Hyppää sisältöön

”Kuullaan molemmat puolet”: TYKE-opinnot kasvattivat ymmärrystä sekä työntekijän että työnantajan näkökulmista

6.9.2024

Aapo Niemi on ammattiyhdistysaktiivi ja liittokonkari. Tie valmiiseen Yhteisöpedagogi (AMK), työyhteisön kehittäjä – tutkintoon vei polkuopintojen kautta.

Vasemmistoliiton keskisen alueen toiminnanjohtaja Aapo Niemellä on mittava tausta yhdistysten, liittojen ja nyt myös puolueen ytimessä. Toukokuussa 2024 valmistunut Niemi työskenteli aiemmin mm. pääluottamusmiehenä ja asiantuntijana sekä Palvelualojen ammattiliitto PAM:issa että Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:ssä.

Monipuolinen tausta pääsi edukseen Humakin TYKE-opinnoissa.

”Pystyin hyödyntämään omaa AY-taustaani myös Humakin opinnoissa. Suoritin ensin 60 opintopistettä polkuopintoja ja sen reitin kautta pääsin tutkinto-opiskelijaksi”, Niemi summaa.

Opiskelua muun elämän rinnalla

Kiireisen työ- ja perhe-elämän keskellä opinnot asettivat omat haasteensa. Loppujen lopuksi Niemi on kuitenkin tyytyväinen itseensä, että malttoi keskittyä opintoihin ja saattaa tutkinnon loppuun. Osan kiitoksesta saavat Humakin järjestelyt, jotka mahdollistivat joustamisen elämäntilanteen mukaan.

”Joustavuutta kyllä on. Pystyin tarvittaessa ottamaan kursseihin etäisyyttä ja kaiken kaikkiaan opinnot muokkautuivat muun elämän rinnalle.”

Yhteisöllinen ilmapiiri ja monenlaisista taustoista tulevat opiskelijat ovat Niemen mielestä Humakin voimavara.

”Muut opiskelijat olivat arvokas osa opintoja. Se oli nähtävissä jo polkuopinnoissa: meitä oli yliopistokoulutetuista duunareihin. Erilaiset taustat rikastuttivat opintoja, sillä yhtä lailla työelämässä tulisi kuulla sekä työntekijöiden että työnantajien näkökulmia. Ilman ihmisiä erilaisista taustoista, keskustelusta voi jäädä puuttumaan konkretia erityisesti työntekijän vinkkelistä.”

Aapo katsoo kameraan hymyillen. Hänellä on päässään pinkki pipo ja päällä pinkki t-paita, jossa on yksisarvinen.

Ajankohtaisia aiheita ja ryhmän tukea

Verkko-opintojen vaarana voi piillä, että opintojen aikana jää yksin. Mikä on Aapon kokemus asiasta?

”Ryhmätöissä sain apua muilta esimerkiksi tieteellisessä kirjoittamisessa, joka ei ole oma vahvuuteni. Etäopiskelusta huolimatta koin, että verkostoja sai kyllä luotua ja tutustuttua muihin.”

Opinnäytetyönsä Niemi teki ammattiliitolle luottamushenkilöiden henkisen jaksamisen tukemisesta. Aihe oli paitsi mielenkiintoinen, myös henkilökohtainen. Monilta kollegoiltakin on tullut kiitosta luottamushenkilöiden jaksamishaasteiden tunnistamisesta.

Niemi oli tyytyväinen opintojen aiheiden mielenkiintoisuuteen ja ajankohtaisuuteen.

”Opiskeluista oli selkeä linkitys omaan työhön etenkin, kun työskentelin pääluottamusmiehenä. Kurssit olivat kiinnostavia – joihinkin teemoihin olisi ollut kiva paneutua vieläkin syvällisemmin. Pidin siitä, että opinnoissa käsiteltiin sekä työntekijän että työnantajan puolta, sillä käytännön työssä pitää kuulla molempia.”

Mitä toiveita esittäisit TYKE:n tulevaisuudelle?

Vastaus tulee nopeasti ja empimättä:

”Toivon, että jatkossakin TYKE-opiskelijoissa on edustettuina monenlaisia osaajia. Kuullaan myös tulevaisuudessa aidosti asioiden molemmat puolet – näin kasvaa ymmärrys.”


Hae TYKE-opintoihin syksyn yhteishaussa!

Hakeminen tapahtuu Opintopolussa 1.9.2025 klo 08:00 alkaen 11.9.2025 klo 15 asti!

Lue lisää:

Yhteisöpedagogi (AMK), järjestö- ja nuorisotyö, verkkototeutus (MOVE) – Opintopolku 

 Yhteisöpedagogi (AMK), työyhteisön kehittäjä, verkkototeutus (TYKE) – Opintopolku 

#uratarina