Monimuotoinen tulkkaus kuurosokeille Liittyviä tiedostoja

Liittyvää sisältöä

Ladattavia tiedostoja

Lataa tutkimus (pdf)

Linkkejä:

Tilaa tutkimus painettuna kirjana Kelasta

Tukiviittomia, kirjoitustulkkausta, puheen toistamista, kuurosokeille ja muille erityisryhmille tulkkausta – näitä tulee viittomakielen ohella sisältymään tulkin työnkuvaan enenevässä määrin tulevaisuudessa.

Taustalla on sisäkorvaistutteiden lisääntyminen. Niitä on leikattu Suomessa noin 20 vuoden ajan. Tällä hetkellä 95 % kuuroina syntyvistä saa implantin. Tämä ei kuitenkaan poista tulkkaustarvetta, mikä käy ilmi Humakin ja Kelan tekemästä tutkimuksesta. Siinä selvitettiin vuosina 1997–2010 sisäkorvaistutteen saaneiden, 1990–2002 syntyneiden (10–22-vuotiaiden) lasten ja nuorten avustus- ja tulkkauspalveluiden käyttöä, tulkkauskieliä ja -menetelmiä, kuntoutusta sekä näiden palveluiden kehittämistarpeita.

Vastaajina toimivat tutkimusjoukkoon kuuluneiden lasten vanhemmat (osa lapsista vastasi yhdessä vanhempiensa kanssa) sekä täysi-ikäiset tutkimusjoukon jäsenet. Tutkittavista yli puolella oli koulussa käytössään avustaja, tulkki tai muu tukihenkilö.

Koulutyön ja opiskelun ulkopuolella tulkkia käytettiin melko vähän. Pääasiallisesti käytetyt tulkkausmenetelmät olivat viitotun puheen tai tukiviittomien käyttö ja puheen toistaminen. Lisäksi tulkit tai avustajat saattoivat toimia viittomien tai viittomakielen opettajina.

Puheterapia tärkein kuntoutusmuoto

Implantin ja sen jälkeisen kuntoutuksen tavoitteena on saada aikaan mahdollisimman hyvä kommunikaatiokyky kuulon ja puheen avulla. Puheterapiasta, joka oli sopeutumisvalmennuksen ohella pääasiallisin kuntoutusmuoto, koettiin olevan hyötyä. Sitä oli saanut 80 % ja sopeutusvalmennusta 60 % kohdejoukosta. Tutkimuksessa vanhemmat toivoivat, että puheterapia olisi jatkuvaa eikä sitä tarjottaisi vain lyhyissä pätkissä.

Lapset – ja myös vanhemmat kokivat, että vertaistuki muilta samassa tilanteessa olevilta oli tarpeellista.

”… sen vertaistuen merkitys oli niin suuri, että kukaan ei pystynyt vastaamaan niihin mun tarpeisiin ja kysymyksiin tuolla julkisella sektorilla – kuin saman kokenut äiti, kertoo eräs äiti raportissa. ”Mullakin meni varmaan viitisen vuotta tään kriisin kanssa, kun tää vamma todettiin. Mä aattelin, että meillä ei tuu koskaan oleen normaalia perhe-elämää. Se oli niin mustavalkoista ajattelua.”

”Sopeutumisvalmennusta tarvitaan”, toteaa toinen tutkimuksen tekijöistä, Humakin yliopettaja Päivi Rainò, ”Kun kuulovammaiset lapset ovat yleisopetuksessa yksin lähikoulussa, he usein häpeävät erilaisuuttaan ja laitteitaan. He tarvitsevat tukea toisiltaan.”

Kuka käyttää viittomakieltä?

Viittomakieltä vierastetaan vielä. Tutkimuksen aikana Rainòlle kävi selväksi että kuulovammaisten lasten kuntoutuksessa viittomakieleen suhtaudutaan edelleen osin epäilevästi.

”Alalla vallitsee vielä monenlaisia mielipiteitä. Viittomakieltä vieroksutaan, ja ajatellaan, että sitä tarvitsevat vain kuurosokeat ja monivammaiset. Tutkimustulokset osoittavat selvästi, että erityisesti heikommin kuulevat, mutta myös kuulonsa kanssa paremmin pärjäävät tarvitsevat joskus tulkkia. Silloin viittomakieli on positiivinen asia, joka laajentaa kommunikaatiota”, toteaa Rainò.

”Viittomakieli – kuten muutkin kielet – ottaa koko ajan vaikutteita kieliympäristöstään. Tällä hetkellä viittomakieliset ja ne, jotka vannovat implantoinnin nimiin ovat selvästi eri leireissä. Siinä välissä on myös sellaisia huonokuuloisia, jotka tarvitsevat suomea kirjoittavaa tai viittovaa tulkkia”, analysoi Rainò. – ”Tulkkien toimintakenttä laajenee entistä enemmän huonokuuloisiin. Heidän tilannettaan ei kuitenkaan tunneta tarpeeksi hyvin. Pitäisi päästä kokeilemaan erilaisia uuden tekniikan suomia mahdollisuuksia.”

Ammattikuvan laajentuminen näkyy tulkkikoulutuksessa

Humakin viittomakieli- ja tulkkausalan johtaja Eeva Salmi toteaa, että paineita on tulkin ammattikuvan laajentamiseen muihin tulkkausmuotoihin.

”Tutkimuksen keskeinen viesti on asiakkaiden tarpeiden yksilöllisyys ja menetelmien kirjo. Humakin tulkkikoulutuksessa tämä on ennakoitu jo edellisessä opetussuunnitelmauudistuksessa, jossa painopisteenä oli vuorovaikutusosaamisen lisääminen ja kyky mukauttaa tulkkauskieltä ja -menetelmää tilanteen mukaisesti”, toteaa Salmi.

Salmen mukaan tulkkikoulutuksesta valmistuvilla on viittomakielen tulkkauksen lisäksi yleensä toinen vahva osaamisalue, kuten viitottu puhe tai kirjoitustulkkaus, mikä on lisätty uutena suuntautumisesta tulkkikoulutukseen. Humak näkee erittäin tärkeänä myös jo työelämässä olevien tulkkien koulutuksen ja onkin lisännyt merkittävästi aikuiskoulutuksen tarjontaa viimeisten vuosien aikana.

”Kirjoitustulkkauksen tarve on lisääntynyt ja näyttäisi, että sen kysyntä lisääntyy myös jatkossa. Teknologia kehittyy nopeasti, joten sillä saralla tullaan ottamaan edistysaskeleita kohti entistä laadukkaampaa tulkkauspalvelua”, ennakoi Salmi.

Opiskelijat ovat osa kieliyhteisöä opintojen alusta alkaen

”Viittomakielen muutos tapahtuu kieliyhteisössä ja Humakin pedagoginen ote korostaa työskentelyä työelämää ja asiakkaita lähellä, kertoo Eeva Salmi.” Tulkkiopiskelijat ovat opintojen alusta lähtien läsnä kieliyhteisössä ja oppivat siten kieltä ja kulttuuria aidoissa ympäristöissä. Näin he myös pystyvät tekemään jatkuvasti havaintoja kielenkäytössä tapahtuvista muutoksista”.

Tutkimustarvetta on muuttuvalla alalla paljon. Kansainvälisestikään asiaa ei ole tutkittu. Nyt tehty tutkimus olisi tärkeätä saada myös englanniksi.

Millaisia kuntoutoutus- ja tulkkauspalveluja sisäkorvaistutetta käyttävät lapset ja nuoret tarvitsevatr
Tutkimus selvittää sisäkorvaistutetta käyttävien lasten ja nuorten tarpeita

Julkaisu: Martikainen L, Rainò P. Sisäkorvaistutetta käyttävien lasten ja nuorten kuntoutus- ja tulkkauspalvelujen toteutuminen ja tarve tulevaisuudessa. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 89, 2014. ISBN 978-951-669-960-1 (nid.), 978-951-669-961-8 (pdf).

Painettujen kirjojen tilaukset: julkaisut@kela.fi