Tule, tuupataan! Kulttuurintekijät tärkeän äärellä

Kulttuurituotannon ja -politiikan toimijat kokoontuivat syyskuussa Italian Lecceen keskustelemaan kestävän kehityksen, taiteen ja kulttuurin solmukohdista. Parinsadan osallistujan ja ympäri maailmaa paikalle saapuneiden tutkijoiden ja alan toimijoiden tavoitteena oli löytää keinoja, joilla julkista keskustelua hallitsevan talouspuheen lomaan saataisiin mukaan myös kulttuurisia ja taiteellisia painotuksia.

Encatcin 32. konferenssi pidettiin Leccessä, Italiassa 18.-20.9.2024. Kuvakaappaus encatc.org-verkkosivulta.

Tunne ihminen

Konferenssin avausesitelmässä Salenton yliopiston kauppatieteiden professori Salvatore Rizzello hahmotteli käyttäytymistieteellisen lähestymistavan yhtymäkohtia kestävän kehityksen edistämiseen, ja siinä sivussa myös kulttuurin mahdollisuuksia aikamme, kuten on tullut tavaksi todeta: ”viheliäisten” (wicked) ongelmien taklaamiseen. Rizzellon esittämä ratkaisu kytkeytyi siihen, miten taiteen avulla on mahdollisuus vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja sitä myöten käyttäytymiseen ja talouden rakenteiden uudistamiseen. Taide voi ikään kuin töniä tai lempeästi tuupata meitä kohti parempaa ja kestävämpää huomista.

Kulttuurituottajien ja politiikan tekijöiden kattojärjestö, Encatc, on aina ollut poikkitieteellisyyttä korostava verkosto, joten Rizzellon käyttäytymistaloustieteelliselle ajattelulle on kulttuurituotannossa muheva maaperä. Käyttäjälähtöisyys, kokeilukulttuuri, palvelumuotoilu ja systeemiajattelu ovat vuosituhannen alusta lähtien olleet kulttuurialan tutkimuksellisia ja pedagogisia lähtökohtia etelästä pohjoiseen, idästä länteen.

Huomio on siinä, miten ihmiset toimivat yksilöinä ja ryhmissä, mitkä tekijät vaikuttavat heidän valintoihinsa ja miten yksilöllinen etu resonoi yhteisen hyvän kanssa. Rahalla, rangaistuksilla, informaatiolla on vaikutuksensa, mutta avoimuus, vuorovaikutteisuus ja läpinäkyvyys saattavat pehmeämpinä keinoina johtaa parempaan, ja kestävämpään lopputulokseen.

Ihminen on, kuten käyttäytyy

Tuuppaus (nudging) oli yksi Rizzellon esitelmän avainkäsitteitä ja termi, joka on pyörinyt taloutta ja käyttäytymisperusteisia tutkimusmenetelmiä sivuavien keskusteluiden kaanonissa 1990-luvulta lähtien. Tuuppaus löytyy myös Demos Helsingin ja Avantonin vuoden 2015 hankeraportista, jossa mallinnettiin käyttäytymisperusteisen tiedon hyödyntämistä julkishallinnon tarpeisiin.

Raportissa tuuppaaminen määriteltiin yritykseksi ”vaikuttaa ihmisten päätöksentekoon, valintaan tai käyttäytymiseen ennustettavalla tavalla hyödyntäen ihmismielen sisäisiä vääristymiä ja oikoreittejä”. Käsitteen monen mielestä synkän behavioristisen pilven ympärille on sittemmin piirtynyt kultareunus nudge plus, jossa yksilöllistä päätöksentekoa tuetaan mahdollisuudella myös sen tiedolliseen reflektointiin, mikä voi puolestaan johtaa pitkäkestoisempaan muutokseen.

Tuuppaamista tapahtuu, kun ihmiselle annetaan mahdollisuus valita eri vaihtoehdoista itselleen sopivin. Kysymys on valintamuotoilusta (choice architecture), jossa päätöksenteon ympäristöä on muokattu valintaa tukevaan suuntaan. Klassinen esimerkki on miesten urinaali, jossa kaakelin pintaan on liimattu kärpästarra. Kuva ohjeistaa sanattomasti käyttäjää ja säästää samalla siivouskustannuksia.

Terveelliseen ruokavalioon siirtymistä tuupataan asettamalla näkyville hedelmiä muun ruuan rinnalle. Hotellien aamiaispöydän pienemmät lautaset edistävät ruokahävikin vähentymistä ilman, että asiakkailta kielletään mitään. Hävikin kertymistä ajantasaisesti seuraavat infotaulut (= nudge plus) puolestaan tekevät yksilöllisestä valinnasta jotakin suurempaa.

Taide tekee toisin

Rizzellon puheenvuoro Encatcin konferenssissa hahmotteli enemmän teoreettisesti kulttuuritoimijoiden tuuppausmahdollisuuksia kestävän kehityksen vauhdittamisessa. Käytännön esimerkkien esittely oli jätetty pyydetyille kommenttipuheenvuoroille. Humakin TKI-asiantuntija Nina Luostarinen näytti sanoin ja kuvin, miten taidepohjaisiin elämyspalveluihin voidaan liittää luonnonsuojelullisia tavoitteita.

Yhteisölliset ja leikillisin keinoin toteutetut taideprojektit antavat osallistujille mahdollisuuden uuteen ja yllättävään ympäristökokemukseen. Näihin kytkeytyy paitsi tiedollisia myös taiteen tekemisen kautta empatiaa tukevia tekijöitä. Siten esimerkiksi Lapin Sierijärven maisemiin syksyllä 2021 toteutetusta ympäristötaideteoksesta tuli osallistujille kuin huomaamatta osa suon ennallistamisprojektia ja ekologista tietämystä vahvistava yhteisöllinen kokemus.

Sierijärven maisemaan tehty ympäristötaideteos. Kuva: Antti Kurola, Nina Luostarinen & Antti Stöckell. Lähde: insea.org

Lintuperspektiiviä hyödynnettiin myös toisessa Luostarisen esittelemässä projektissa, josta löytyy tarkempi kuvaus myös hänen Lapin yliopistossa tarkastetusta väitöskirjastaan Paikkaleikkejä ja leikin paikkoja (2023). Turun yliopiston johtamassa hankkeessa haluttiin kiinnittää huomiota Itämeren tilaan ja hupeneviin kalakantoihin. Tätä tarkoitusta varten Luostarinen kehitti maataideprojektin, jossa ihmiset joko yksinään tai ryhmissä laativat alueelta löytyvän tai sinne tuotetun materiaalin avulla kalanmuotoisen kuvion. Lopputulos tuli kaikkien näkyville droonikuvassa.

Aikaan ja paikkaan sidottu, yhteisöllisesti toteutettu taideteos antaa mahdollisuuden muokata vaikeasti hahmotettavasta ongelmasta jotakin samalla kertaa erityistä ja yleispätevää.

Maanparannukseen tarkoitetulla kalkille toteutettu taideprojekti, jolla haluttiin kiinnittää huomiota meren tilaan ja hupeneviin kalakantoihin. Kuva: Oliver Eskolin. Lähde: Luostarinen, N. (2023). Building, believing, becoming: Participatory playful land art intervention for creating empathy and meliorism. International Journal of Education Through Art 19(1), 59–67. 

Tule, tuupataan!

Encatcin kolmipäiväinen konferenssi oli aiempien vuosien tapaan aiheiltaan, lähestymistavoiltaan ja osittain myös teemoiltaan runsas kattaus kaikesta siitä, mikä on tänään pinnalla kulttuurialan keskusteluissa. Vuosi sitten Helsingissä etualalla olivat tekoälyn mahdollisuudet ja uhkakuvat, kulttuurialaa koskettavat taloudelliset kiristykset ja kestävää kehitystä tutkailevat näkymät. Näistä aihepiireistä oli myös Leccen tapaaminen tehty.

Vaikka alan näkymät eivät ole kaikin tavoin positiiviset ja pessimismiltä on vaikea välttyä, yksittäiset toimenpiteet ja esimerkit vievät asioita eteenpäin. T. S. Eliot totesi aikoinaan eräässä runossaan, että maailma loppuu ”ei paukahtaen vaan kitisten” (suom. Kai Mäkinen). Ennen kuin näin käy, kitistään silti ja tuupataan toisiamme parempaan elämään.