Vuodesta toiseen tuhannet ja taas tuhannet korkeakouluihin pyrkivät odottavat keväisten yhteishakujen alkamista ja valintakoemateriaalien julkaisemista. Tässä kirjoituksessa pohdin, miten syksyllä 2019 käyttöönotettu valtakunnallinen AMK-valintakoe voi olla osaltaan edesauttamassa kehitystä, jossa koulutusjärjestelmästämme tulisi tasa-arvoisempi.

Maksuton korkeakoulutus mahdollistaa tulotasosta riippumatta hakeutumisen opiskelemaan, mutta tästä huolimatta koulutustaso edelleen periytyy Suomessa – koulutettujen vanhempien lapset hakeutuvat muita herkemmin korkeakouluihin (Myrskylä 2009).

Koulutustason periytyvyyttä on yhteiskuntatieteellisissä tutkimuksissa selitetty kotitaustan sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman eroilla, jotka ohjaavat tavoittelemaan tietynlaisia opiskelupolkuja. Huomiota voi kiinnittää myös käytäntöihin, jotka nostavat hakijan tietä pystyyn silloin, kun käsi alkaa lähestyä korkeakoulun ovenkahvaa – esimerkkinä korkeakoulujen sisäänoton käytännöt.

Pitääkö olla huolissaan?

Koulutuksellinen tasa-arvo ja meritokratian tavoittelu ovat olleet ja ovat edelleen suomalaisen koulutusjärjestelmän kulmakiviä. Toisin sanoen, koulutusjärjestelmän yhtenä tarkoituksena on mahdollistaa kyvykkäimpien kohoamisen hierarkiassa kilpailuimmille ja ”parhaille” paikoille ansioidensa mukaan.

Vaikka monissa asioissa poliitikot ovat eripuraisia, edellä mainitut koulutusta koskevat teesit ovat suhteellisen yksimielisesti jaettuja politiikan kentällä. Koulutuksen katsotaan olevan tärkeää yksilön, mutta ennen kaikkea yhteiskunnan näkökulmasta: kansalaisissa piilevä lahjakkuusreservi tulee koulutuksen avulla parhaiten hyödynnetyksi.

Poliittisessa päätöksenteossa koulutuksellista tasa-arvoa lähestytään usein mahdollisuuksien tasa-arvon näkökulmasta: suomalaisessa hyvinvointivaltiossa on jaettu näkemys siitä, että kaikille tulee taata yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua, mikä käytännössä on toteutettu tarjoamalla mahdollisuus maksuttomaan kouluttautumiseen peruskoulusta aina tohtoriksi asti.

“Sen sijaan yhteiskunnallisissa keskustelussa harvemmin ollaan huolissaan siitä, toteutuuko tasa-arvo vai takaako maksuttomuus vain näennäisen mahdollisuuden”

Matti Virénin (2011) mukaan maksuton korkeakoulujärjestelmä, jossa koulutustaso periytyy, toimii tulonsiirtona matalatuloisilta varakkaille ja tämä korostuu tarkastellessa perinteisiä yliopiston ”eliittialoja”, kuten lääketiedettä ja oikeustiedettä, joilla opiskelija-aines muita useammin tulee jo valmiiksi korkean sosioekonomisen aseman perheistä.

Vaikka edellä mainittua on raflaavaa sanoa korkeakoulujärjestelmämme piilofunktioksi, pitäisi sen vähintään herätellä pohtimaan sitä, miten tasa-arvoa voisi edistää.

AMK-valintakoe säästää hakijan aikaa ja rahaa – ehkä myös hermoja?

Valintakokeissa juokseminen eri korkeakouluissa ympäri Suomea vaatii hakijalta aikaa ja rahaa, eikä kaikilla hakijoilla ole yhtäläisiä mahdollisuuksia matkustaa maata ristiin rastiin valintakokeiden perässä: yksi ei saa töistä vapaata, toisella ei ole lapsille hoitajaa, kolmannella vanhemmat eivät voi avustaa kuluissa.

Edellä mainittuja suurempi erottava tekijä hakijoiden välillä on mahdollisuus panostaa resursseja valintakokeisiin valmistautumiseen. Työn ohella valintakokeisiin valmistautuminen voi olla kuormittavampaa kuin päätoiminen lukeminen. Käytettävissä olevan ajan lisäksi hakijoita erottaa mahdollisuudet osallistua maksullisille valmennuskursseille.

Vuosi toisensa jälkeen erilaisille maksullisille valmennuskursseille osallistuminen vaikuttaa antavan etulyöntiaseman perinteisille ja suosituille statusaloille aloille hakemiseen, mikäli opiskelemaan päässeiden korkeaa osallistumisprosenttia valmennuskursseille katsoo tätä indikoineen.

Oikeustieteen alalla jopa 77 prosenttia ja lääketieteen alalla 55 prosenttia opiskelijoista oli osallistunut jollekin valmennuskurssille vuonna 2016 (OKM 2017a, 31). Alueelliset erot voivat olla vielä suurempia ja menneinä aikoina esiteltiin varsin hurjiakin lukuja, kun Ylioppilaslehden mukaan Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan uusista opiskelijoista 99 prosenttia oli käynyt jonkin valmennuskurssin.

Edellä mainitut tiedot ovat epäilemättä herättäneet kysymyksen valintakokeiden kyvystä suodattaa – meritokratian näkökulmasta – ansioituneimmat hakijat opiskelemaan.

Satoja tai tuhansia euroja maksavat valmennuskurssit ovat pitäneet pintansa, eikä näitä voi pitää ongelmattomina mahdollisuuksien tasa-arvon näkökulmasta. Valmennuskurssien kaltaisten nivelvaiheen ”opinahjojen” liukumista epäviralliseksi osaksi koulutusjärjestelmää voi pitää ongelmana mahdollisuuksien tasa-arvon näkökulmasta, vaikka paperilla kaikilla edelleen on yhtäläiset mahdollisuudet hakeutumiseen korkeakouluihin (Kosunen & Haltia & Jokila 2015, 339).

Jos vaativaa valmistautumista edellyttäviä valintakokeita on perusteltu hakijoiden motivaation mittareina, tähän yhtälöön sopii tasa-arvon näkökulmasta huonosti etumatkan hankkiminen taloudellisilla investoinneilla.

Humak valintakokeet 2014 Turku
Humak valintakokeet 2014 Turku

Kohti opiskeluvalmiuksien arviointia

AMK-valintakoe mittaa valmiuksia ammattikorkeakouluopintoihin. Tämä on erinomainen lähtökohta hakijoiden testaamiseen, sillä painoarvo annetaan peruskoulussa ja toisella asteella määrätietoisesti hankittuun laaja-alaiseen osaamiseen.

Todistusvalinnan ohella AMK-valintakoe antaa korkeakoulun sisäänotossa merkitystä määrätietoiselle opinnoissa menestymiselle ja tiedon omaksumiselle sen sijaan, että yksittäiseen valintakokeeseen panostetut resurssit toisivat huomattavaa etulyöntiasemaa. Vaikka toisen asteen oppilaitokset eivät välttämättä ole tasalaatuisia keskenään opetuksen tasolta, voinee oppilaitosten luottaa antavan hakijoille suhteellisen tasalaatuiset lähtökohdat siihen, mitä tulee tarvittaviin opiskeluvalmiuksiin.

Voinee pitää myös taloudellisesti järkevänä antaa arvoa peruskoulussa ja toisella asteella yleensä 12 vuodessa hankituille osaamiselle ja opiskeluvalmiuksille.

Turhan kalliit oppirahat

Huolimatta siitä, ettei valmennuskurssien merkitys ammattikorkeakoulujen suosituimmillakaan aloilla ei ole vastannut yliopistojen vastaavia, voi AMK-valintakoe onnistuessaan toimia päänavauksena yliopistojen suuntaan: vastaavaa kehitystä, jolla tasa-arvoistetaan hakemista, voi pitää yhteiskunnallisesta näkökulmasta erittäin toivottuna myös perinteisillä eliittialoilla.

“Ei sovi myöskään unohtaa säästöjä, joita valtakunnallisesti toteutettava sähköinen valintakoe tuo korkeakouluille.”

Massiivisten ja keskenään erilaisten valintakokeiden järjestäminen on korkeakouluille kallista.

Oman hintansa on maksanut selkänahastaan hakijakin. Valintakokeiden aiheuttamaa hampaiden kiristelyä ja harmaita hiuksia voi joku sanoa kasvattavaksi kokemukseksi, mutta monelle hakijalle kevät on näyttäytynyt ennemminkin stressin ja kuormituksen sekä itkun ja väsymyksen taipaleena.

Paitsi itse hakijat, myös monen hakijan läheiset ovat odottaneet sydän syrjällään valintakokeiden tuloksia. Raskaan kevään jälkeen pettymys on suuri, jos työ ei ole tuottanut tulosta tällä(kään) kerralla. Vaikka elämässä ei useinkaan saa haluamaansa, en tiedä, onko yhteiskunnan varoin ylläpidetyn koulutusjärjestelmän tarkoituksenmukaista tuottaa näitä pettymyksiä.

Ei-toivotuista välivuosista kohti sujuvia siirtymiä

Perinteisesti lukiosta on Suomessa siirrytty ahkerammin korkeakouluopintoihin kuin ammatillisesta oppilaitoksesta. Tämä on erityisesti korostunut yliopistoissa, mutta trendi on nähty myös ammattikorkeakouluissa.

AMK-valintakoe toivottavasti rohkaisee helppoudellaan ja vaivattomuudellaan suurempaa osaa ammatillisen puolen opiskelijoista hakemaan ammattikorkeakouluopintoihin, sillä ammattikorkeakouluopinnot ovat erinomainen jatko ammatilliselle tutkinnolle ja mahdollistavat myöhemmässä vaiheessa maisteritason tutkinnon hankkimisen ammattikorkeakoulun lisäksi yliopistosta.

Opetus- ja kulttuuriministeriön visiossa (2017b, 21) vuodelle 2030 puolet ikäluokasta suorittaa korkeakoulututkinnon. Tämä vaatii aloituspaikkamäärien lisäämistä, mutta myös keinoja, joilla raivataan vaivattomammaksi tietä päästä kiinni korkeakouluopintoihin. Tällä tavoin varmistetaan, että toiselta asteelta päästään sujuvammin jatkamaan opintoja ja näin suurempi osa hakijoista välttäisi ei-toivottuja välivuosia.

“On tärkeää, ettei aikuistumisen kynnyksellä tahtomattaan korkeakoulun ulkopuolelle joutuneet jää kierteeseen, jossa opiskelupaikan saaminen käy aina vain haastavammaksi vuosi vuoden jälkeen työn tai muun elämän takia.”

Vaikka edellä mainittua ylhäältä tavoitteellisesti ohjattua ”koulutusputkea” usein tarkastellaan kriittisesti, voi opintojen sujuvaa jatkumista nivelvaiheesta toiseen pitää useassa tapauksessa myös yksilön etuna. Kun opiskelut hoitaa alta pois, on muullekin elämälle aikaa ja tilaa – koulutuksen tuomaa vakaampaa työmarkkina-asemaa unohtamatta.

Seuraavia avauksia odotellessa

Ei sovi kuitenkaan unohtaa, että myös tasa-arvon näkökulmasta kyse on paljon siitä, minkälainen kulloinkin käytössä oleva valintakoe on ja mitä se mittaa. AMK-valintakoe on kehitysvaiheessa ja seurannan alla.

Toistaiseksi joudumme kuitenkin vain odottamaan tuloksia siitä, miltä valtakunnallisesti toteutettava AMK-valintakoe tulee näyttämään koulutuksellisen tasa-arvon näkökulmasta. Mikäli positiivisia viitteitä tulee myös tasa-arvon näkökulmasta, voi AMK-valintakoetta myös pitää yhtenä osoituksena ammattikorkeakoulujen kyvystä olla tuottamassa yhteiskunnallisia ideaaleja palvelevia käytännön ratkaisuja.

Toivoa sopii, että AMK-valintakokeen suuntaista kehitystä tapahtuu vauhdikkaasti myös perinteisesti kovin ruuhkaisilla yliopistoaloilla, kuten Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä korkeakoulut ovat yhdessä sopineet opiskelijavalintojen kehittämisestä (OKM 2017c, 1).

Jopa kaksi kolmesta korkeakouluun hakijasta jää ilman opiskelupaikkaa. Jos kaikille halukkaille ja kyvykkäille eivät korkeakoulujen ovet aukea, ei ole mitään syytä kohtuuttomasti kuluttaa hakijoiden enemmistön aikaa ja vaivaa pänttäämiseen, jolla ei ole hyvin perusteltua tarkoitusta.

Valtakunnallisessa AMK-valintakokeessa jokainen hakija on koitoksen edessä askeleen verran tasa-arvoisemmassa asemassa.

Lähteet

Kosunen, Sonja & Haltia, Nina & Jokila, Suvi 2015. Valmennuskurssit ja mahdollisuuksien tasa-arvo yliopistokoulutukseen hakeutumisessa. Kasvatus 46:4, 334–348.

Myrskylä, Pekka 2009. Koulutus periytyy edelleen. Hyvinvointikatsaus 1/2009.

OKM 2017a. Opiskelijatutkimus 2017. EUROSTUDENT VI –tutkimuksen keskeiset tulokset. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:37. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80534/okm37.pdf

OKM 2017b. Korkeakoulutus ja tutkimus 2030-luvulle. Taustamuistio korkeakoulutuksen ja tutkimuksen 2030 visiotyölle. https://minedu.fi/documents/1410845/4177242/visio2030-taustamuistio.pdf/b370e5ec-66d3-44cb-acb9-7ac4318c49c7/visio2030-taustamuistio.pdf

OKM 2017c. Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisen toimenpiteet 2017-2020. https://minedu.fi/documents/1410845/4154572/Korkeakoulujen+opiskelijavalintojen+kehitt%C3%A4misen+toimenpiteet_20170817.pdf/09af5b53-2658-4866-8a4e-c6aeda33be84/Korkeakoulujen+opiskelijavalintojen+kehitt%C3%A4misen+toimenpiteet_20170817.pdf

Virén, Matti 2011. Kuka maksaa ”ilmaisen” yliopisto-opetuksen? Yhteiskuntapolitiikka 76:3 332-338.