TIEDOTE                                                                                           

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi, Sivistystyönantajat, Professoriliitto, Tieteentekijöiden liitto, OAJ, SYL ja SAMOK edellyttävät, että hallitus lisää täysimääräisesti budjettiriihessä talousarvioon 2020 hallitusohjelman mukaiset lisäykset korkeakoulujen perusrahoitukseen.

Järjestöt ovat pettyneitä valtiovarainministeriön perjantaina julkaistuun talousarvioehdotukseen. Siinä ei ole huomioitu opetus- ja kulttuuriministeriön hallitusohjelman mukaista esitystä siitä, että yliopistojen perusrahoitusta nostetaan 40 miljoonaa ja ammattikorkeakoulujen 20 miljoonaa euroa vuodessa. Valtiovarainministeri Lintilän ehdotuksessa korotukset vuodelle 2020 ovat vain neljäsosa hallitusohjelmassa luvatusta.

Odotukset vuoden 2020 talousarvion osalta olivat korkeakouluissa hallitusohjelman jälkeen positiiviset. Rahoituksen piti kääntyä pitkän leikkauskierteen jälkeen nousuun.

Täysimääräiset indeksikorotukset sekä hallitusohjelmassa sovittu erillinen 60 miljoonan euron perusrahoituksen korotus paikkaavat osaltaan edellisten hallitusten päätösten myötä syntynyttä noin puolen miljardin vajetta korkeakoulujen julkiseen rahoitukseen. Nyt valtiovarainministeriö on leikannut luvatusta summasta kolmeneljäsosaa.

Jatkuvan oppimisen edistäminen ja aloituspaikkojen lisääminen vaativat väistämättä panostuksia, jotka tässä budjettiesityksessä jäävät vajaiksi. Koulutuksen rahoittamiseen tarvitaan luvattu käänne.

Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja Petri Lempinen, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry, 040 766 7805
Toiminnanjohtaja Leena Wahlfors, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry, 050 522 9421
Johtaja Laura Rissanen, Sivistystyönantajat ry, 041 540 45 05
Koulutusjohtaja Heljä Misukka, Opetusalan ammattijärjestö OAJ, 050 528 66 82
Toiminnanjohtaja Johanna Moisio, Tieteentekijöiden liitto, 0400 874 135
Puheenjohtaja Jouni Kivistö-Rahnasto, Professoriliitto, 045 657 5757
Puheenjohtaja Iiris Hynönen, Suomen opiskelijakunnan liitto SAMOK ry, 050 389 1000
Puheenjohtaja Sanni Lehtinen, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL, 044 906 5007

Tausta:

  • Parin edellisen hallituskauden aikana korkeakoulujen määrärahojen indeksitarkistukset ovat olleet pääsääntöisesti jäädytettyjä. Lisäksi määrärahoihin on tehty merkittäviä leikkauksia.
  • Ammattikorkeakoulujen julkinen rahoitus on laskenut näiden päätösten myötä yli 200 miljoonaa ja yliopistojen noin 300 miljoonaa.
  • Lisäksi tutkimus- ja kehittämisrahoitukseen on tehty satojen miljoonien leikkaukset.
  • Vaikka korkeakoulut ovat onnistuneet paikkaamaan rahoitusta muun muassa kansainvälisellä tutkimusrahoituksella, kokonaisrahoitus on laskenut eikä merkittäviltäkin henkilöstövähennyksiltä ole vältytty.

Linkki uutiseen Arenen sivuilla: http://www.arene.fi/ajankohtaista/arene-unifi-sivistystyonantajat-professoriliitto-tieteentekijat-oaj-samok-syl-valtiovarainministerion-budjettiesitys-petti-korkeakoulut/