Creve uudistuu – Luovien alojen yrittäjyyden ja monialaisen yhteistyön kehittäminen säilyy keskiössä
Humanistisen ammattikorkeakoulun luovien alojen yrityspalvelu Creve on toiminut jo lähes 17 vuoden ajan palvellen luovien alojen yrittäjiä osaamisen, liiketoiminnan ja yhteistyön kehittämisessä.
Paikallisena hautomotoimintana Varsinais-Suomessa käynnistynyt Creve on vuosien saatossa laajentunut valtakunnalliseksi palvellen yrittäjiksi haluavien ja yritystoimintaa kehittävien yrittäjien tarpeita.
Creven palvelutarjonta vahvistuu jatkossa monialaisen tutkimusohjelmayhteistyön kautta.
Poikkileikkaavalla TKI-toiminnalla yhteiskunnallista vaikuttavuutta
Humakissa TKI-toimintaa toteutetaan organisaatiouudistuksen myötä kolmen poikkileikkaavan tutkimusohjelman kautta. Creve liittyy osaksi Elinvoimaa elämyksistä -tutkimusohjelmaa, jonka kautta pystymme rakentamaan entistäkin vaikuttavampaa, luovaan osaamiseen pohjaavaa monialaista yhteistyötä osana elämystaloutta.
”Kulttuurin, taiteen ja elämysten rooli korostuu yhteiskunnassamme juuri nyt. Luovien alojen osaamisella voidaan tuottaa merkitystä niin ihmisille kuin vaikutusta yhteiskunnan tasolla. Teknologia ja uudenlaiset elämysympäristöt avaavat uusia mahdollisuuksia monialaiselle innovaatioyhteistyölle,” avaa johtava tutkija Laura Päiviö-Häkämies uuden tutkimusohjelman näkökulmia.
”Creve luovien alojen yrityspalveluna on tärkeässä roolissa. Pystymme tuottamaan ja välittämään kansainvälisistä tutkimushankkeista uusinta osaamista yrittäjille ja rakentamaan poikkitieteellistä TKI-toimintaa yritysten tarpeisiin.”
Luovalle osaamiselle on yhteiskunnallisesti tarvetta
Työelämässä korostuu kyky ratkaista haasteita luovan ongelmanratkaisun, monialaisten innovaatioiden ja vastuullisuuden avulla. Luovalla osaamisella voidaan olla rakentamassa myös muiden alojen muutosta.
”Olemme avaamassa ovia yhteistyölle ja vahvistamassa yrittäjien taitoja tulevaisuutta varten. Muutoskyky, riskinotto ja yhteistyöhalukkuus ovat yhtä tärkeitä kuin liiketoiminta- ja substanssiosaaminen”, kertoo liiketoiminnan ja yrittäjyyden asiantuntija Leena Janhila Humakista.
”Taide, kulttuuri ja luova osaaminen ovat ydin, josta voimme ammentaa myös uudeksi liiketoiminnaksi. Aineettomien oikeuksien hyödyntäminen ja monialainen yhteistyö edellyttävät kuitenkin uutta osaamista.”
Humakissa yrittäjyyden keskiössä on ihminen ja yhteistyö. Aito yhteys asiakkaisiin, muihin yrittäjiin ja yhteiskuntaan tuottaa tuloksen lisäksi merkitystä ja positiivista muutosta – ja juuri se on monelle yrittäjälle ratkaisevaa.

Creven verkkosivuilta palvelut ja asiantuntijat yhdestä osoitteesta
Humakin organisaatiouudistuksen yhteydessä toteutettiin myös mittava uudistus verkkosivuihin. Samassa yhteydessä Creven sivut yhdistyivät Humakin sivuihin.
Osoitteemme creve.fi on jatkossakin käytössä ja kokoaa yhteen luovien alojen yrittäjyyshankkeiden tapahtumat, blogit ja uutiset.
Löydät uusilta verkkosivuiltamme
- luovien alojen yrittäjyyshankkeissa tuotettavat maksuttomat palvelut ja tapahtumat
- ajankohtaiset luovien alojen uutiset, blogit, videot ja podcastit
- Creven valmennusohjelmat yrittäjille
- nostot yrittäjille avoimen AMK:n koulutuksista ja maksuttomista mikrokursseista
- asiantuntijat luovien alojen yrittäjyyden, luovan talouden ja monialaisen yhteistyön kehittämiseen.
Creven sosiaalisen median kanavia seuraamalla pysyt kartalla tulevista tapahtumista ja luovien alojen ajankohtaisista avauksista.
Nähdään tapahtumissa!

Creve – Yhdessä kohti luovaa kasvua
Creve tarjoaa osaamisen kehittämistä, uusia verkostoja ja mahdollisuuksia yhteistyöhön luovan alan yrittäjille ja tekijöille valtakunnallisesti. Meiltä saat tukea oman polkusi vahvistamiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen. Tule mukaan rakentamaan tulevaisuutta, jossa luovat ideat kasvavat teoiksi.