Tutkimusetiikka

Humak kuuluu TENKin HTK-tukihenkilöjärjestelmään ja on Pääkaupunkiseudun ihmistieteiden eettisen toimikunnan jäsenorganisaatio.
Humakissa noudatetaan seuraavia kansallisia ohjeita:
TENK Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa
Vuonna 2023 uudistettu ohje velvoittaa ammattikorkeakoulut tarjoamaan tutkimuseettistä koulutusta niin opiskelijoille kuin henkilökunnalle.
Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet ja ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi Suomessa.
Tutkimuseettisen neuvottelukunnan julkaisuja 3/2019.
TENKin tutkimusetiikkaa koskevaa ohjeistus
Vastuullinen tiede -sivustoperhe
Sivustoperhe kokoaa yhteen Avoimen tieteen koordinaation, Julkaisufoorumin, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan ja Tutkimuseettinen neuvottelukunnan sivut sekä vastuullisen tieteen artikkelit.
Humakin Eettinen toimikunta ei tee eettisiä ennakkoarviointeja tai anna virallisia eettisiä ennakkolausuntoja. Toimikunnan tavoitteena on vahvistaa ja tukea Humakin eettistä toimintakulttuuria opiskelussa, opetuksessa sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa. Toimikunnan puheenjohtajana toimii kehittämispäällikkö Niina Nurkka.
Eettinen ennakkoarviointi
Tutkimuksen eettinen ennakkoarviointi tulee tehdä silloin, kun tutkittavina on ihmisiä ja kun tutkittavat voivat joutua välittömän tai välillisen vahingon kohteeksi. Myös tutkimuksen julkaisufoorumi, rahoittaja tai kansainvälinen yhteistyötaho voi edellyttää ennakkoarviointia.
- Jos tutkimus edellyttää eettistä ennakkoarviointia, eettisen toimikunnan lausunto pyydetään ennen tutkimusluvan hakemista ja lupa-anomukseen liitetään eettisen toimikunnan puoltava lausunto.
- Eettinen hyväksyttävyys on arvioitava aina ennakkoon seuraavan kaltaisissa tutkimusasetelmissa:
- Tutkimuksessa puututaan tutkittavien fyysiseen koskemattomuuteen.
- Tutkimuksessa poiketaan tietoon perustuvan suostumuksen periaatteesta (arviointia ei kuitenkaan edellytetä julkisten ja julkistettujen tietojen, rekisteri ja asiakirja-aineistojen ja arkistoaineistojen tutkimukseen).
- Tutkimus kohdistuu alle 15-vuotiaisiin ilman huoltajan erillistä suostumusta tai informointia, jonka perusteella huoltajalla on mahdollisuus kieltää lasta osallistumasta tutkimukseen, eikä tutkimusta toteuteta osana varhaiskasvatuksen toimintayksikön tai koulun normaalitoimintaa.
- Tutkimukset, joissa tutkittaville esitetään poikkeuksellisen voimakkaita ärsykkeitä, joiden mahdollisten haittojen arviointi edellyttää erityisasiantuntemusta (esim. väkivaltaa tai pornografiaa sisältävät tutkimukset).
- Tutkimukset, joissa on riski aiheuttaa tutkittaville normaalin arkielämän rajat ylittävää pitkäaikaista henkistä haittaa (trauma, masennus, unettomuus).
- Tutkimukset, joiden toteuttaminen voi merkitä turvallisuusuhkaa tutkittaville (esim. perheväkivaltaa koskevat tutkimukset).
Arenen sivuilta löydät myös aineistonhallintasuunnitelman ohjeet ja pohjan. Opinnäytetöihin liittyvät hyvän tieteellisen käytännön rikkomista koskevat epäilyt käsitellään organisaation sisällä.