Hyppää sisältöön

Yhteisöpedagogi (AMK) Tuomas Puustiselle Humak oli selvä valinta

14.3.2025

Kuopion kampukselta valmistunut järjestöammattilainen on ollut tyytyväinen niin opintoihin, alaan kuin Pohjois-Savoon. 

Tuomas Puustinen valmistui Humakin Kuopion kampukselta vuodenvaihteessa 2019–2020. Opintojen jälkeen järjestö- ja nuorisotyöhön erikoistuneen yhteisöpedagogin matka jatkui järjestökentälle, jota kohtaan kiinnostus roihusi jo opintojen aikana. Humak oli selvä valinta korkeakoulua valitessa, kuten myös opiskelu Kuopion kampuksella. Opintojen jälkeen Tuomas työllistyi niin ikään Pohjois-Savoon.

Mutta millaiset eväät yhteisöpedagogin tutkinto antoi järjestökentälle?

”Opintojen aikana painotus meni aika 50/50 järjestö- ja nuorisotyön välillä. Valitsin harjoittelupaikkoja omien mielenkiinnon kohteideni mukaan ja painotin jo silloin järjestö- ja yhdistyskenttää. Humakin opinnoissa näkyi vahva työelämäyhteys ja käytännön ja teorian yhdistäminen.”

Vielä opiskellessaan Tuomas työllistyi Nuorten Palvelu ry:lle, joka on valtakunnallinen sosiaalipedagogisen nuorisotyön kehittäjäjärjestö. Matka jatkui vuonna 2023 hankepäälliköksi Pohjois-Savon Sosiaaliturvayhdistys ry:lle, jossa työt jatkuvat edelleen.

”AMK-tutkinto pohjaa vahvasti yksilön kasvun, yhteiskunnan toiminnan, myös järjestökentän, ja erilaisten palveluiden tuntemiseen. Onhan se hyvin laaja ja monimutkainen kokonaisuus, mutta mielestäni sitä tarkasteltiin opintojen aikana hyvin ja monipuolisesti.”

Kuopiossa on järjestöammattilaisen hyvä olla

Miten Tuomas kuvailisi Kuopiossa opiskelua ja alueelle työllistymistä?

”Pohjois-Savosta ja Itä-Suomesta puhuttaessa esiin saattaa herkästi nousta huonosti voivat ihmiset, kun on palveluvajetta ja pitkät välimatkat. Alueen erityispiirre on kuitenkin hyvin vahva järjestö- ja yhdistyskenttä erityisesti sosiaali- ja terveyspuolella. Siihen liittyen meillä on paljon hyvää osaamista ja innovaatioita, jotka eivät aina välttämättä saa ansaitsemaansa valtakunnallista huomiota.”

Alueella onkin asiantuntijan kannalta hedelmällinen maaperä, jossa kohtaavat sekä kohderyhmät että toimijat. Tuomas kokee, että tästä syystä työmarkkinat vetävät hyvin – omalta vuosikurssiltakin löydettiin hyvin oman alan töihin. Järjestö- ja nuorisosektorin toimijoita on Savossa paljon, joten koulutusta pääsee heti laittamaan käytäntöön.

”Ainahan työ tekijäänsä opettaa, mutta näkisin, että Humakin yhteisöpedagogiopinnot antoivat hyvät taidot ja osaamisen. Sain kokonaisvaltaisen ymmärryksen järjestö- ja yhdistyskentästä ja se on ollut hirmu hyvä pohja nykyiseenkin asiantuntijatyöhön.”

Opiskelijan näkökulmasta sekä Kuopio että Jyväskylä ovat aktiivisia opiskelijakaupunkeja, jotka tarjoavat monipuolisesti tapahtumia ja tekemistä – yhteisöllistä opiskelijatoimintaa unohtamatta.

Tuomakselle yksi opintojen parhaita anteja oli merkityksellisyyden tunne, joka syntyi yksilöllisistä opintopoluista, koulutuksen vahvasta työelämälähtöisyydestä sekä omasta aktiivisuudesta opiskelijakunnan hallituksessa ja tehtävästä kampusvastaavana.

Humak oli selvä valinta

Tuomas naurahtaa muistellessaan opiskelupaikan valintaa – Humak ei ollut profiililtaan se kaikista isoin tai tunnetuin korkeakoulu. Loppujen lopuksi valinta oli kuitenkin selvä.

”Ainakin minun hakuaikanani sosionomi oli yhteisöpedagogia tunnetumpi uravalinta. Näkisin kuitenkin, että yhteisöpedagogi on hyvä valinta, jos yksilön ja yhteiskunnan toiminta ja järjestökentän rooli siinä kaikessa kiinnostaa. Sosionomit korjaavat, mutta yhteisöpedagogit ennaltaehkäisevät varhaisemmassa vaiheessa. Se tarjoaa hyvin laajan näkökulman yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan toimintaan.”

Yksilön ja yhteisön toiminnasta kiinnostuneelle ja järjestökentässä aina aktiiviselle Tuomakselle tiedon syventäminen ja alan teemojen ympärillä oman osaamisen kehittäminen vahvistivat päätöksen hakea Humakiin. Valmistumisen jälkeen osaaminen on täydentynyt avoimen yliopiston opinnoilla, eikä jatko-opiskelukaan ei ole poissuljettua, jos elämäntilanne sen mahdollistaa.

”Uskon vielä joskus löytäväni itseni koulunpenkiltä. Humak tarjosi uteliaisuuden itsensä kehittämiseen ja uuden oppimiseen.”