Into, ilo ja ideat loistivat hanketeemaisessa Humakin Alumni Talks -verkkotilaisuudessa
Humakin Alumni Talks -verkkotapaamisessa maaliskuun 2025 lopulla. Aiheena oli hanketyö ja sen tarjoamat mahdollisuudet niin yhteisölle kuin yksilölle.
Harvoin näkee niin paljon säteilyä, kuin mitä koettiin Humakin Alumni Talks -verkkotapaamisessa maaliskuun 2025 lopulla. Aiheena oli hanketyö ja sen tarjoamat mahdollisuudet niin yhteisölle kuin yksilölle. Aiheeseen paneuduttiin Humakin ja Laurea-ammattikorkeakoulun esimerkkihankkeilla.
Alumni Talks -verkkotilaisuus järjestetään kolme kertaa vuodessa. Aiheet valitaan kaikkia Humakista valmistuneita kiinnostavista teemoista. Hanke-teema soveltui mainiosti ammatilliseksi kehittymiseksi ja alumnien verkostoitumiseen.
Puhujina Alumni Talksissa olivat Janika Lindström MoveOn-, Keijo-, VAPAA -hankkeista (Laurea AMK) sekä Kati Tikkamäki (Humak) ja Anita Mäntynen (Laurea AMK) TREENI – Työelämän yhteistreenit-hankkeesta sekä Kristiina Vesama (Humak) Moniosaaja-hankkeesta. Kaikilla esiintyjillä on tai on ollut yhteys Humakiin joko työntekijänä tai tutkinnosta valmistuneena.
Hankesuunnitelma herättää esiin keskustelun, yhteistyön ja osallisuuden
Hanketyö liittyy monien alumnien ja ammattikorkeakoulujen henkilöstön työnkuvaan. Äkkiseltään aihe saattaa tuoda mieleen paljon paperitöitä, byrokratiaa, raportteja ja määräaikaiset työsuhteet tai hanketyötä muun työn ohessa. Työelämässä on harvinaista saada keskustella eri tahojen kesken rauhassa. Hanketyö mahdollistaa kuitenkin tutustumisen eri toimijoihin, alojen välisen yhteistyön ja monenlaisten näkökulmien tuomisen esiin. Yhteinen tavoite kehittää jotain uutta innostaa yhteistyöhön.
Hanketoimijaksi voi hakeutua tai joutua. Osallistutaan johonkin rahoitushakuun, joka tukee toimintaa ja myönteisen päätöksen jälkeen alkaa toiminta. Monesti hanke heittää tekijänsä nopeasti niin sanotusti syvään päähän ja jäätävään veteen. Alumni Talks tarjosi kokeneiden hanketyöntekijöiden johdolla tilaisuuden tutustua case-esimerkein kehittämistoimintaan. Esiintyjistä pursusi ilo ja innostus. Esiin nostettiin niin hanketyön realismi kuin aikaan saatujen kehittämistulosten merkitys yhteiskunnassa.
Alumni Talks -tilaisuudessa kuultiin hanketyöstä.
Hanketyö synnyttää parhaimmillaan pitkäkestoista toimintaa
”Ammattikorkeakoulujen vaikuttavuus on tekoja ja yhteiskunnallista keskustelua. Arvot ja asenteet voivat muuttua hankkeiden myötä, kuten on tapahtunut kokemusasiantuntijoiden myötä”, kertoo Laureassa rikosseuraamusalan lehtorina ja hanketoimijana toimiva Janika Lindström. Janika on ollut aiemmin lehtorina myös Humakissa.
Janika kertoi MoveOn-hankkeesta ja VAPAA – Monitoimijainen sosiaalityö vankilasta vapautuvan tukena digitalisoituvasssa yhteiskunnassa -hankkeesta. Keijo-kokemusasiantuntijatoiminta on jatkunut hankkeen päättymisenkin jälkeen.
Hankkeet ovat oivalluksia, osaamisen ja tiedon jakamista, keskustelua sekä uusien käytänteitten ja toimintamallien luomista paremman huomisen hyväksi.
”Kokemusasiantuntijat kertovat omista kokemuksistaan, antavat ohjeita ja näyttävät esimerkkiä, tekevät paljon yhteistyötä eri tahojen kanssa. Moni on löytänyt hankkeen myötä oppimisen ilon ja opiskellut tutkintoja. Ja moni rikoksentekijä on löytänyt Keijo-toiminnasta hyvityksen paikan yhteiskunnalle”, toteaa Janika puheenvuorossaan.
Ammattikorkeakoulut yhdistävät hankkeissa osaamistaan
TREENI -hankkeessa yhdistyvät Laurean sosiaalialan ja Humakin yhteisöpedagogikoulutuksen osaaminen. Tällaisella yhteiskehittämisen otteella tehdään paljon hankkeita.
Anita Mäntynen on kouluttautunut monipuolisesti ja työllistynyt muun muassa verkostoitumalla. Häntä kiinnostaa ammattikorkeakoulun hanketoiminta. Laureasta, jossa on yli 100 hanketta, löytyy mahdollisuuksia kehittämistehtäviin, opettamiseen ja hankkeita, joissa Anita kertoo pystyvänsä toteuttamaan omia tavoitteitaan ja intohimojaan.
Kati Tikkamäki toteaa, että kehittämishankkeissa työskentelevät innostuvat asioista ja haluavat kehittyä itsekin. Hankkeet toimivat myös ammatillisena kehittymisenä itse kehittäjillekin.
”Hankkeet saattavat ihmiset dialogiin. Opitaan ymmärtämään millaisia mahdollisuuksia asioiden toteuttamiseen on ja miten eri tahojen osaamista ja tietoa voidaan hyödyntää. Yhteiskunnallista vaikuttavuutta tehdään paljon ja hankkeet tuottavat paljon materiaaleja ja kirjoituksia”, toteavat Anita ja Kati.
Omasta osaamisesta ja kehittämisideoista kannattaa puhua rohkeasti
”On kiva olla tilaisuudessa, jossa ihmiset ovat innostuneita”, totesi Kristiina Vesama Alumni Talksin päätteeksi. Hän toimii Moniosaajat-hankkeessa, joka vahvistaa järjestöjen osaamista.
Kristiinan viesti oli, että ajankohtainen tieto ja näppärät uudet työkalut ovat tarpeen kentällä. Viestinnällinen puoli on myös tärkeää ja hankkeissa mietitään miten hankkeet saadaan näkyviin.
”Kehittämistyö vaatii rohkeutta ja kehittämishenkisyyttä, hanketyössä pitää pystyä hyppäämään myös jo liikkuvaan junaa. Hanketyössä on pelisäännöt, luottamuksellisuus ja vastuullisuus omasta työstä. Hanketyö vaatii hyvää organisoitumista ja näkemystä mihin ollaan matkalla”, Vesama tiivistää.
Kaikkiaan ihmisillä on tarve puhua osaamisestaan ja työstään.
Alumnitoimintakin tarjoaa hyvän kanavan etsiä yhteistyökumppaneita, rahoitusvinkkejä ja ideoita kehittämishankkeille. Seuraava Alumni Talks on 5.6.2025.
Teksti: Marika Stam.