Liittyviä tiedostoja

Humakissa jaettiin 120 tutkintotodistusta perjantaina 29.5. 2015. Valmistujaisjuhlia pidettiin Pääkaupunkiseudun yksikössä Helsingissä sekä Jyväskylän, Kuopion ja Turun yksiköissä.

Rehtori Tapio Huttula puhui Helsingissä. – Te ette ole valmiita, aloitti hän puheensa – Onnittelen teitä saavuttamastanne välietapista ja samalla kerron, että uudet ammatillisen kehittämisen haasteet odottavat teitä. Ihminen ja ammattitaito eivät koskaan tule valmiiksi.

Huttula kommentoi ajankohtaista hallitustilannetta toteamalla, että kyllä tämänkin hallituksen ohjelma on kirjoitettu niin, että se huutaa Humakin työtä. Meidän osaamistamme tarvitaan esim. osallisuuteen, syrjäytymisen ehkäisyyn ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksiin liittyvissä kysymyksissä.

  • Älkää unohtako Humakia, kehotti valmistuneita Huttula – Auttakaa meitä säilyttämään kosketuksemme työelämään.

Humakin pääkaupunkiseudun yksikön valmistujaisjuhlassa jaettiin 49 tutkintotodistusta (kuva ylhäällä)

Turun alueyksikön valmistujaisjuhlassa Harjattulan kartanossa todistuksen sai 16 kulttuurituottajaa (AMK)

Palkittuja pääkaupunkiseudulta

Yhteisöpedagogiksi huippunopeasti

Satu Korkeamäki sai todistuksen yhteisöpedagogi (AMK) -tutkinnosta vain vuoden ja 6 kuukauden päiväopiskelun jälkeen.

Stipendillä hyvin sujuneesta opiskelustaan ja ansiokkaasta opinnäytetyöstään palkittu Korkeamäki on aiemmin suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon ja toiminut viestinnän asiantuntijana 15 vuotta.

  • Humakissa oli mahdollista lukea hyväksi aiempia opintoja ja opinnollistaa omaa osaamistaan muutenkin, kertoo Korkeamäki. Suoritin opintopisteitä esimerkiksi pitämällä luennon erikoisalastani Hiljaisen tiedon johtamisesta.

Korkeamäki kertoo myös tehneensä kehittämisprojektinsa ja opinnäytetyönsä samasta aihepiiristä. Opinnäytetyön aiheena oli Hiljaisen tiedon jakaminen: merkittävä seikka strategiassa.

Analyysin lisäksi valmistui opas organisaatioiden käyttöön, joka sisältää käytännössä hyväksi havaittuja ohjeita ja malleja hiljaisen tiedon jakamiseen sekä vastauksia tutkimuskysymyksiin.

Satu Korkeamäen mielestä Humakin lehtoreiden joustava ja ammatillinen näkemys ja yksilölähtöinen ohjaus ansaitsee erityiskiitoksen.

Kulttuurituotannon opinnäytetyö Video on Demand –palvelusta palkittiin stipendillä

Tuore kulttuurituottaja (AMK) Inka Virtanen kertoo, että hänen opinnäytetyönsä lähtökohtana oli se, että muutaman vuoden sisällä odotettavissa on isoja muutoksia jakeluketjussa sekä VOD-palveluiden taloudellisessa merkityksessä elokuvantuotannossa.

Tärkeä kysymys on kuka elokuvan VOD-oikeuksia tulee hallitsemaan, pohtii Virtanen.

  • Lähdin tekemään tulevaisuuskartoitusta, järjestämällä kaksi skenaariotyöpajaa, jossa alan ammattilaiset keskustelivat mahdollisista tulevaisuuden suuntaviivoista, kirjoittaa Virtanen.

Palkittuun opinnäytetyöhön kuuluu myös lyhyt video aiheesta, sillä audiovisuaalinen sisältö saavuttaa paljon helpommin aiheesta kiinnostuneet kuin opinnäytetyö. Lataa video

Muutos vahvasti läsnä viittomakielialalla

Valmistuneen opiskelijan puheenvuorossaan Sari Lindströmin teemana oli muutos. Tulkin työnkuva on laajentunut, mikä vaikuttaa voimakkaasti osaamisvaateisiin ja koulutuksen sisältöihin.

– Opiskeluaikanamme olemme kokeneet sisäisen muutoksen, sen miten ujosta tytöstä on kasvanut katseiden alla viihtyvä tulkki.  Edessä on nyt ulkoinen muutos – ala muuttuu, mutta muututan sitten mekin! totesi Sari lopuksi.