

Tekoälyä ja aitoa osallisuutta
Lisäämme osaamista ja ymmärrystä tekoälyn mahdollisuuksista järjestöjen palveluissa kouluttamalla ja käytännön kokeiluilla.
Ymmärrä, hyödynnä, vaikuta – tekoäly järjestöjen tueksi
Tekoälyä ja aitoa osallisuutta on Euroopan unionin osarahoittama kaksi vuotinen hanke Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen alueilla. Humakin rooli hankkeessa on osaamisen kehittymisen arviointi, ammattilaisten kouluttamisesta ja yhteiskehittämisen prosesseista.
Tekoälylukutaito on uusi kansalaistaito. EU on laatinut tekoälyasetuksen, joka on maailman ensimmäinen tekoälyä koskeva laki. Laki esimerkiksi velvoittaa jokaisen organisaation takaamaan henkilöstön riittävän tekoälylukutaidon ja osaamisen tekoälystä.
Hankkeessa edistetään ohjaustyötä tekevien järjestösektorin ammattilaisten osaamista tekoälyn käytön näkökulmista. Tavoitteena on, että ammattilaiset pystyvät hyödyntämään tekoälyn tarjoamia mahdollisuuksia oman työn suunnittelussa ja toteutuksessa sekä ohjaamaan asiakkaitaan tekoälyyn liittyvissä tilanteissa ja sen hyödyntämisessä. Hankkeessa vahvistetaan järjestöjen toimintaan osallistuvien haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden tekoälylukutaidon osaamista, toimintaperiaatteiden ymmärrystä ja tekoälyteknologioiden käyttötaitoja.
Tavoitteet
– Edistää haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden ymmärrystä tekoälystä, vahvistaa tekoälylukutaitoa ja lisätä osallisuutta yhteiskunnassa. Vahvistaa valmiuksia hyödyntää tekoälyä oman arjen hallinnan ja toimintakyvyn edistämisen työkaluna.
– Lisätä järjestöissä toimivien ohjausalan ammattilaisten rohkeutta ja osaamista hyödyntää tekoälysovelluksia haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden parissa tehtävässä työssä.
– Tuoda tekoäly osaksi järjestöjen työprosesseja. Tämä parantaa järjestöjen tehokkuutta, vaikuttavuutta ja palvelujen saavutettavuutta.
– Laatia tekoälysuositukset järjestöjen käyttöön. Tekoälysuositusten käyttöönotto tuo lisäarvoa järjestöissä käytössä oleviin työ- ja toimintakykyä lisääviin palveluihin ja toimintoihin.
Projektipäällikkö