Turun korkeakoulujen Kakkosten päivä järjestetään verkon välityksellä 13.3.2020

Humanistinen ammattikorkeakoulun opetus toimii myös erilaisissa verkkoympäristöissä.

Koronavirustilanteen vuoksi Turun korkeakoulujen (Turun yliopisto, Turun ammattikorkeakoulu, Diak ja Humak) toisen asteen opiskelijoille suunnattu Kakkosten päivä järjestetään etäyhteyksin, ei yliopiston kampuksella kuten alun perin on ilmoitettu. Åbo Akademi ja Novia ilmoittivat tiistaina peruvansa samaan aikaan järjestettäväksi suunnitellun UniYH-päivän.

Kakkosten päivän tarkoituksena on tutustuttaa lukiolaiset opintotarjontaan, yliopisto-opiskelun luonteeseen ja koulutusten antamiin valmiuksiin työelämää varten.

Päivän ohjelma verkossa – voit osallistua tapahtumaan kaikkialta

Päivän ohjelma pyritään toteuttamaan mahdollisimman pitkälti ilmoitettujen aikataulujen mukaan. Esittelytilaisuuksien seurantalinkit tullaan viemään sivulle https://www.utu.fi/fi/opiskelijaksi/tutustu-yliopistoon/kakkosten-paiva torstain 12.3. aikana. Enemmistö esittelyistä on seurattavissa suoratoistona, mutta osa esittelyistä nauhoitetaan ja niitä voi katsella myöhemminkin.

– Seuraamme aktiivisesti koronavirustilannetta ja viranomaisten ohjeita. Vaikka Suomessa ei ole nähty tarvetta rajoittaa yleisötilaisuuksien järjestämistä ja korkeakoulut niitä toistaiseksi lähes normaalisti järjestävätkin, on kakkosten päivän osalta ollut epäröintiä osallistujienkin suunnalta koronan leviämisriskin vuoksi. Verkkovälitteisellä Kakkosten päivällä haluamme tarjota riskittömän osallistumismahdollisuuden esittelytilaisuuksiin. Tämä mahdollistaa myös kauempana lukio-opintoja suorittavien osallistumisen päivän ohjelmaan. Valitettavasti aivan kaikkea päivään suunniteltua ohjelmaa (muun muassa esittelykierrokset kampuksella) emme tällä aikataululla pysty verkon kautta toteuttamaan, mutta valtaosa esittelyistä järjestetään kuitenkin, Turun yliopiston opiskelijavalinnan ja hakijapalveluiden osastopäällikkö Mari Kähkönen sanoo.

Humakin koulutusesittelyt

Koulutusesittelyt soveltuvat erityisen hyvin myös 18.3.-1.4. yhteishaussa opiskelupaikkaa hakeville. Humakin koulutusesittelyistä vastaa hakijapalveluiden asiantuntija Karri Soppi, joka esittelee Humakin yhteisöpedagogi-, kulttuurituottaja- ja tulkkausalan koulutuksia ja opiskelumuotoja. Kukin sessio kestää noin 30 minuuttia.

Etäesittelyssä on mukana myös Humakissa opiskelevia tutoreita, jotka kertovat kokemuksiaan siitä, millaista, millaista on korkeakouluopiskelu Humakissa.

Etäyhteys mahdollistaa hakemiseen ja opiskeluun liittyvien kysymysten esittämisen myös esitysten välillä. Voit osallistua tapahtumaan tietokoneella. Tallenne tapahtumasta on katsottavissa verkossa myöhemmin (Humakin YouTube -kanavalla ja tällä sivulla).

Linkki koulutusesittelyyn:

https://humak.zoom.us/j/750501726

Ohjeet Zoomin käyttöön:
1) Voit ladata Zoomin ilmaisversion käyttöön osoitteesta: https://zoom.us tai vaihtoehtoisesti ladata sovelluksen App Storesta tai Google Playsta.
2) Ohjeet kokoukseen liittymiseen ja tietoja järjestelmävaatimuksista löydät osoitteesta: https://support.zoom.us/hc/en-us/articles/201362193-Joining-a-Meeting 

Humakin esittelyajat:

10.30 Yhteisöpedagogiikka (järjestö- ja nuorisotyö, työyhteisön kehittäjä, seikkailukasvatus)

11:30 Kulttuurituotanto

12:30 Tulkkausala

Päivivystämme Zoomissa myös esitysaikojen ulkopuolella koko päivän kello 10  – 14 välisen ajan “e-ständinä”. Poikkea rohkeasti linjoille esittämään opiskeluun liittyviä kysymyksiä.

2020-03-11 14:46:14