Snuta
Digitaalinen
sairaalanuorisotyö
Snuta on 13–17‑vuotiaille pitkäaikaissairaille nuorille tarkoitettua digitaalista nuorisotyötä Discordissa. Mukaan voi tulla sekä sairaalasta että kotoa käsin.

Toimintaa nuorten ehdoilla
Snutan toiminta tapahtuu Discord-alustalla keskiviikkoisin klo 17–19. Snutan toimintaa ohjaavat ammatillisesti koulutetut nuoriso-ohjaajat ja ohjaus perustuu sensitiiviseen, nuorisotyölliseen työotteeseen.
Nuorten yksilölliset elämäntilanteet ja sen hetkiset voimavarat tiedostetaan toiminnan suunnittelussa ja ohjauksessa, mutta nuori kohdataan ensisijaisesti kuitenkin aina nuorena, ei sairauden kautta.
Toiminta perustuu Discord-alustalla avattuihin turvallisen tilan periaatteisiin, joihin sitoutuvat sekä ohjaajat että Snutalla käyvät nuoret, eli snutalaiset.

Toiminnan pohjalla on kausisuunnitelma, jota muokataan tarvittaessa ohjauskerroilla osallistuvien nuorten sen hetkistä toimintakykyä vastaavaksi. Toimintaa pyritään suunnittelemaan osallistaen ja nuorilähtöisesti – Snuta-kerroilla on nuorten toiveesta mm. kokeiltu erilaisia pelejä, vierailtu etänä erilaisissa kohteissa (mm. Särkänniemen Akvaario) ja juteltu kuulumisista.
Toiminta on nuorille vapaaehtoista ja siihen voi osallistua nimettömänä ja itselle sopivalla tavalla joko kirjoittamalla, puhekanavalla tai seuraamalla taustalla muiden keskustelua. Verkkoympäristö mahdollistaa osallistumisen sekä kotoa että omasta potilashuoneesta käsin. Discord on alustana helppokäyttöinen, turvallinen ja laajasti käytössä erilaisissa ohjatuissa nuorten palveluissa. Voit lukea sen käytöstä lisää täältä.

”Nuoret kertovat Snutan saavan tylsät ajatukset pois, sillä siellä keskitytään yhteiseen hauskanpitoon. Sairaudesta ei myökään tarvitse puhua, sillä kaikki tietävät, miksi Snutalla ollaan.”
-Snutan ohjaaja
Miten toimintaan pääsee mukaan?
Toimintaan ei tarvitse ilmoittautua erikseen, vaan nuoret voivat tulla mukaan toimintaan aina Snutan aukioloaikoina, eli keskiviikkoisin klo 17–19 (toiminta jatkuu kesätauon jälkeen 13.8.2025 alkaen). Mukaan pääsee luomalla tunnukset ja kirjautumalla Snutan Discord-palvelimelle.
Ensimmäisellä kerralla Snutan ohjaaja juttelee hetken kahdestaan nuoren kanssa (puhe- tai tekstimuodossa). Nuori saa halutessaan mahdollisuuden kysyä toiminnasta ja kertoa omista toiveistaan ja mahdollisista tarpeistaan. Näin varmistetaan, että nuoren osallistuminen toimintaan olisi mahdollisimman sujuvaa. Tämän jälkeen nuori voikin hypätä suoraan mukaan yhteiseen toimintaan muiden snutalaisten kanssa. Tervetuloa Snutalle!
Seuraa Snutaa Instagramissa
Instagram-tililtämme löydät ajankohtaiset tiedot toiminnasta sekä viikottaisten tapaamisemme teemat.

Heräsikö kysyttävää?
Toiminta on Humanistisen ammattikorkeakoulun Digitaalisen sairaalanuorisotyön kehittäminen ja valtakunnallistaminen -hankkeen organisoimaa. Humakilla on yhteistyösopimus toiminnan järjestämisestä yliopistollisten sairaaloiden kanssa. Hanketta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Ota yhteyttä hankkeen projektipäällikköön Sari Huttuun.
Sari Huttu
Lehtori Helsingin kampusTukea nuorten hyvinvoinnille
Toiminnan tavoitteena on tukea nuorten sosiaalista ja psyykkistä hyvinvointia huomioiden erilaisten pitkäaikaissairauksien vaikutukset nuorten kasvuun, kehitykseen ja osallisuuden mahdollisuuksiin. Snutan kautta nuorille pyritään mahdollistamaan nuoren kasvuun keskeisenä kuuluvia osallisuuden, merkityksellisyyden ja vertaisuuden kokemuksia psyykkisesti ja fyysisesti turvallisessa tilassa.
Snutan toiminta on kehitetty Etelä-Suomen AVI:n rahoituksella (2021–2024) ja pilotoitu yhteistyössä Uuden lastensairaalan kanssa. Pilotoinnin aikana toiminnassa mukana olleet nuoret ovat kertoneet unohtaneensa Snutalla olon aikana ikävät ajatuksensa ja kokeneet toiminnan lisänneen heidän hyvinvointiaan. Vanhemmat puolestaan kertovat Snutan tarjonneen heidän lapsilleen tukea ja myönteisiä hetkiä, jotka ovat auttaneet vaikeiden aikojen yli.
Hankkeen toteutuksesta vastaa Humak – Humanistinen ammattikorkeakoulu ja se toteutetaan yhteistyössä Kympin Lasten kanssa. Toimintaa toteutetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella.