Hyppää sisältöön

Tekoäly herätti innostunutta keskustelua SaavutaÄly -hankkeen verkostotapaamisessa

20.3.2025

Tekoäly on yhä merkittävämpi osa työelämää ja järjestötoimintaa, ja sen mahdollisuudet sekä haasteet puhuttavat laajasti.

SaavutaÄly-hankkeen neljäs verkostotapaaminen järjestettiin Humakin Helsingin toimitiloissa Valkeassa talossa. Tapaaminen toi yhteen noin 15 osallistujaa eri järjestöistä keskustelemaan tekoälyn merkityksestä ja sen soveltamisesta järjestötoiminnassa.

Osallistujia pöydässä keskustelemassa ja tutustumassa toisiinsa.

Asiantuntijapuheenvuorossa kuultiin Laurean tietojenkäsittelyn lehtorin Outi Loikkasen hyvistä käytänteistä tekoälyn käyttötapauksia työelämässä. Hän kannustaa kaikkia kokeilemaan tekoälyä: ”Pitää rohkeasti kokeilla itselleen uusia asioita. Olisi tärkeää löytää motivaatio tekoälyn käyttöön, koska se on oikein käytettynä hyödyllinen työkalu.”

Tapaamisten ytimessä ovat keskustelupöydät, joissa pureudutaan tekoälyyn eri näkökulmista. Keskusteluissa pohdittiin mm. työnkuvan muutosta, käyttöönoton tiekarttaa sekä tekoälyn merkitystä arjessa.

Osallistujien palaute oli erittäin positiivista: ”Tapahtuma oli hyvin järjestetty. Erityisesti pidin sen rentoudesta ja vapaamuotoisuudesta, joka jätti luovalle ajattelulle/työskentelylle tilaa. Tapahtuman kohdentaminen järjestöporukalle toi keskusteluun mielekästä sisältöä. Tämä paketti oli hyvä ja tarpeeksi käytännön läheinen yhteen koulutuskertaan.”

Osallistujat keskustelupöydässä valmistelemassa tehtävää.

Yksi hankkeen tiimiläisistä on Suvi Tuominen, joka on Humakin järjestö- ja nuorisotyön lehtori. Kysyin häneltä, mikä verkostotapaamisissa on ollut antoisinta:

”Antoisinta on ollut kuulla järjestöjen luovista tavoista hyödyntää tekoälyä sekä havaita innostusta sen käyttöön. Keskusteluissa on ollut taustalla terve kriittisyys – osallistujat hahmottavat hyvin tekoälyn eettiset haasteet, eikä innostus ole sinisilmäistä. Positiivisena yllätyksenä on ollut myös pienryhmäkeskusteluiden ja valittujen ennakointimenetelmien toimivuus, sillä lyhyestä ajasta huolimatta on päästy syvällisiin keskusteluihin.”

 

Seuraavat tapaamiset järjestetään 25.3. Porvoossa ja 27.3. Hyvinkäällä.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan: https://saavuta-aly.laurea.fi/verkostotapaamiset/

SaavutaÄly-hanke on EU:n osarahoittama.

EU:n lippulogo

 

Teksti ja kuvat: Iida Panula