvinvointitutkimus ja pelipedagogiikka.

-Olen myös neljän lapsen äiti, joista kaksi tosin enää asuu kotona. Äitiyden ansiosta vietän myös paljon aikaa jalkapallokentän laidalla sekä musiikkiopistolla, kertoo Päivi Marjanen viikonlopun kynnyksellä.

 

Päivi Marjasen työpiste on Humakin TKI-keskuksessa Ilkantiellä Helsingissä.