Humakilaisille kunniamerkkejä

Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari on myöntänyt 6.12.2024 kahdelle humakilaiselle kunniamerkit.  

Ritarikunnat julkaisivat kunniamerkkien saajat 3.12.2024. Kunniamerkin myöntämisen kriteerinä on ollut merkittävät ansiot, joita palkitut humakilaiset ovat osoittaneet omalla ammattialallaan tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä.  

Kunniamerkit on myönnetty seuraaville humakilaisille: 

Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki (SL R I) 

rehtori, toimitusjohtaja Jukka Määttä 

Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki (SVR R)  

tutkija Päivi Rainò 

Lämpimät onnittelut kunniamerkkien saajille!  

Kaikki 6.12.2024 myönnettyjen kunniamerkkien saajat löytyvät ritarikuntien verkkosivuilta. 

Päivi Rainò: “viittomakielinen kuuro henkilö joutuu taistelemaan aivan ruohonjuuritasolla siitä, että hän saa tarvitsemansa ja hänelle lain mukaan kuuluvan palvelun” 

Päivi Rainò on tehnyt koko uransa vaikuttavaa kehittämistyötä viittomakieli- ja tulkkausalalla erityisesti kuurojen ja kuulovammaisten henkilöiden parissa kansallisesti ja kansainvälisesti. Hän on väitellyt yleisestä kielitieteestä Helsingin yliopistossa, ja hänellä on suomalaisen viittomakielen dosentin arvo Jyväskylän yliopistossa. Rainò on työskennellyt vanhempana tutkijana Humakissa vuodesta 2019 lähtien. Vuosina 2012–2017 hän toimi Humakissa Tulkkaus ja kielellinen saavutettavuus -alan yliopettajana.  

Rainòlla on pitkäaikainen kokemus erityisesti kuuroihin ja kuulovammaisiin kohdistuvien valtakunnallisten selvitysten kyselytutkimusten suunnittelusta ja läpiviemisestä. Hän on tuottanut n. 120 suomalaiseen viittomakieleen, viittomakielisten demografiaan, kielelliseen saavutettavuuteen sekä tulkkaukseen ja kääntämiseen liittyvää vertaisarvioitua tai muuta tieteellistä tai ammattialan tutkimus- ja kehittämistyöhön liittyvää julkaisua.  

Haastattelimme tutkijaa tunnustuksen tiimoilta. 

Mitä kunniamerkki merkitsee sinulle? 

“En todellakaan osannut odottaa mitään tällaista. Silloin paperilehtien aikaan, kun kunniamerkkien saajat julkaistiin itsenäisyyspäivänä Helsingin Sanomissa, luin nuo sivut tarkkaan ja tutkailin, satunko tuntemaan heistä ketään. Kunniamerkki on aina ollut mielestäni hieno tunnustus, ja osoitus henkilön päättäväisyydestä ja uskosta oman työnsä tai muun toimintansa merkitykseen, millä tahansa saralla. Nyt kun sain Humakin rehtorilta tekstiviestin, että hän oli yrittänyt tavoitella minua onnitellakseen saamastani kunniamerkistä, vastasin että ehkä nyt onnitellaan väärää henkilöä. Lähdin tutkimaan asiaa verkosta ja siellähän nimeni oli: Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkin alla. Harvoin olen ollut sellaisessa tunnemyrskyssä, siirtyen epäuskosta sydämen täyttävään iloon ja sitten tuli tietysti kyyneleet. Lähetin samalla kiitokset yläilmoihin vanhemmilleni.” 

Entä miltä tuntuu saada kunniamerkki juuri kuurojen ja viittomakielisten parissa tekemästäsi työstä? 

“Vanhempani olivat kuuroja enkä lapsuudessa ja nuoruudessa millään tavoin halunnut tuoda perhetaustaani ja perheemme erilaisuutta ja viittomakielisyyttä esille. Lapsena olin jopa lastensuojelun valvonnassa, koska perheemme oli niin epätavallinen. Opiskellessani myöhemmin suomea ja kielitieteitä poikkeava taustani muuttuikin muuttuneessa yhteiskunnallisessa ja tutkimuksellisessa ilmapiirissä, ja samalla minunkin mielessäni, kiinnostavaksi ja tutkimuksen arvoiseksi. Kiitos myös 1980-luvun alussa yleisen kielitieteen professoriksi Helsingin yliopistoon tulleen Fred Karlssonin, joka otti omaan virkaanastujaisesitelmäänsä viittomakielen tulkin mukaan ja jätti teollaan lähtemättömän muistijäljen paikalla olleeseen, koko Helsingin yliopiston professorikuntaan. Tuo virkaanastujaisesitelmä sai minutkin kertomaan hänelle taustastani, minkä jälkeen pääsin opiskelijana mukaan juuri aloitettuun suomalaisen viittomakielen tutkimushankkeeseen. Sain opiskella viittomakielen tutkimusta, mikä sitten viitoitti myöhempää uraani. Olen ollut onnekas siinä, että olen sattunut paikalle oikeaan aikaan – tai oikeammin: minua on ohjattu aina seuraavaan ja sitä seuraavaan hankkeeseen tai toimeen niin tutkijana kuin kouluttajanakin. Olen tästä kaikille minua tällä mutkittelevalla tielläni ohjanneille – Kuurojen Liitosta (ja Kuurojen kansanopistosta) Kotimaisten kielten keskukseen, Jyväskylän yliopistoon, ja välillä Yleisradioonkin, sekä useammankin kerran Humanistisessa ammattikorkeakoulussa eri toimissa työskennelleenä, todella kiitollinen. Ja kiitollinen myös kaikille niille innostaville viittomakielisille ihmisille, joiden kanssa olen voinut tehdä töitä – sekä elää että olla myös viittomakielinen.” 

Mitä Suomessa voitaisiin tehdä toisin kuurojen ja viittomakielisten/viittomakielen osalta? Mikä on jo nyt hyvin, mitä pitäisi kehittää? 

”Olen tehnyt 2020-luvulla kaksi viittomakielisille suunnattua kyselytutkimusta, jotka liittyvät kielellisiin oikeuksiin ja kielelliseen saavutettavuuteen. Näiden kautta olen havahtunut siihen, että vaikka yhteiskunta ja lainsäädäntö tunnustavat viittomakielen merkityksen ja viittomakielisten kielelliset oikeudet todellakin aivan eri tavoin kuin vielä ollessani nuori opiskelija, siis melkeinpä puoli vuosisataa sitten, ei lain kirjain kuitenkaan toteudu tavallisen viittomakielisen ihmisen arjessa niin kuin pitäisi. Viittomakieliset joutuvat muistuttelemaan virkamiehiä ja julkisen palvelun toimessa työskenteleviä siitä, että juuri näiden velvollisuus olisi tilata tulkki viittomakielisen asiakkaan saapuessa paikalle. Kun tulkkia ei useimmiten paikalla sitten ole, viittomakieliset tilaavat tulkin varmuuden vuoksi itse paikalle. Sitten Kela, jolle kuuluu vasta toissijaisesti järjestää tulkki, tivaa asiakkaalta, miksi hän on näin tehnyt. En voi ymmärtää sitä, että viittomakielinen kuuro henkilö joutuu taistelemaan aivan ruohonjuuritasolla siitä, että hän saa tarvitsemansa ja hänelle lain mukaan kuuluvan palvelun. Hän on kuin hiidenkirnussa pyörivä kivi – hinkkaa kalliota, tekee sinne kuoppaa, eikä mikään muutu. Kallio ympärillä pysyy samana. Vaikka tätäkin ongelmaa on käsitelty joka ikisellä vaalikaudella 2000-luvun alkupuolelta lähtien myös eduskunnassa ja perustuslakivaliokunnassa ja erilaisten asiamiesten toimistoissa. Tämä epäkohta ja tilanteesta tehdyt valitukset pyörivät eräänlaisessa akanvirrassa ilman että ne muuttaisivat virran kulkua mihinkään. Tulkkauspalvelut tulisi järjestää yhden luukun periaatteella ja siten, että asiakas tietää olevansa kielellisesti turvattu kaikkialla kuten laki olettaa. Piste.”  

Millaiset terveiset lähettäisit?  

“Sydämelliset ja kiitolliset terveiset teille kaikille, joita olen kohdannut – niin viittomakielisille kuin kaikille muille, viittomakielten puolia pitäville, viittomakieltä tutkiville, sitä opettaville ja viittomakielistä muuten kiinnostuneille. Ilman teitä en olisi minä enkä olisi tätä kunniamerkkiäkään saanut. Hyvää itsenäisyyspäivää, rakkaat te!”