Koulutuspäällikkö työskentelee osana Humakin valtakunnallista verkostoa
Sanna Pekkisen työura Humakissa alkoi yli 20 vuotta sitten, kun hän saapui Jyväskylän toimipisteelle kulttuurituotannon lehtoriksi.
Kampuksen yhteisöllinen tunnelma vei heti mukanaan ja siitä alkoikin matka, joka on vienyt Sannan opettajan roolista koulutuspäälliköksi ja samalla syvälle kulttuurituotannon ytimeen.
Kulttuurituotannon lehtorin työssä Sanna pääsi opettamaan ja ohjaamaan nuoria kohti ammatillista kasvua. Hänen mieleensä ovat jääneet etenkin ne hetket, kun opetusryhmissä syttyivät lamput ja opiskelijat oivalsivat uusia asioita. Pian opettamisen rinnalle avautui lisäksi mahdollisuus olla mukana hakemassa Humakin ensimmäisiä ESR-hankkeita. Tämä avasi tien hankepuolen töihin ja toi Sannalle projektipäällikön pestin useissa hankkeissa.
Vuonna 2018 Sanna siirtyi kulttuurituotannon tutkintovastaavaksi, joka tarjosi laajemman näkemyksen koko koulutukseen. Uteliaisuus ja mielenkiinto kehittää ammattikorkeakoulun toimintaa ei kuitenkaan jäänyt siihen, sillä vuodesta 2025 alkaen Sanna on työskennellyt kulttuurituotannon ja tulkkauksen koulutuspäällikkönä.
”Tässä roolissa näkee laajasti koko ammattikorkeakoulun kehittämistä ja johtamista – se kiehtoo. Lisäksi tulkkauksen koulutuspäällikkönä olen päässyt ottamaan haltuun uutta toimialaa, joka on ollut hyvin mielenkiintoista” Sanna sanoo.
Nykyään hänen arkensa koostuu lehtoreiden työn tukemisesta, ongelmien ratkaisusta ja tiedon välittämisestä Humakin opettajien ja hallinnon välillä. Tehtäviä monipuolistaa työ yhteistyökumppaneiden kanssa sekä koulutusten kehittäminen toimialojen ja työelämän tarpeisiin.
Sannasta työ Humakissa tuntuu merkitykselliseltä, sillä se on hyvin keskeinen toimija toimialoillaan Suomessa, kuten kulttuurintuotannossa ja tulkkauksessa.
“Meille on erittäin tärkeää, että opiskelijat ovat valinneet juuri Humakin. Vastuullinen ja kiva osa työtä onkin pyrkiä vastaamaan opiskelijoiden odotuksiin alasta ja koulutuksesta. Siten pääsemme lisäksi kehittämään toimialaa eteenpäin.”
Sanna arvostaa Humakissa yhteisöllisyyttä, vaikka työtä tehdään suurimmaksi osaksi verkossa ympäri Suomen sijaitsevien toimipisteiden vuoksi. Hän toteaa, että toimipisteiden jakautuminen valtakunnallisesti on itseasiassa suuri etu, kun rakennetaan laajoja verkostoja ja pysytään kartalla oman alan ajankohtaisista käänteistä.
”Humakissa asioista on lupa innostua ja viedä omia ajatuksia eteenpäin. Kehitysehdotukset otetaan vastaan, ja jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa,” Sanna kuvailee, ”Esimerkiksi hankeideat, joista muut innostuvat, tuovat uutta intoa omaankin työn tekoon. Pienessä ja tiiviissä työyhteisöissä yhteistyön merkitys korostuu ja vastuuta kannetaan kollektiivisesti!”