
Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu (AHK Liikkeellä 2)
Edistämme korkeakouluyhteisön hyvinvointia aktivoimalla liikuskeluun ja tauotukseen.
Pienikin liike vahvistaa oppimista
Liikuskelun lisäämiselle opiskelupäivien aikana on tarve: suuri osa opiskelijoista istuu yli 11 tuntia vuorokaudessa, suurimman osan siitä opiskelupäivän aikana. Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -hankkeen tavoitteena on lisätä opiskelijoiden ja henkilöstön fyysistä aktiivisuutta, opiskelukykyä sekä yhteisöllisyyttä eri oppimisympäristöissä. Hankkeen partnereina toimivat Ilmasotakoulu, Jyväskylän yliopisto ja opiskelijakunta HUMAKO. Hankekumppaneiden ja -partnereiden lisäksi Liikkuva opiskelu ja Opiskelijoiden Liikuntaliitto ovat läheisiä yhteistyökumppaneita.
Ensimmäinen AHK-hanke käynnistyi elokuussa 2021. Kolmen hankekauden aikana on tehty suuria konkreettisia muutoksia osallistuvien korkeakoulujen käytäntöihin, muun muassa pedagogisten periaatteiden päivitykset, aktiivisuusagentti-toiminnan käynnistäminen, opintojaksopalautteet sekä erilaiset matalan kynnyksen tapahtumat ja kampusympäristöjen kehittämistoimenpiteet pienpelien ja liikuskeluvälineiden myötä. Hankkeessa on kehitetty ja jalkautettu Aktiivisuutta ja opiskelukykyä edistävä korkeakoulu -toimintamalli, joka on suunniteltu valtakunnallisesti sovellettavaksi ja osaksi korkeakoulujen arkea.
Tavoitteet
1) Luomme korkeakouluista lähi- ja verkkoympäristöjä, jotka tukevat aktiivista ja yhteisöllistä opiskelua ja työskentelyä. Lisäämme liikuskelua ja tauotusta niin webinaareissa, seminaareissa kuin itsenäisessä oppimisessa.
2) Panostamme koko korkeakouluyhteisön osallistamiseen – opiskelijoista johtoon. Käytännön keinoja ovat esimerkiksi uudet aktiivisuusagentit, jotka toimivat kuuntelijoina, kannustajina ja kehittäjinä. Taukoliikuntavideot, hyvinvointikortit ja taukotarrat kannustavat liikkeelle päivän mittaan.
3) Lisäksi järjestämme erilaisia matalan kynnyksen tapahtumia, kuten taidemuseo- ja luontoretkiä sekä lajikokeiluita, jotka tukevat osallistujien kokonaisvaltaista hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä.
4) Huolehdimme, että laatu, seuranta ja arviointi sekä agenttitoiminnan mallinnus perustuvat jatkuvan arvioinnin periaatteeseen, kohderyhmän osallistamiseen ja interaktiiviseen lähestymistapaan.
5) Vahvistamme opiskelukykyä parantamalla keskittymistä, hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja oppimista.
Projektipäällikkö