Hyppää sisältöön

Verkostoituminen ja vapaa-ajan vietto vaihto-opintojen aikana

Erasmus+ -vaihto-opintoihin on voinut osallistua jo yli 35 vuoden ajan. Esimerkiksi vuonna 2019 Erasmus+ -toiminnassa (liikkuvuus ja yhteistyöprojektit) oli maailmanlaajuisesti mukana 137 partnerimaata ja nuorisovaihtoja toteutui 83 000. Keskimääräinen Erasmus+ korkeakouluvaihto-opiskelija on vaihdossa 5,15 kuukautta ja hän oli iältään 22,5 vuotta. (European Commission, n.d.-a) Vuonna 2022 suomesta lähti vaihtoon 13 807 osallistujaa. Ulkomailla asumisen ja opiskelun kautta osallistujat saavat itseluottamusta, tutustuvat erialisiin kulttuureihin, saavat ihmissuhteita ja rakentavat verkostoja mahdollisten ammatillisten suhteiden luomiseksi muista maista tulevien ihmisten kanssa. Tällaisella kokemuksella saattaa olla työllisyyttä edistäviä vaikutuksia ja se lisää sosiaalista osallisuutta sekä vahvistaa eurooppalaista identiteettiä. (European Commission, n.d.-b)

18.12.2023 julkaistiin ”Vaihtoon, kun se on kerran mahdollista” -blogi, joka oli ensimmäinen osa viittomakielen tulkkiopiskelijoiden Pinja Andersinin ja Vilma Hakalan vaihto-opintoihin liittyvästä haastattelusta. Kyseisessä blogissa keskityin vaihto-opintojen virallisempaan puoleen eli vaihto-opintoihin hakeutumiseen sekä niiden suunnitteluun, sopimuksiin ja toteutumiseen. Haastattelun toisessa osassa lupasin kertoa vaihto-opintojen aikaisesta vapaa-ajan vietosta. Pinja ja Vilma olivat syksyllä 2023 syyslukukauden mittaisessa opiskelijavaihdossa Trinity College Centre for Dear Studiesissa, Dublinissa Irlannissa. Nyt, melkein vuotta myöhemmin on tullut aika kirjoittaa ja julkaista haastattelun toinen osa.

Yhtenä haastattelun tavoitteena oli saada kuvaa siitä, miten vaihto-opiskelijat verkostoituvat, miten he pääsevät opiskelijayhteisön jäseniksi ja viettävät vapaa-aikaa. Tämän blogin tarkoitus onkin esitellä sitä, millaisia aktiviteetteja Trinity Collegessa on tarjolla vapaa-ajan viettoa varten.

Pinja ja Vilma verkostoituivat opiskelijayhteisöön sekä opintojen että harrastustoiminnan kautta. Harrastuksiin he osallistuivat sekä itsekseen että yhdessä. Lukukauden alussa opiskelijoille järjestettiin ykkösten markkinat, joissa yliopiston eri yhteisöt/seurat (clubs & societies) mainostivat itsenään. Erilaisia aktiviteetteja järjestäviä tahoja löytyy Trinity Collegesta ainakin 170. Osa niistä on opiskelijoiden vetämiä, joten harrastustoimintaan osallistuminen on edullista. Esimerkiksi viittomakieliseuran vuosimaksu oli 2,50 € ja urheilutoimintaan osallistuminen maksoi 4-10 € vuodessa lajista riippuen.

Seurojen tarjonta on hyvin monipuolista ja tekemistä löytyy erilaisiin aktiviteetteihin ja teemoihin liittyen laidasta laitaan. Haastattelussa Pinja ja Vilma mainitsivat esimerkkeinä seuraavia aktiviteetteja ja teemoja: jonglööraus, shakki, muoti, syöpä, laitesukellus, feminismi sekä eri kieliin ja kulttuureihin liittyvät seurat. Erityismainintana esille nousi Formulaseura, jolla on oma formula-auto. Ja löytyipä joltakin seuralta jopa oma kasinopöytä!

Pinja ja Vilma olivat harrastaneet kiipeilyä jo Suomessa, joten Dublinissa he kävivät kiipeilemässä yhdessä, sillä yliopistolta löytyi kiipeilyseura, jolla oli oma kiipeilyseinä. Viittomakieliseura oli toinen, jonka toimintaan he osallistuivat yhdessä. Näiden lisäksi Pinja kävi itsekseen nyrkkeilemässä ja Vilma suunnitteli jousiammunnan aloittamista. Pinja totesi, että nyrkkeilyssä käydessään hän on huomannut juttelevansa paljon enemmän muiden harrastajien kanssa kuin kiipeilyssä ja viittomakieliseurassa, joissa Pinja ja Vilma käyvät yhdessä. ”Ei oo koko ajan kahdestaan kiinni toisessa”, Pinja toteaa. Seurojen kautta he kokivat, että pääsee hyvin kiinni opiskelijaelämään, kun menee rohkeasti uusiin paikkoihin ja juttelee ihmisille.

Centre for Deaf Studies opiskelijoiden kanssa Pinja ja Vilma kokivat tutustuneensa ja ystävystyneensä hyvin. Pinja ja Vilma aloittivat opintonsa samaan aikaan toisen lukuvuoden opiskelijoiden kanssa ja kokivat, että heidät otettiin todella mukavasti mukaan porukkaan. Kakkosvuosikurssilaisten kautta Pinja ja Vilma saivat myös muutamia huonokuuloisia ja kuuroja kavereita, ja heitä pyydettiin mukaan pubiin sekä kutsuttiin Halloween-tapahtumaan. Eikä haitannut, vaikka alkuvaiheessa Pinja ja Vilma eivät kovin paljon viittoneet, koska eivät taitaneet irlantilaista viittomakieltä. Onneksi viittomakieliset keskustelukumppanit lukivat hyvin huulilta ja näin saatiin kommunikointi onnistumaan.

Kolmannella vaihtoviikolla Pinja ja Vilma ajautuivat osallistumaan viittomakieliseen flash mobiin, joka järjestettiin Dublinin kuurojen teatterin ja Centre for Deaf Studiesin yhteistyönä. Flash mobia esitettiin puistossa, museossa, kampuksen yhden ruokalan portailla sekä Tempel Bar -alueen esiintymislavalla Dublinin kulttuuri-iltana. Flash mobiin Pinjan ja Vilman houkuttelivat heidän opiskelukaverinsa. Opiskelijoiden lisäksi ryhmässä oli kuuroja esiintyjiä. Flash mob -ryhmällä oli esiviittoja, jonka viittomista Pinja ja Vilma matkivat ymmärtämättä, mitä viittoivat, sillä suomalainen ja irlantilainen viittomakieli ovat erilaisia. ”Siin viittomisessa oli hauskaa, kun meillähän ei ollut mitään käryä, mitä me viitotaan”, Vilma naurahtaa. Osallistumisrohkeudestaan Pinja ja Vilma saivatkin kiitosta.

Yli 20 ihmistä seisoo salissa mustissa vaatteissa ja katsoo kameraan. Kuva 1: Flash mob -ryhmä (Kuva: Julie Rowland)

Opiskelukavereiden lisäksi erilaisten seurojen toimintaan osallistumisella oli tärkeä merkitys opiskelijayhteisöön mukaan pääsemisessä. Seuroista ei välttämättä saanut varsinaisia ystävyyssuhteita, mutta ajatusten vaihtaminen oli kivaa. Seurojen toiminnassa he kohtasivat muita Erasmus-opiskelijoita, joiden kanssa keskustelut he kokivat erityisen mukavaksi, sillä heidän kanssaan pystyi vaihtamaan opiskeluun ja asumiseen liittyviä kokemuksia ja sai asioihin erilaisia perspektiivejä.

Listalla asioista, joita Pinja ja Vilma halusivat vaihdon aikana Irlannissa tehdä, luki mm. Galwayhin matkustaminen, Cliffs of Moherin näkeminen, Dublinin kiertäminen sekä muutamien kirkkojen kryptoihin tutustuminen. Lisäksi heidän toiveena oli päästä syvemmälle kulttuuriin ja tutustua paremmin ihmisiin. Ja tietenkin tärkeänä tavoitteen molemmilla oli, että he pystyisivät edes vähän keskustelemaan irlantilaisella viittomakielellä.

Vinkkinä vaihtoon lähtemistä suunnitteleville Pinja ja Vilma antavat sen, että jos edes hieman harkitsee vaihtoon lähtemistä, niin kannattaa lähteä. Vaihtoon lähteminen vaatii paljon itsenäistä asioiden selvittelyä ja joutuu tekemään paljon paperitöitä, mutta molemmat toteavat sen olevan kaiken vaivan arvoista. Kaikki ei välttämättä aina mene niin kuin on suunnitellut ja ajatellut, mutta asiat ovat lopulta kääntyneet parempaan päin ja onnistuneet. Muutaman mutkan jälkeen on lopulta aina päästy sinne, mihin oli tarkoituskin. Toisena vinkkinä he toteavat, että asuntoa kannattaa ryhtyä etsimään heti, kun saa tiedon vaihtoon pääsystä.

Kaksi henkilöä poseeraa iloisesti kädet ylhäällä suuren tiilisen rakennuksen edustalla. Kuva 2: Vilma (vas.) ja Pinja (oik.) Trinity Collegen Parliament Squarella. (Kuva: Outi Kuvaja)

 

Lähteet

European Commission (n.d.-a). It all starts here: 35 years of Erasmus+. Viitattu 6.11.2024.

European Commission (n.d.-b). Data on Erasmus+ in Finland in 2022. Viitattu: 6.11.2024.